Kiinnostaako Tradenomien alakohtainen yhdistystoiminta? Hae mukaan maaliskuun aikana

17.3.2021

On taas se aika vuodesta, kun voit tulla mukaan Tradenomien toimintaan! Meillä on neljä toimialakohtaista yhdistystä (kauppa, it, taloushallinto ja finanssi), jotka kuuntelevat jäsenistön toiveita ja tarpeita. Yhdistykset toimivat alalla työskentelevien tradenomien foorumina ja edunvalvonnan kehittäjinä.

Millaista hallitustoiminta on?

Haastattelimme nykyisiä hallitustoimijoita, jotka kertovat millaista toiminta on ”behind the curtains”.

Anna-Kaisa Ylitalo on ollut mukana IT-tradenomien hallituksessa vuoden verran. 

”Keskustelemme hallituksessa tärkeistä asioista, kuten IT-alan kehityksestä, edunvalvonnan muutoksista sekä miten saisimme jäsenet kiinnostumaan yhdistyksen toiminnasta. Toivon, että pääsemme pian järjestämään jäsenille livetapahtumia ulkoilun merkeissä. Minut yllätti virkistävästi toiminnan keveys verrattuna aiempaan kokemukseeni yhdistystoiminnasta.”

Joskus käy niin, että aktiivisuus Tradenomien alue- tai alakohtaisessa yhdistyksessä vie mukanaan. Keväällä 2020 järjestettiin Tradenomien valtuustovaalit, joissa oli ehdolla ilahduttavan monta alakohtaisessa toiminnassa mukana ollutta aktiivia.

”Olin tosi iloinen, kun meidän IT-tradenomien hallituksesta pääsi kolme läpi Tradenomien valtuustovaaleissa, ja heistä jopa kaksi on mukana itse Tradenomien hallituksessa. Lisäksi IT-tradenomien jäsenmäärä on kasvussa, mikä kertoo aktiivisesta toiminnasta. Ja tämä osallistuminen on juuri se, mikä musta tuo suurimman hyödyn ja vaikutuksen. Haluaisin lisätä irtiottoja tietokoneen ääreltä, missä me it-tradenomit istumme muutenkin kaikki päivät. Toivottavasti tällaisia tilaisuuksia päästään järjestämään tänä vuonna enemmän”, kertoo Arvind Sedha, IT-tradenomien hallituksen jäsen jo parin vuoden ajalta.

Alakohtaisen yhdistyksen jäsenet työskentelevät yleensä jossain ko. alan yrityksessä tai alan tehtävissä. Yhdistyksen hallitus on tärkeä kanava välittää tietoa toimialan kuulumisista, kuten työssäjaksamisesta, osaamisen kehittämisen tarpeista ja palkkausjärjestelmistä meidän toimiston asiantuntijoille.

Hallitustoiminnassa huomasin miten hyvin me tradenomeissa vaikutetaan ajankohtaisiin asioihin, kuten työlainsäädäntöön.

”Lähdin aikanaan mukaan edistämään oman ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneiden työelämää. Hallitustoiminnassa huomasin miten hyvin me tradenomeissa vaikutetaan ajankohtaisiin asioihin, kuten työlainsäädäntöön. Tällä hetkellä toivoisin taloushallintoalalle enemmän avauksia etätyön sallimisesta kaikille ja puhetta alan digiloikasta. Lisäksi toivoisin kovasti Taloushallintoalan tradenomien jäsenten aktiivista osallistumista meidän tilaisuuksiin ja toimintaan”, kuvailee Taloushallintoalan tradenomien pitkäaikainen hallituksen jäsen ja vuoden 2020 puheenjohtaja Emmi Salminen.

Yhdistyksissä toiminta on pandemian myötä laajentunut valtakunnalliseksi, joka osaltaan mahdollistaa paremman verkostoitumisen alan osaajien kanssa. Taloushallintoalan tradenomien yksi uusimmista hallituksen jäsenistä, Jutta Sandberg, muotoilee asian näin: 

”Minut yllätti, kuinka paljon jäsenten hyvinvointia ajatellaan ja miten rentoa toiminta on. Harmillisesti meidän useampi tapahtuma on siirtynyt tuonnemmaksi, koska pandemia ei ole vielä hellittänyt. Olimme suunnitelleet sellaisia kevyempiä virkistystilaisuuksia viime vuodelle. Liiton sähköpostit on tärkeitä tiedonjakamisen kanavia, ja tykkään siitä, että kotioloihin on tarjottavissa piristystä ja irtiottoa duunista.”

Kuka voi hakea hallitukseen?

Tradenomien jäsenenä voit hakea mukaan hallitustoimintaan, jos olet liittynyt myös alakohtaisen yhdistyksen jäseneksi (yhdistykset eivät peri erillistä jäsenmaksua). Voit liittyä alakohtaisen yhdistyksen jäseneksi sähköisen asioinnin kautta tai Tradenomi appissä. Toivomme mukaan erityisesti kyseisillä aloilla työskenteleviä tradenomeja. Voit olla pidempään työelämässä ollut tai vastavalmistunut. Yhdistykselle nimetään puheenjohtaja ja rahastonhoitaja, mutta kaikki hallituksen jäsenet jakavat vastuuta keskenään.

Toivotamme sinut tervetulleeksi Kaupan alan, Taloushallintoalan, Finanssialan sekä IT-Tradenomien hallitustoimintaan. Jos haluat kysyä lisää toiminnasta voit olla etukäteen yhteydessä asiantuntijoihimme tai saapua paikalle virtuaaliseen vuosikokoukseen. Erillistä hakemusta ei tarvitse lähettää, vaan voit ilmaista kiinnostuksesi hallituspaikasta vuosikokouksessa.

Ilmoittaudu vuosikokouksiin tapahtumakalenterin kautta.

Alakohtaisten yhdistysten sihteereinä toimivat Tradenomien asiantuntijat:

Sanna Frisk, sanna.frisk@tradenomi.fi,  p. 050 532 9070
Taloushallintoalan tradenomit
IT-tradenomit (03/2021 asti)

Julia Lauren, julia.lauren@tradenomi.fi, p. 050 376 2240
IT-tradenomit (04/2021 alkaen)

Joonas Kopra, joonas.kopra@tradenomi.fi, p. 050 407 4876
Finanssialan tradenomit ja
Kaupan alan tradenomit