Kunnissa kiinnitettävä huomiota kelpoisuusvaatimuksiin

8.12.2016

Nykyisellään julkinen sektori, erityisesti kunnat, hukkaavat valtavan määrän osaamista asettamalla keinotekoisia kelpoisuusvaatimuksia yleishallinnollisiin tehtäviin. Tradenomien urakehitys yksityisellä sektorilla vaativiin asiantuntija- ja johtotehtäviin toteutuu hyvin, mutta vanhentuneiden kelpoisuusvaatimusten takia kunnissa näin ei tapahdu.

- Yksityisellä sektorilla tradenomit toimivat menestyksekkäästi asiantuntija- ja esimiestehtävissä, mutta kunta-alalla tämä ei ole mahdollista jäykkien kelpoisuusvaatimusten takia, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen.

- Voimassaolevat vaatimukset vaikeuttavat työnantajien mahdollisuuksia rekrytoida osaavia tekijöitä muuttuviin asiantuntijatehtäviin, joihin erinomainen pohjakoulutus olisi laaja-alainen alempi korkeakoulututkinto, kuten tradenomi- tai insinööritutkinto, huomauttaa asiamies Mikko Vieltojärvi.

Kuntasektorilla kelpoisuusvaatimukset perustuvat vanhaan koulutusjärjestelmään, mikä ei huomioi ammattikorkeakoulututkintojen tuottamaa osaamista ja valmiuksia. Nykyisellään varsin moni tradenomi jää kuntasektorin asiantuntija- ja esimiestehtävien ulkopuolelle, kun edellytyksenä näihin tehtäviin on varsin usein ylempi korkeakoulututkinto. Tradenomitutkinto on alempi korkeakoulututkinto.

- Jäykkä järjestelmä vaikuttaa myös kunta-alan vetovoimaan negatiivisesti, muistuttaa Aaltonen. - Kuntapäättäjillä on mahdollisuus vaikuttaa kelpoisuusvaatimuksiin ja niiden uudistaminen on yksi  kuntavaaliohjelmamme tavoitteista, Aaltonen kertoo.

Tradenomiliitto TRALin kuntavaalitavoitteissa otetaan kantaa kuntien elinvoimaan, koulutukseen ja kunnan henkilöstön asemaan liittyviin kysymyksiin tradenomien näkökulmasta. Keskiössä ovat ennen kaikkea palvelut ja niiden laatu - oli niiden tuottajana sitten kunta, maakunta, yksityinen yritys tai kolmannen sektorin toimija.

- Kunnallisissa luottamustehtävissä on mahdollisuus vaikuttaa moneen tradenomin arkielämän osa-alueeseen ja kannustammekin tradenomeja asettumaan ehdolle kevään kuntavaaleihin. Tradenomien osaamisella on kysyntää myös kunnallisessa päätöksenteossa, Aaltonen kannustaa.

Tradenomiliitto TRALin kuntavaalitavoitteisiin voi tutustua osoitteessa tral.fi/kuntavaalit.

Lisätiedot:

Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p. 040 512 2836

Mikko Vieltojärvi, asiamies, koulutus- ja työllisyyspolitiikka
p. 044 534 5294