Palkkahaaste-kampanjan blogi: Kuka neuvottelee palkastasi?

11.10.2016

Olen lukenut yhteydenottoja, joissa todetaan, että ”Työnantaja ei korota palkkoja, vaan vetoaa TESin mukaisten korotusten riittävyyteen”. Tämä on turhauttavaa, koska yleiskorotusta ei ole tarkoitettu sulkemaan pois työntekijän mahdollisuutta neuvotella itselleen henkilökohtaista palkankorotusta. Liittojen neuvottelemien yleiskorotusten tarkoituksena on turvata kaikille ostovoiman säilyminen, ja sen ohella neuvotellaan teksteistä, kuten lomarahoista, sairausajan palkoista ym., jotka myös ovat rahanarvoisia. Muista henkilökohtaisista korotuksista pitäisi jokaisen voida sopia työnantajan kanssa erikseen itse parhaaksi katsomallaan tavalla.

Vaikka uskon vahvasti yleiskorotusten tarpeellisuuteen tasapuolisuuden täyttymisessä, olen myös iloinen siitä, että tradenomit ymmärtävät oman vastuunsa ansiotasonsa takaajina. ”Itse koen tärkeäksi sopimuspalkan, jossa aidosti pääsen itse vaikuttamaan omaan palkkakehitykseen. En halua olla pelkästään yleiskorotusten varassa, vaan tunne omaan vaikuttamiseen pitää säilyä.”, vastasi eräs jäsen tekemäämme kyselyyn. Olen asiasta täysin samaa mieltä. Jokaisen tulisi huolehtia myös itse omasta ansiokehityksestään.

Osaamisen kehittyminen, tulostavoitteiden saavuttaminen, vastuun lisääntyminen ja tehtävänkuvan laajentuminen ovat perusteita henkilökohtaiselle palkankorotukselle. Koska harva työnantaja tulee kuitenkaan korotusta oma-aloitteisesti tarjoamaan, kannattaa huolehtia omasta palkkatietämyksestään, perusteluistaan sekä neuvottelutaidoistaan ja uskaltaa vaatia palkkakeskustelua tai palkan tarkistamista. Lisäksi toivoisin kaikkien palkkaneuvotteluihin valmistautuvien tutustuvan oman alansa työehtosopimukseen ja yrityksen palkkapolitiikkaan.

Mikäli olet epävarma työehtosopimuksesi kirjauksista tai tahdot tukea palkkaneuvotteluihin, voit olla aina yhteydessä asiantuntijoihimme:

Työehtosopimukset ja työsuhdeneuvonta

Työttömyysturvaneuvonta

Palkkaneuvonta

Maija Lindeman
Asiamies, TRAL