JUKO: Luottamusmies on hyvän työyhteisön takuuhenkilö

3.12.2018

”Työntekijöiltä kuulee usein: On hyvä, että joku pitää meidän puolia.”
”Kyllästyin riitelemään esimiesten ja johtajien kanssa, siksi lähdin luottamusmieheksi.”
”Jos olet kiinnostunut työyhteisösi kehittämisestä, tämä on oiva tapa osallistua!”

Näin kertovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn luottamusmiehet työstään – heitä on nyt kaikkiaan 3900. JUKOn toiminnanjohtajan Maria Löfgrenin mukaan luottamusmiesten lauseet todistavat, miten tärkeää suomalaiselle työelämälle on turvata luottamusmiesten asema ja kehittää sitä edelleen. ”Siitä hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat.”

”Jukolainen luottamusmies on työelämän asiantuntija ja hyvän työyhteisön takuuhenkilö. Ilman luottamusmiehiämme emme tietäisi, mikä on työpaikoilla pielessä ja mikä toimii”, kertoo Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtaja Maria Löfgren.

Luottamusmiehet neuvottelevat muun muassa paikallisten palkankorotusten kohdentumisesta, sopivat lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi ja Löfgrenin mukaan toimivat kaikkinensa linkkinä työntekijöiden ja työnantajan välillä.

”Luottamusmiehet ovat työpaikan jatkuvan yhteistoiminnan peruspilareita. Kirjainlyhenne YT nivoutuu ihmisten mielessä lähinnä irtisanomisiin, mutta yhteistoiminta kattaa laajasti myös työyhteisön kehittämisen, ja siinä luottamusmiehet ovat avainasemassa. Tämän vahvistavat meidän luottamusmiestemme kertomat lukuisat esimerkit siitä, miten he ovat pystyneet parantamaan työyhteisön käytäntöjä ja hyödyttämään näin sekä työntekijöitä että työnantajaa.”

Löfgrenin mukaan myös työpaikkojen häirintätapaukset osoittavat, mikä merkitys luottamusmiehillä on.

”Luottamusmies takaa sen, ettei kukaan jää työpaikalla yksin.”

Nyt joukko JUKOn luottamusmiehiä valtion, kunnan, kirkon ja yliopiston sektoreilta kertovat näkemyksistään ja kokemuksistaan, peloistaan ja onnistumisistaan juko.fi-verkkosivuilla.

He rohkaisevat myös uusia luottamusmiehiä mukaan tuoreessa esitteessä: Hei, sinä siellä – tule JUKOn joukkueeseen! Sen etukannessa on joukko kysymyksiä: Oletko tarvittaessa tiukka tyyppi mutta aina asiallinen? Haluatko kehittää työpaikkaasi ja kehittyä myös itse? Uskallatko tarttua epäasialliseen käytökseen? Uskallatko hypätä kohti uutta? Oletko kyllästynyt riitelemään esimiestesi kanssa? Haluatko viedä muutosta yhdessä haluamaasi suuntaan?

”Jos ruksii yhdenkin näistä kohdista, voi olla JUKOn ja työpaikkansa seuraava luottamusmies. Me JUKOssa haluamme, että jatkossakin luottamusmiehiksemme hakeutuu osaavia henkilöitä ja myös nuoret kiinnostuvat edunvalvonnasta.”

Löfgrenin mukaan näinä työelämän muutosten aikoina luottamusmiehiä tarvitaan entistäkin enemmän.

”Muutamat tahot Suomessakin ajavat luottamusmiesjärjestelmän romuttamista, mikä on todella lyhytnäköistä. Jokainen työpaikka tarvitsee ja ansaitsee hyvän luottamusmiehen. Tuomalla esiin omien luottamusmiestemme näkemyksiä haluamme vaikuttaa siihen, että yhteiskunnassa ymmärretään laajasti, miten tärkeä osa työpaikan menestymistä taitava ja viisas luottamusmies on.”

Lisätiedot ja JUKOn luottamusmiesten tarinat:
juko.fi
 


Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO on valtakunnallinen pääsopijajärjestö, joka neuvottelee julkisen sektorin akavalaisten virka- ja työehtosopimukset. TRAL on JUKOn jäsen Julkisen sektorin esimiehet ja asiantuntijat JEAn kautta. TRALin jäsenistä noin 12 prosenttia työskentelee valtion, kuntien tai kirkon palveluksessa.