Haku Tradenomien mentorointiohjelmaan on taas käynnissä

11.9.2023

Rakennetaan yhdessä parempaa työelämää! Tradenomien mentorointiohjelma käynnistyy taas marraskuussa 2023. Etsimme mukaan asiantuntijoita ja johtajia mentoreiksi sekä eteenpäinkatsovia tulevaisuuden tekijöitä mentoroitaviksi eli aktoreiksi.

Mentorointi on ammattilaisten kokemusviisauden jakamista ja kiteyttämistä ja haasteiden yhdessä ihmettelyä. Ennen kaikkea mentoroinnin tarkoitus on auttaa aktoria kasvamaan eteenpäin urallaan.

Aiemmin mentorointiin osallistuneet ovat kuvailleet mentorointikokemuksiaan esimerkiksi näin:

”Sain uusia oivalluksia ja luottoa itseeni.”

"Olen ollut useaan eri kertaan mentorina ja aina siitä saa myös itse jotain."

"Erittäin mielenkiintoinen tapa jakaa osaamista, kokemuksia ja vinkkejä eri taustaisten ammattilaisten kesken."

"Se oli hyvin opettavaista. Kiireetöntä kohtaamista arjessa, joka auttoi ymmärtämään toisen lisäksi paljon itsestä."

Lähde rohkeasti mukaan. Aloitus- ja välitapaamisissa saat tukea ja työkaluja mentorointiprosessiin ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Valmentajana toimii KM, sertifioitu coach Heli Koistinen.

Teemme parhaamme löytääksemme kaikille mukaan hakeneille sopivan parin, mutta emme valitettavasti voi taata, että kaikille löytyy sopiva mentorointipari. Olemme yhteydessä valittuihin loka-marraskuun vaihteessa.

Hakemalla mukaan mentorointiohjelmaamme sitoudut osallistumaan yhteisiin tapaamisiin (aloitus-, väli- ja päätöstapaaminen) sekä tapaamisiin mentorisi/aktorisi kanssa. Varaa aloitustapaamisen ajankohta 28.11.2023 kalenteristasi jo nyt. 

 

Tule mentoriksi

Haluatko kehittyä ja auttaa uran alkutaipaleella olevia tradenomeja kehittymään, itsekin energisoitua ja ammentaa osaamisestasi? Jos sanoit kyllä, tule mukaan.

Kutsumme kehittymismatkalle mukaan sinut mentori eli laajakatseinen oman alasi asiantuntija tai johtaja, joka nauttii mahdollisuudesta:

  • antaa omasta osaamisestaan toiselle ja jakaa uran varrella kertynyttä näkemystä ja osaamista
  • auttaa uran alkutaipaleella olevaa tradenomia eteenpäin
  • auttaa hyvillä keskusteluilla ja kohtaamisella uraansa pohtivaa tradenomia kehittymään
  • kehittyä itsekin ja ehkä tulla myös haastetuksi. Mentorointi on oppimiskokemus myös mentorille.

Hae mukaan mentoriksi 1.10.2023 mennessä. Mukaan voivat hakea Tradenomien jäsenet sekä Kulta- ja Musta-tason opiskelijajäsenet. Meiltä on kysytty, että voiko tulla uudelleen mukaan - tottakai!

Haku syksyn 2023 mentorointiohjelmaan on päättynyt.

 

Tule mentoroitavaksi eli aktoriksi

Oletko urasi alkuvaiheessa ja kaipaat vinkkejä esimerkiksi oman osaamisen tunistamiseen, työnhakuun tai uralla etenemiseen? Tai haluatko pohtia uutta suuntaa urallesi? Jos sanoit kyllä, tule mukaan.

Kutsumme kehittymismatkalle mukaan sinut, aktorikandidaatti, eli urasi alussa tai käännekohdassa oleva osaaja, joka pohtii mitä jos:  

  • ura-asioita ei tarvitsisi pohtia yksin?
  • omiin kehittymispohdintoihin saisi konkarin, joka haluaa auttaa juuri sinua eteenpäin?
  • saisi mahdollisuuden haastaa kysymyksillään omaa mentoria?

Hae mukaan aktoriksi 1.10.2023 mennessä. Mukaan voivat hakea Tradenomien jäsenet sekä Kulta- ja Musta-tason opiskelijajäsenet. 

Haku syksyn 2023 mentorointiohjelmaan on päättynyt.


Mitä on mentorointi?

Etkö ole aiemmin kuullut mentoroinnista? Lue mentoroinnista kertova artikkelimme, joka on julkaistu myös Tradenomi-lehdessä.

Lue mentorointiohjelmaamme osallistuneiden kokemuksia artikkelistamme.

Apua urajumiin saat myös uravalmennuksestamme.