Korkeakoulujen opetusyhteistyö - uhka vai mahdollisuus?

Lakiuudistuksilla mahdollistettaisiin sekä opetuksen hankkiminen toisesta korkeakoulusta että luopuminen sellaisen opetuksen järjestämisestä, joka hankitaan toisesta korkeakoulusta. Korkeakoulujen välisen yhteistyön lisäämistä tavoittelevat lakimuutokset ovat herättäneet viime aikoina suuria tunteita. Voimakkaan kritiikin ohella uudistus on kerännyt myös kiitoksia. Harvasta julkaisemattomasta luonnoksesta on koulutuslainsäädännön osalta käyty viime vuosina yhtä paljon keskustelua julkisuudessa.

Uudistuksen tavoitteena on siis vahvistaa ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen mahdollisuuksia opetusyhteistyöhön, edistää korkeakoulusektorien välistä yhteistyötä sekä vahvistaa korkeakoulujen profiloitumista. Näiden tavoitteiden toteutuessa opetuksen laatu ja taloudellisuus olisi luonnoksen mukaan nykyistä parempaa. Miksi ihmeessä kukaan kritisoi uudistusta, joka parantaa opetuksen laatua ja mahdollistaa resurssien kohdentamisen entistä tarkoituksenmukaisemmin?

Suurin yksittäinen ongelma luonnoksessa on korkeakoulun opetusvastuun ylimalkainen määrittely: korkeakoulun pitäisi jatkossa järjestää ”pääosa” tutkintoon kuuluvasta opetuksesta itse eli äärimmilleen vietynä 49,9 prosenttia opetuksesta voisi olla jonkun muun korkeakoulun tuottamaa. Tämä voi johtaa opetuksen alihankintaan, jossa opetustarjonta ostettaisiin sieltä mistä halvimmalla sitä saataisiin.

On esitetty puheenvuoroja, joiden mukaan yliopistot ulkoistaisivat opetuksensa ammattikorkeakouluihin, jotka kilpailisivat keskenään siitä kuka pystyisi tarjoamaan opetuksen halvimmalla. Lopputuloksena olisi paitsi ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tutkintojen välisten erojen hämärtyminen, myös eräänlainen kilpajuoksu pohjalle, jossa opetuksen laatu heikkenisi väistämättä. Tulevan hallituksen esityksen perusteluihin olisi hyvä lisätä faktapohjaisia laskelmia opetuskustannuksista ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa. Opetuksen järjestämisen tavat korkeakoulujen välillä eroavat kuitenkin siinä missä opetussisällötkin. Kustannustehokkaat ja opetuksen laadun kannalta kyseenalaiset massaluennot ja kirjatentit lienevät kuitenkin yliopistoissa ammattikorkeakouluja yleisempiä.

Korkeakoulujen välisen yhteistyön vahvistaminen, opetuksen laadun parantaminen ja korkeakoulujen profiloimisen edistäminen ovat kannatettavia tavoitteita. Mutta toistaiseksi julkisessa keskustelussa ei juuri ole käsitelty ehdotettujen muutosten vaikutusta korkeakoulusektorien sisäiseen yhteistyöhön. Nykyisellään kaikki ammattikorkeakoulut panostavat digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin opetuksen järjestämisessä. Tradenomitutkinto on jo mahdollista suorittaa käytännössä kokonaan virtuaalisesti, jolloin aika ja paikka menettävät merkitystään opinnoissa. Tällä hetkellä jokainen ammattikorkeakoulu suunnittelee ja toteuttaa virtuaaliopinnot itsenäisesti, jota ei voi kuvata järin tehokkaaksi toimintatavaksi.   

Suurin mahdollisuus opetusyhteistyössä onkin nimenomaan korkeakoulusektoreiden sisällä. Sen sijaan, että 21 ammattikorkeakoulua toteuttaa tradenomiopiskelijoille 21 erillistä virtuaalikurssia vaikkapa taloushallinnon tai markkinoinnin perusteista, jatkossa ammattikorkeakoulut voisivat jakaa vastuuta. Yksittäinen ammattikorkeakoulu voisi luopua kokonaan vaikkapa markkinoinnin perusteisiin liittyvän verkkokurssin toteuttamisesta ja hankkia opetuksen joltain muulta ammattikorkeakoululta. Vastaavasti kursseista luopuva ammattikorkeakoulu voisi huolehtia vaikkapa juuri taloushallinnon perusopinnoista. Tämä mahdollistaisi ammattikorkeakouluille todellisen profiloitumisen ja omille vahvuusaloille keskittymisen.

Lakiluonnos nykymuodossaan vaatii vielä viilauksia, mutta yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen erilaisten tutkintojen rikkauden säilyttäminen ja yhteistyön lisääminen yhtä aikaa on varmasti mahdollista. Sen sijaan, että korkeakoulu olisi velvollinen järjestämään ”pääosan” opetuksestaan itse, opetusyhteistyö voitaisiin rajata ammattikorkeakoulu- ja yliopistoasetuksissa määriteltyihin perusopintoihin sekä vapaasti valittaviin opintoihin (yliopistojen osalta ”muihin opintoihin”).  Tämä tukisi korkeakoulujen profiloitumista, mahdollistaisi resurssien kohdentamisen opiskelijan osaamisen kehittymisen kannalta keskeisiin loppupään opintoihin, parantaisi perusopintojen laatua sekä vahvistaisi ammattikorkeakoulu- ja yliopistotutkintojen välisiä eroja.