Myönteinen ei kunnioittaa myös vastapuolta

3.11.2017

Kouluttaja Petra Bedda toivottaa kuulijat tervetulleiksi.

 

Moni tunnistaa tunteen, että elämä on kiireisempää kuin koskaan. Sopiva määrä työtä ja aktiviteetteja pitää virkeänä ja vauhdissa, mutta jos ympäristön asettamat vaatimukset ja toiveet ovat ristiriidassa omien arvojen ja ajankäytön kanssa, alkaa syntyä uupumusta aiheuttavaa stressiä.

Ajanhallinnan haasteet ovat yksilöllisiä, mutta niin ovat ratkaisutkin. Työhyvinvointivalmentaja Petra Bedda kehottaa harjoittelemaan omien rajojen asettamista. Rajoista huolehtiminen on tärkeä osa itsensä johtamista ja itsensä johtaminen on vastuun ottamista omasta elämästä.

- Ei ole olemassa mitään hokkuspokkus-temppua, miten rajoja voisi oppia vetämään. Vain sinä itse päätät, mitkä asiat kuuluvat rajojesi sisäpuolelle ja mitkä ulkopuolelle. Jokaisen on opittava tiedostamaan, mitkä asiat ovat tärkeitä ja lähellä omia arvoja. Ensimmäinen askel on niiden asioiden miettiminen ja tietoiseksi tuleminen. Toinen askel on sen pohtiminen, mitä asioille voi tehdä. Harjoittelu kannattaa, aloita pienistä jutuista, kannustaa Bedda.

Hän on myös sitä mieltä, että kiireessä tingimme usein niistä asioista, jotka itse asiassa toisivat meille voimia ja energiaa. Töissä tällaisia voivat olla säännöllinen ruoka- tai kahvitauko ja vapaalla harrastukset.

- Tärkeää on myös sisäistää, mitkä ovat asioita, joihin voi vaikuttaa ja joista voi päättää, ja keskittyä näihin asioihin niin työssä kuin vapaa-ajalla. On turha käyttää aikaa ja energiaa vatvomalla asioita, jotka eivät ole omassa vallassa, Bedda jatkaa.

 

Arvostavaa vuorovaikutusta

Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vuoksi on myös tärkeätä osata sanoa ei. Kun sanoo jollekin asialle ei, sanoo samaan aikaan kyllä itselle merkityksellisille asioille. Joskus ein sanominen on vaikeaa, jopa mahdotonta. Bedda neuvookin miettimään, minkä asioiden tekeminen ei tunnu hyvältä. Jo se antaa elämänhallinnan tunnetta, että tietää asian olevan itselle epämieluisaa.

- Ein sanominen on usein vaikeaa esimerkiksi siksi, että pelkäämme konflikteja ja haluamme miellyttää. Usein ihminen valitsee mieluummin sen vaihtoehdon, joka on juuri sillä hetkellä miellyttävämpi. Omalle itselle on erityisen vaikea sanoa ei, sillä arkemme on täynnä erilaisia houkutuksia, toteaa Bedda.

Bedda puhuu paljon myönteisyyden ja myönteisen ein merkityksestä. Se tarkoittaa hänen mukaansa arvostavaa vuorovaikutusta ja toisen ihmisen kunnioittavaa kohtaamista. Ihmissuhteet säilyvät hyvänä, kun hallitsee myönteisen jämäkkyyden.

- Tunteita ei kannata tuoda keskusteluun mukaan. On parempi ottaa aikalisä ja rauhoittaa tilanne ensin. Vaikka et olisi samaa mieltä toisen kanssa, voit silti arvostaa ja kunnioittaa häntä. Muista, että et silloin sano toista vastaan ei, vaan sanot omille tarpeillesi kyllä, hän muistuttaa.

Aihe puhutti osallistujia, vilkasta puheensorinaa salissa.

 

Työelämän perfektionistit

Työelämässä suorittajatyyppi voi ajautua jatkuvan kiireen kierteeseen. Erityisesti, jos hän pyrkii täydellisyyteen, eikä osaa jakaa työkuormaansa muille. Jos tunnistat itsessäsi täydellisyyden tavoittelijan, opettele ottamaan rennommin. Selvitä esimiehen kanssa, odotetaanko sinulta kaikkea, mitä teet, vai vaaditko itseltäsi liikaa? Beddan mukaan on hyödyllistä välillä kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja selvittää, hyödyttääkö ajattelutapa oikeasti vai onko kyseessä vain haitallinen uskomus, jota on ehkä jo vuosia kantanut mukanaan. Perfektionistikin voi oppia ottamaan rennommin harjoittelemalla:

- Kannattaa aloittaa jostain hyvin helposta asiasta ja vaikka kokeilla miltä tuntuu, jos tekee asian 95 prosenttisesti. Mitä seurauksia siitä on pahimmillaan tai parhaimmillaan? Täydellisyyden tavoittelija voi myös harjoitella jonkun asian delegoimista ja sen tunteen sietämistä, että joku toinen tekee asian eri tavalla, sanoo Bedda.

- Mieti, millaista elämää haluat elää. Elätkö nyt arvojesi mukaan? Vain arvoista johdetut tavoitteet ovat kestäviä ja niihin haluaa sitoutua ja edistää niitä, hän summaa.

 

TRAL järjesti lokakuussa jäsenillan ”Kuinka sanoa ei? Jämäkkyyttä arkeen”. Tilaisuuden asiantuntijana oli työhyvinvointivalmentaja Petra Bedda Puunto Oy:stä.

Teksti: Mari Lohisalo