Tradenomitutkintojen määrää ei ole tarvetta lisätä
5.12.2018
Tradenomiliitto TRAL on huolissaan tradenomitutkintoon johtavan koulutuksen määrän kehittymisestä. Tradenomeja on edelleen suuri määrä työttömänä, vaikka työttömyysluvut ovat olleet viime vuosina laskusuunnassa. Työ- ja elinkeinoministeriön lokakuun tilaston mukaan 3165 tradenomia on työttömänä.
- Koulutusmäärien on perustuttava työmarkkinoiden todelliseen tarpeeseen ja työelämän tarpeita sekä koulutusjärjestelmää on tarkasteltava kokonaisuutena, sanoo puheenjohtaja Veli-Matti Peltola. - Kansallisen tason sääntely koulutusmäärien suhteen on jatkossakin tarpeen, Peltola vaatii.
Liiton huolenaiheena ovat erityisaloille suuntautuvan tradenomikoulutuksen lisääntyminen. Tällä viikolla Hämeen ammattikorkeakoulu tiedotti aloittavansa hevosalan tradenomitutkintoon johtavan koulutuksen ja syksyllä Savonia ammattikorkeakoulussa alkoi wellness-liiketoiminnan tradenomikoulutus.
- Korkeakoulujen vahvempi profiloituminen ja omien vahvuuksien kehittäminen on oikea suunta, mutta sen on tapahduttava kestävien ratkaisujen pohjalta, toteaa asiantuntija Henna Hirvonen. - Tradenomikoulutus tuottaa korkean tason osaajia asiantuntija- ja esimiestehtäviin ja on pohdittava, onko liian räätälöidyillä, kapea-alaisilla erityisalojen koulutuksilla pitkällä tähtäimellä kysyntää työmarkkinoillamme, Hirvonen pohtii.
Lisätiedot:
Veli-Matti Peltola, puheenjohtaja
p. 040 842 53 58
Henna Hirvonen, asiantuntija, koulutus- ja elinkeinopolitiikka
p. 040 768 13 65