Yrittäjyyden voi muovata itsensä näköiseksi

5.9.2022 | Ura

Harkitsetko yrittäjäksi ryhtymistä, mutta ajatus pelottaa? Älä anna mielikuvien ja ennakkoluulojen rajoittaa ratkaisujasi, neuvoo ammattimentori Kati Huovinmaa.

Mielikuvissa ja puheissa yrittäjän arki esitetään usein raskaana. Kliseen mukainen yrittäjä uupuu kohtuuttoman taakkansa alle; työ hallitsee häntä eikä hän työtä. Onneksi stereotypioita ei ole pakko totella.

 – Yrittäjyys on sitä, mitä siitä haluaa tehdä. Tasapainon löytäminen vain vaatii hyvää suunnittelua, strategista ajattelua ja ajanhallintaa, Kati Huovinmaa sanoo.

Yrittäjyys vaatii hyvää suunnittelua, strategista ajattelua ja ajanhallintaa.

Esimerkiksi yrityksen strategian perinpohjainen miettiminen heti alkuvaiheessa helpottaa myöhemmin päivittäistä työntekoa ja auttaa tekemään valintoja. Ja oikean toimialan valinta on jaksamisen kannalta keskeistä.

– Intohimoa pitää olla! Ainakin itseni on tosi vaikea kuvitella, että olisin yrittäjänä muulla alalla kuin sellaisella, josta olen aidosti kiinnostunut.

Yrittäjyys vaatii hyvää ajanhallintaa.

Yrittäjyys vaatii hyvää ajanhallintaa.

Koska yrittäjä päättää itse työajoistaan, kannattaa päätösvaltaa käyttää viisaasti ja ottaa itselleen riittävästi vapaa-aikaa. Ja aitoa vapaa-aikaa, jolloin ei tehdä töitä. Yksi käytännön keino tähän on esimerkiksi pitää erikseen sekä työnumero että henkilökohtainen numero.

– Kun minulla työpäivä päättyy, nostan työpuhelimen hattuhyllylle ja sitten alkaa vapaa-aika. Tämä on pieni mutta merkittävä asia itselleni, kertoo Huovinmaa esimerkkinä omista ratkaisuistaan työn ja vapaan erottamiseksi.

Valmennuspalveluistamme saat vinkkejä niin yrityksen perustamiseen kuin työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen.

Sivutoiminen yrittäjyys vaatii töiden fiksua järjestelyä

Tradenomien parissa tyypillistä on sivutoiminen yrittäjyys.

– Päätoimisia yrittäjiä meillä on jäsenissä vain todella pieni osa, mutta sivutoimisten yrittäjien määrä kasvaa jatkuvasti, kertoo Tradenomien erityisasiantuntija Joonas Kopra.

Käytännössä yritystoiminta on usein vaikkapa nettikaupan pyörittämistä tai oman asiantuntemuksen hyödyntämistä konsultin roolissa.

– Esimerkiksi it-puolella voidaan myydä tietohallinto-osaamista pilvipalveluiden hyödyntämisessä, ja asiakkaina voivat olla pienemmät firmat tai yksittäiset henkilöt, joilta puuttuu sen puolen erityisosaaminen.

Yleiset yrittäjyysvinkit pätevät myös sivutoimisille yrittäjille, mutta Kati Huovinmaan mukaan heille on erityisen tärkeää, että tiedostaa omat erilaiset roolinsa ja miettii, kuinka nämä vaikuttavat toisiinsa.

Tunnista erilaiset roolisi ja mieti, kuinka ne vaikuttavat toisiinsa.

– Voi käydä palkkatyössä ja olla opiskelija ja sivutoiminen yrittäjä samaan aikaan. Esihenkilön kanssa kannattaa puhua siitä, kuinka järjestää omat työt ja yrittäjyyden. Tai neuvotella tilanteesta opintojen ohjaajan kanssa, jos yritystoiminta viivästyttää valmistumista, sanoo Huovinmaa.

