Blogi: Missä valtakunnansovittelija luuraa?

13.12.2019

Työmarkkina- ja neuvottelutilanne on monella sopimusalalla hyvin paineinen ja tällä viikolla nähtiin historiallisen suuret työtaistelut useilla teollisuuden aloilla. Vaikka osa työtaistelutoimista päättyi, on ratkaisu vielä löytymättä kaikissa pöydissä.

Työnantajat ovat syyttäneet palkansaajapuolta merkittävistä lakon aiheuttamista kustannuksista. Työtaisteluihin päädyttiin pääasiallisesti palkankorotustason sekä kiky-tuntien takia. Ennen ylempien toimihenkilöiden lakkojen alkamista teknologiateollisuudessa tai suunnittelualalla ei palkankorotustarjousta edes tehty - aikaa tähän oli useita kuukausia. Puhumattakaan siitä, että lakkojen myötä taisi useampien kiky-tuntien kustannusvaikutus kadota kokonaan.

Suurta hämmennystä tilanteessa on aiheuttanut sovittelujärjestelmän nykytila. Ennen teknologiateollisuuden lakon toteutumista ylemmille toimihenkilöille ei edes yritetty saada aikaan sovintoesitystä. Sovittelija katsoi, ettei edellytyksiä esityksen antamiselle ollut, sillä osapuolet olivat liian kaukana toisistaan. Sinänsä siinä ei ole mitään ihmeellistä, sillä osapuolet ovat useimmiten varsin erimielisiä, jos lakkovaroitus on jätetty. Osapuolet patistettiin takaisin jatkamaan neuvotteluja keskenään. Valmius tähän oli, mutta neuvotteluja on hankala jatkaa, kun toinen osapuoli kategorisesti kieltäytyy neuvottelemasta työtaistelu-uhan ollessa päällä. Eikä tämäkään ole poikkeuksellista, mutta sovittelulle olisi siis ollut kysyntää lakonuhankin alla.

Sovittelijan roolia on kuitenkin kyseenalaistettava tässä tilanteessa. Kuluneen syksyn sovitteluiden osalta saattaa nousta mieleen kysymys siitä, käyttääkö toinen osapuoli sovittelijainstituutiota vahvistamaan omia tavoitteitaan? Vuoden 2016 keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista luopumisen jälkeen työnantajat ovat voimakkaasti ajaneet omaa malliaan, jossa vientiteollisuus - teknologiateollisuus etunenässä - asettaa tason kaikkien sopimusten kustannustasolle. Tälle ajattelulle on löytynyt yllätyksellisen paljon tukea valtakunnansovittelijalta, niin nykyiseltä kuin edeltäjältäänkin. Molemmat julistautuivat kilpailukyvyn turvaajiksi ja yleisen palkankorotuslinjan vartijoiksi ennen varsinaisten neuvottelukierrosten alkamista. Epäselväksi jää, mikä on yleinen taso ja missä sellainen on asetettu? Yhtä kaikki, näyttää siltä, että valtakunnansovittelijasta on muodostumassa työnantajan tavoitteiden takuuhenkilö. Tätä väitettä tukee myös tänä vuonna tehtyjen sovintoesitysten historia, joka näyttäisi olleen valtaosin poikkeuksetta suotuisa työnantajien kannalta:

  • 24.1. Suomen Lennonjohtajien Yhdistys (SLJY) ry hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työnantajat PALTA ry hyväksyi sen.
  • 14.2.Suomen Lennonjohtajien Yhdistys (SLJY) ry hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työnantajat PALTA ry hyväksyi sen.
  • 19.11. Suomen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työnantajat PALTA ry hyväksyi sen.
  • 24.11. Suomen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Palvelualojen työantajat PALTA ry hyväksyi sen.
  • 2.12. Teollisuusliitto ry hylkäsi valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen. Teknologiateollisuus ry hyväksyi sen.

