Lakkoavustukset
3.2.2023
Alkuvuoteen on annettu useita lakkovaroituksia ja osa niistä toteutui 1.-3.2. välisenä aikana. Neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n kolmipäiväinen lakko toteutui noin kymmenessä teknologiateollisuuden yrityksessä ja alalla on voimassa ns. venymiskielto. YTN antoi uuden lakkovaroituksen teknologiateollisuuteen ja uusi lakko toteutuu helmikuun puolessa välissä, mikäli sopimusta ei synny ennen sitä. Työriitaa sovitellaan valtakunnansovittelijan johdolla. Lakkovaroituksia on annettu myös muiden liittojen toimesta helmikuulle, esimerkiksi taloushallintoalalle sekä kaupan alalle.
Lakkoavustukset
Maksamme lakkojen piiriin kuuluville ja niihin osallistuville jäsenillemme lakkoavustuksia. Lakkoavustuksiin oikeutettuja ovat varsinaiset jäsenemme ja mustatason opiskelijajäsenet. Lakkoavustukset ovat 16 euroon saakka verovapaata, sen ylittävältä osa on veronalaista tuloa. Ilmoitamme tiedot verottajalle.
Teknologiateollisuuden lakko 1.-3.2.2023 - hae lakkoavustusta!
- Ylempinä toimihenkilöinä lakkotaloissa työskenteleville jäsenillemme maksamme lakkoavustusta 80 euroa/lakkopäivä. Avustus on samansuuruinen kaikissa YTN-liitoissa.
- Samaan aikaan pidetyissä Pron ja Teollisuusliiton lakoissa em. työehtosopimusten piirissä ja lakkoon osallistuneille jäsenillemme maksetaan lakkoavustusta 80 euroa/lakkopäivä.
- Molemmissa tapauksissa lakkoavustusta haetaan YTN:n järjestelmän kautta 3.-19.2.2023 välisenä aikana.
- Lisäohjeet ja linkki lakkoavustusjärjestelmään löytyy YTN:n sivuilta.
Muut lakonuhat
Lakkovaroituksia on jätetty useampia viime viikojen aikana SAK:laisten ja STTK:laisten liittojen toimesta mm. kaupan alalle, taloushallintoalalle, satamiin ja kemiaan. Mikäli jäsenemme työskentelevät em. liittojen solmimien työehtosopimusten piirissä, he voivat halutessaan osallistua painostustoimiin. Maksamme näissä tapauksissa samansuuruisen lakkoavustuksen jäsenillemme kuin lakon julistaneet liitot. Näihin avustuksia haetaan Tradenomien oman sähköisen lomakkeen kautta, johon linkin julkaisemme aina kunkin lakon alkaessa sivujemme neuvotteluinfossa.
Mistä lisää tietoa?
Varmistathan, että työpaikka- ja yhteystietosi ovat ajan tasalla jäsenrekisterissämme! Näin saat myös sähköpostitse tietoa oman alasi neuvottelutilanteesta sekä ohjeita mahdollisten painostustoimien osalta.
Ajantasainen tilanne on koottu sivujemme neuvotteluinfoon ja viestimme näistä myös somekanavissamme. Lisäksi neuvottelujärjestömme YTN:n kanavat tarjoaa tietoa ylempien toimihenkilöiden neuvottelutilanteesta.