Onnistuminen vaatii harjoittelua ja asennetta

22.3.2017

Tankotanssin nelinkertainen maailmanmestari, kaksinkertainen suomenmestari, yrittäjä Oona Kivelä kertoi TRAL:n naistenpäivän brunssilla, miten tavoitteet saavutetaan.

Kivelä puhuu paljon asenteesta. Asenne on hänen mukaansa vaikeasti määriteltävä, sisäänrakennettu ominaisuus, joka merkitsee eri ihmisille eri asioita. Esimerkiksi Wikipedia määrittelee asenteen “sosiaalisesti merkitykselliseen kohteeseen liittyväksi myönteiseksi tai kielteiseksi suhtautumistavaksi”. Kivelän mielestä asenne on paljon muutakin.

- Asenne on pienissä, hienovaraisissa elementeissä. Se voi olla esimerkiksi pelkkää liikettä tai musiikkia. Asioista voidaan puhua loputtomasti, mutta vain sellaisilla on merkitystä, jotka koetaan ja jotka herättävät mitä tahansa tunteita. Voimakkaista kokemuksista syntyy olo, että ihan kaikki on mahdollista. Asennetta ei ole se, ettei ole mitään mielipidettä tai tunnetta jostain asiasta, hän sanoo.

Pitäisikö asenteisiin sitten vaikuttaa? Kivelän mielestä ei. Hänen mukaansa liika kiltteys ja kuuliaisuus on ihmiselle haitaksi. Kivelä kannustaa kokeilemaan myös huonoa asennetta. Hänen mielestään ihmisten pitäisi olla paljon kriittisempiä ja haluta paljon parempaa elämältään. Tavoitteet kannattaa asettaa korkealle.

- Jos aina tottelee ja tekee niin kuin muut haluavat, unohtaa helposti itsensä, eikä muista kuka ja mikä on. Ei pitäisi suostua sellaiseen, millä ei ole itselle merkitystä. Kun löytää ympärilleen oikeat ihmiset, alkaa suostumista tapahtua luonnostaan ja ollaan oikealla reitillä, isoja asioita voi tapahtua.

Omaa yritystään varten Kivelä löysi oikean yhteistyökumppanin, jonka kanssa hän halusi “laittaa lasten liikkumisen kerralla kuntoon”. Päättäväisyydellä ja määrätietoisuudella syntyi lasten ja nuorten kuntoklubi Gymi, jota Kivelä on pyörittänyt vuodesta 2008 asti. Sittemmin yritys on laajentunut Espooseen ja uusia toimipisteitä avataan tänä vuonna ainakin Kirkkonummelle.

Voittamisen taito löytyy harjoittelemalla

Voittamiseen tarvitaan kilpailuhenkeä. Kilpailun ei aina tarvitse olla toisia vastaan, vaan se voi olla motivointikeino, jolla saa itsensä puskettua liikkeelle. Voittamista varten on myös harjoiteltava. Kun on varma asiastaan ja osaamisestaan, on lopputulos usein toivottu. Itselleen kannattaa kuitenkin myöntää, jos ei ole valmis.

- Jos sinusta tuntuu, että edessä oleva tehtävä pelottaa, etkä tiedä osaatko tehdä sen, sano se. Sano ääneen, että et ole vielä valmis. Usein joudutaan ongelmiin jo silloin, kun ei myönnetä itselleen asian keskeneräisyyttä, Kivelä huomauttaa.

Voiton hetkellä kaiken on mentävä nappiin. Resepti on yksinkertainen: voittaminen on 50 % oikeaa ideaa, 50 % kyseisen hetken onnistumista. Kivelän mukaan voittaminen on parasta silloin, kun on voittanut kovimmat vastustajansa, ilman heitä ei voittaminen tunnu samalta.

Reseptiä voi soveltaa suoraan myös työelämään. Taustoittava työ ja harjoittelu on eteen tulevissa työhaasteissakin avain onnistumiseen. Kun tietää, mitä voittaminen vaatii ja tekee kaikki osa-alueet kunnolla, onnistuu. Tiukassa tilanteessa on vain se hetki, ja silloin ei enää harjoitella, kaikki työ sitä varten on tehty jo paljon aikaisemmin.

- Ole itsevarma, syö vastustajat! Kun tulet paikalle, älä anna heidän katsoa sinua, katso sinä heitä. Tiedä myös heikkoutesi ja kätke ne. Harjoittele koko ajan tullaksesi niissä paremmaksi. Tykitä kunnolla sitä, missä olet paras - anna osaamisesi näkyä niin, ettei se jää kenellekään epäselväksi, tsemppaa Kivelä lopuksi.

Naistenpäivän brunssilta poistuu joukko voimaantuneita naisia, joista osa on selvästi liikuttuneita. Kivelän tarina on ollut ruiske itseluottamusta, jota moni paikalla olija tuntui kaipaavan. “Tällä jaksaa taas pitkään”, kuuluu vielä kommentti ovelta.

Teksti: Mari Lohisalo