Teknologiateollisuuden työriitojen osalta ainoa sovintoesitys tehtiin Teollisuusliiton neuvottelupöydän osalta, muille henkilöstöryhmille (toimihenkilöille tai ylemmille toimihenkilöille) sellaista ei edes yritetty hakea ennen työtaisteluiden alkamista. Tätä taustaa vasten vaikuttaa siltä, että sovittelija on sitoutunut teknologiateollisuuden työntekijöiden ratkaisun kautta naulaamaan tason kiinni kaikille muille työehtosopimusratkaisuille.

Laki työriitojen sovittelusta edellyttää, että "valtakunnansovittelija pyrkii yhteistoiminnassa työmarkkinajärjestöjen kanssa edistämään työnantajien sekä työntekijöiden ja virkamiesten sekä niiden järjestöjen välisiä suhteita ja huolehtii työriitojen sovittelusta koko maassa". Työriitaa sovitellessaan "otettuaan perusteellisesti selkoa riidasta ja sen arvosteluun olennaisesti vaikuttavista seikoista sekä riitapuolten vaatimuksista, koetettava saada riitapuolet täsmällisesti määrittelemään riitakohdat ja rajoittamaan ne mahdollisimman vähiin sekä pyrittävä johtamaan riitapuolet sovintoon lähinnä heidän omien ehdotustensa ja tarjoustensa perusteella, joihin sovittelijan on ehdotettava sellaisia myönnytyksiä ja tasoituksia, mitä tarkoituksenmukaisuus ja kohtuus näyttävät vaativan."

Laissa ei siis säädetä ns. yleisestä linjasta tai sen vartioimisesta mitään. Tilanne on lainsäädännön näkökulmasta erikoinen; valtakunnansovittelija on ilmoittautunut toisen työmarkkinaosapuolen etujen ajajaksi ja ottaa ohjeita sovintoesityksen sisältöön suoraan toiselta osapuolelta. Pitäisikö sovittelijan pyrkiä ennemminkin ammattitaidollaan rakentamaan molempien osapuolten hyväksyttävissä oleva kompromissi?

Valtion virkamiehenä valtakunnansovittelijaa velvoittaa myös valtion virkamieslaki, jonka 14 §:n mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Miten tähän istuu se, että sovittelija ei edes yritä sovitella työriitaa tai ei ota työriitoja soviteltavaksi viipymättä niistä tiedon saatuaan? Pitäisikö tämän ryhtyä hakemaan ratkaisua ilmenneisiin työriitoihin välittömästi ja hakea sitä niin kauan kuin aikaa on käytettävissä? Vuosien mittaan vastaavissa tilanteissa on jatkettu sovitteluja sinnikkäästi viime metreille saakka. Tällä kertaa kuitenkin ainoa sovintoesitys jätettiin viikkoa ennen lakkojen alkamista, eikä sen jälkeen pöytään ole palattu.  

Edellä sanottu herättää väkisin kysymyksen, tehtiinkö työtaisteluiden välttämiseksi kaikki mahdollinen? Tekeekö valtakunnansovittelija kaikkensa vastaisuudessa työriitojen puolueettoman sovittelun puolesta, kuten hallintolaki viranomaiselta edellyttää? Luottamus valtakunnansovittelijaan on horjunut.

Millä se palautetaan? Nimeämällä lisää sovitteluryhmiä, kuten Postin työriidassa? Lasse Laatusia ja Lauri Ihalaisia? Joka tapauksessa sovitteluun on nyt ryhdyttävä uudella otteella ja tiiviillä aikataululla, jotta ratkaisut saadaan aikaan.

Laki toteaa, että sovittelusta riitapuolille johtuvat kustannukset kärsikööt nämä itse. Entäpä kustannukset sovittelematta jättämisestä, kenelle ne kuuluvat?


Lue myös aiheeseen liittyvät aiemmat blogimme:
3.7.2018: Valtakunnansovittelijan tehtävä on sovitella, ei politikoida
15.5.2018: Valtakunnansovittelijan valintaprosessi uudistettava
8.5.2018: Kommentti: yleistä linjaa palkankorotuksista ei ollut
30.4.2018: Kenen pussiin valtakunnansovittelija pelasi?

Teksti ja lisätiedot:

Ville-Veikko Rantamaula

Edunvalvontajohtaja

040 832 66 82

ville-veikko.rantamaula@tradenomi.fi