Teknologiateollisuuden ylityökiellot

2.11.2019

Teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen voimassaolo päättyi 31.10.2019 ja nyt neuvottelut jatkuvat sopimuksettomassa tilassa. Samaan aikaan päättyivät myös Teollisuusliiton sekä Ammattiliitton Pron työehtosopimukset teknologiateollisuudessa. Alalla työskenteleviä jäseniämme neuvotteluissa edustaa neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN. Neuvottelutilannetta kannattaa seurata suoraan YTN:n sivuilta
sekä somekanavista. Lisäksi viestimme tilanteen etenemisestä jäsenillemme uutiskirjeillä ja sähköisissä kanavissamme.

Teollisuusliiton ja Pron julistamat ylityökiellot

Teollisuusliitto on julistanut ylityökiellon 4.11. klo 00.00 – 15.11. klo 24.00 väliselle ajalle. Ylityökielto koskee teknologiateollisuuden, pelti- ja teollisuuseristysalan, kaivosalan sekä puolustusministeriön sopimusaloilla työskenteleviä. Ammattiliitto Pro on julistanut ylityökiellon koskien teknologiateollisuuden toimihenkilöitä samalla ajalla.

Ylityökielto on laillinen työtaistelutoimi ja se koskee kaikkia työntekijöitä mainittujen työehtosopimusten piirissä. Ylityökiellon aikana ei tehdä ylitöitä, eikä työnantaja voi niihin määrätä.

Ylityökieltoon osallistuvalle henkilölle ei voi aiheutua ongelmia ylityökieltoon osallistumisesta. Kysymys on ammattiyhdistyksen toimeenpanemasta työtaistelusta.

Ylityökiellot eivät koske hätätyötä, eivätkä sellaisia töitä, jotka ovat välttämättömiä hengen ja terveyden kannalta. YTN:n jäsenet eivät tee sellaisia tehtäviä, jotka aiheutuvat Teollisuusliiton ja Pron ylityökielloista.

Perusperiaate on, että palkansaajat noudattavat omaa työehtosopimustaan. Mikäli YTN-liiton jäseneen sovelletaan Pron työehtosopimusta, liiton julistama työtaistelutoimet, kuten vapaa-ajalla matkustamisen kielto, koskee myös häntä.
 


Lisätietoja:

 

Joonas Kopra

Asiantuntija, kaupan ala, finanssiala, tietoala, luottamusmiestoiminta

050 407 4876

joonas.kopra@tradenomi.fi

Työsuhdeneuvonta

ma-to klo 9.00-16.00, pe 10.00-16.00

020 155 8815

lakiasiat@tradenomi.fi