Tradenomit tarjoaa monipuolista tukea yrittäjälle

Yrittäjyyshaaveiden toteuttamista voisi helpottaa se, että siirtymä palkansaajasta yrittäjäksi ja takaisin järjestettäisiin joustavammin. Tähän päämäärään tähtää Tradenomien kannattama yhdistelmävakuutus, mikä tarkoittaisi sitä, että palkkatyössä ja yrittäjänä kerrytettäisiin samaa työssäoloehtoa. Tällöin sama työttömyyskassa voisi tarjota vakuutukset sekä palkansaajille että yrittäjille.

– Jos yrittäjyys ja itsensä työllistäminen houkuttaa, voisi helpommin lähteä vaikka sivutoimisena yrittäjänä kokeilemaan, kantavatko siivet. Jos eivät kanna, voisi jatkaa palkkatyössä, selittää Joonas Kopra.

Tradenomit ajavat yrittäjäjäsentensä asiaa toimimalla jäsenliittona AKY:ssä (Akavalaiset Yrittäjät ry), jonka hallitukseen Kopra kuuluu. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäksi liitto tarjoaa yrittäjäjäsenilleen käytännön apua yritystoimintaan, kuten Suomen Yrittäjien palvelupaketin, joka sisältää neuvontaa mm. yrityksen perustamiseen, kirjanpitoon ja verotukseen liittyvissä asioissa. Jäseniltä on tullut hyvää palautetta myös henkilökohtaisesta yrittäjyyssparrauksesta

Yrittäjyyssparraus on maksutonta ja sen saa ajanvarauksella. Siinä voi esimerkiksi käydä läpi omaa bisnesideaa.

Teksti: Mikko Nikula


Tradenomi, toimitko yrittäjänä? Tutustu Tradenomien yrittäjäjäsenyyteen.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tradenomi, ota ura haltuun ura- ja työhyvinvointipalveluidemme avulla >>

Voi paremmin yrittäjänä - 6 vinkkiä tasapainoiseen yrittäjyyteen >> 

Sivutoiminen yrittäjyys on työelämää hiljaa mullistava trendi >>

Lisää aiheesta: Ura

Miten valmistautua kehityskeskusteluun? Lue asiantuntijan vinkit!

Kehityskeskustelu on tuttu konsepti monelle työntekijälle ja työantajalle. Kuinka kehityskeskusteluun voi omalta osaltaan valmistautua, jotta keskustelu tuottaa aidon hyödyn molemmin puolin?

Lue lisää

Unelma omannäköisestä urasta? Älä anna epävarmuuden estää työelämämuutostasi!

Syksy on monelle työelämämuutosten pohtimisen aikaa. Ehkä takana on jo pidempi jakso, jolloin sinä olet miettinyt muutosta, mutta epävarmuutesi estää tarttumasta toimeen? Et ole yksin! Nappaa ammattimentorin vinkit uramuutokseen.

Lue lisää

Olenko urajumissa? Pääseekö urajumista eteenpäin?

Sakkaako urasi, etkä oikein edes tiedä mitä työltäsi haluaisit? Tai oletko kyllästynyt työhösi? Sinua saattaa vaivata urajumi. Lue psykologin vinkit kuinka pääset eroon ja eteenpäin urajumista.

Lue lisää

Tradenomi Pauliina Siimelälle myymisen taito tuli synnyinlahjana

Myynnin kouluttajana työskentelevällä Pauliina Siimelällä on myyntityö niin lujasti verissä, että myyntiä tulee tehtyä omaksi iloksi myös vapaa-ajalla. Vaikka myynti vetää puoleensa, Siimelä tietää, ettei se ole aina helppoa. Lue tradenomin uratarina.

Lue lisää

Kestävyysraportointi, automaatio ja analytiikka muuttavat taloushallinnon tradenomin työtä

Kestävyysraportointi, automaatio ja analytiikka muuttavat tuntuvasti taloushallinnon tradenomin työtä. Mitä on kestävyysraportointi ja keitä se koskee? Miten osaamistarpeisiin vastataan?

Lue lisää