Valtuuston syyskokous linjasi ensi vuotta ja nimitti uuden toiminnanjohtajan

4.12.2019

Marraskuun lopulla valtuustomme kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseen Tampereelle. Asialistalla oli muun muassa ensi vuoden toimintasuunnitelma, budjetti sekä uuden toiminnanjohtajan valinnan vahvistaminen. Liiton säännöt edellyttävät valinnan vahvistamista valtuustossa.

Uudeksi toiminnanjohtajaksi valittiin hallituksen esityksestä Sari Niemi. Hän siirtyy toiminnanjohtajaksemme Punamusta Oy:stä Customer Experience Directorin tehtävistä ja omaa pitkän kokemuksen johto- ja kaupallisista tehtävistä mm. graafiselta ja ICT-alalta.

- Tradenomien uudesta brändistä huokuu dynaamisuus ja raikas ote perinteisessä liittokentässä. Olen iloinen ja ylpeä, että pääsen mukaan rakentamaan ajan hermoilla olevaa, jäsenten arvostamaa yhteisöä yhdessä osaavien ihmisten kanssa, kuvailee tuore toiminnanjohtaja Sari Niemi.

- Sarin kokemus vaativista johtotehtävistä yhdistettynä järjestömaailman tuntemukseen ja asiakaslähtöiseen ajatteluun olivat ne kriittiset menestystekijät, jotka ratkaisivat valinnan, puheenjohtaja Veli-Matti Peltola sanoo.

Toiminnanjohtaja on toimiston henkilöstön esimies ja hoitaa operatiivista johtamista, sidosryhmäyhteistyötä ja vastaa taloudesta hallinnon päättämien linjausten mukaisesti. Niemi aloitti työssään välittömästi valtuuston kokouksen jälkeen 25.11.2019. Tiedotteen nimityksestä voi lukea täällä

Toimintasuunnitelma uudistui

Valtuusto hyväksyi talousarvion lisäksi myös toimintasuunnitelman ensi vuodelle. 

Ensi vuonna jatkamme alueellisen toimintamme vahvistamista, keskitymme palvelutarjonnassa erityisesti hyvinvointiin, toteutamme laajan ammattikorkeakoulu- ja yrityskierroksen, lisäksi työmarkkinaneuvottelut jatkuvat pitkälle kevääseen.  Kevään valtuustovaalit ovat merkittävä hallinnollinen tapahtuma, sillä vaaleilla valitaan yhteisöllemme uudet päättäjät seuraavalle kolmivuotiskaudelle. Merkittävä muutos jäsenpalvelujen osalta on uusi oikeusturvaetu, josta voi lukea täältä.

Jäsenmaksuihin pieniä muutoksia

Talousarvion hyväksymisen yhteydessä vahvistettiin myös jäsenmaksut ensi vuodelle ja ne pysyvät pääosin entisellä tasollaan. Valmistuneen tradenomijäsenen jäsenmaksu on jatkossakin 33 euroa kuukaudessa (sis. 27,50 euroa Tradenomien jäsenmaksua sekä 5,5 euroa työttömyyskassan jäsenmaksua). Yrittäjäjäsenten jäsenmaksu nousee 27,50 euroon (nyk. 26,75 euroa kuukaudessa). 

Opiskelijajäsenten osalta kultatason jäsenmaksu pysyy ennallaan, 19 euroa vuodessa. Mustatason jäsenmaksu puolestaan laskee 85 euroon vuodessa (nyk. 94 euroa vuodessa) sisältäen työttömyyskassan jäsenyyden. 


Teksti: Anu Väätäjä