TRAL:n toiminta vuonna 2016

9.12.2015

TRAL:n valtuuston sääntömääräinen syyskokous pidettiin Helsingissä lauantaina 21.11.2015. Ennen varsinaista kokousta keskusteltiin ajankohtaisesta työmarkkinatilanteesta sekä koulutukseen liittyvistä asioista. Työmarkkinatilannetta valotti Akavan johtaja Maria Löfgren ja korkeakoulutuksen tilasta sekä tulevaisuudesta kuultiin asiamies Mikko Vieltojärven katsaus, johon kommenttinsa antoi Laurea ammattikorkeakoulun rehtori Jouni Koski.

Vuoden 2016 toiminta TRAL:ssa:

  • Kokous vahvisti liiton toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuodelle 2016. Jäsenmaksut säilyvät ennallaan eli varsinaisten jäsenten jäsenmaksu on 33 euroa kuukaudessa riippumatta toimialasta tai työtehtävistä. Mustan tason opiskelijajäsenten (ent. työsuhdejäsen) jäsenmaksu on 114 euroa vuodessa. Myös jäsenmaksualennusperusteet säilyvät ennallaan. Alennusta myönnetään -50% yli 3kk:n palkattomien jaksojen ajalta. Lisätietoja jäsenmaksuista ja -alennuksista löydät täältä.
  • Ensi vuonna toiminnan painopistealueita ovat tehokas edunvalvonta ja jäsenkasvun turvaaminen. Erityisen seurannan ja vaikuttamisen kohteina ovat järjestö- ja työmarkkinakentässä mahdollisesti tapahtuvat merkittävät muutokset. Vuosi 2016 on liiton 20.toimintavuosi ja juhlavuoden aikana vahvistetaan liiton uusi strategia. Vuoden aikana toteutetaan kokonaisvaltainen uudistus verkkoasiointiin, mikä helpottaa jäsenten asiointia.
  • Toimintavuoden aikana on tiedossa useita maan hallituksen kaavailemia työmarkkinauudistuksia, joihin vaikutetaan aktiivisesti tradenomien näkökulmasta. Keskeinen vaikuttamistyö kohdistuu tekeillä olevaan työaikalakiuudistukseen, jonka osalta TRAL on valmistellut omat tavoitteensa. Työehtosopimustoiminnassa keskeinen tavoite on neuvotella kaupan alan ylemmille toimihenkilöille oma työehtosopimus neuvottelujärjestömme YTN:n kautta.
  • Ensi vuonna toteutetaan kokeiluna jäsenille suunnattuja henkilöstö- ja taloushallinnon koulutuksia omin resurssein. Juhlavuoden myötä toteutetaan kenttäkierros, jonka teemoina ovat tradenomikoulutus ja ammattikorkeakoulujen tulevaisuus.
  • Aluetoiminnassa hyödynnetään tänä vuonna käyttöön otettua TradenomiPajaa, jonka kaikki alueyhdistykset ottavat normaalitoiminnan rinnalle käyttöön. Osa siirtyy kokonaisuudessaan käyttämään virtuaalipajaa.
  • Jäsenhankinnassa toteutetaan hallituksen hyväksymää jäsenhankintastrategiaa. Ensi vuonna jatketaan jäsenhankinnan ja -pidon vahvistamista. Tammi- ja joulukuu ovat jäsenhankinnan superkuukausia. Tutustu kampanjasivuihimme!
  • Opiskelijatoiminnan teemana on "aktiivinen vaikuttaja". Alueellisen ja valtakunnallisen vaikuttamistyön tukena hyödynnetään TROL:n tämän vuoden liittokokouksessa hyväksymää uutta koulutuspoliittista ohjelmaa.
  • Viestinnässä näkyvät keskeisesti työmarkkinakentälle kaavaillut laajat uudistukset, varsinaiset työmarkkinaneuvottelut sekä liiton juhlavuosi. Tradenomi-lehden konseptia kehitetään saadun palautteen perusteella lukijoita paremmin palvelevaksi kokonaisuudeksi.
  • Liitolle laaditaan vuoden aikana kunnallisvaaliohjelma vuoden 2017 vaaleja silmällä pitäen ja elinkeinopoliittinen ohjelma päivitetään. Työlllisyyspolitiikassa erityistä huomioita kiinnitetään tradenomien työttömyyden kasvuun sekä korkeakoulutetuille tarjottavien TE-palvelujen kehittämiseen.
  • Koulutuspolitiikka on vahvasti mukana juhlavuoden tapahtumissa. Tänä vuonna päivitetyn koulutuspoliittisen ohjelman tavoitteita tuodaan esille ammattikorkeakoulusektorin edustajien tapaamisissa. TRAL osallistuu ensi vuonnakin näkyvästi AMK-päiville sekä muihin ko. sektorin tapahtumiin.
  • Valtuusto kokoontuu sääntömääräisiin kokouksiin, tarvittaessa ylimääräisiä kokouksia järjestetään erillispäätöksellä. Hallitus kokoontuu aktiivisesti vuoden aikana, työvaliokunnan kokouksia järjestetään tarvittaessa. Toimikunnat aloittavat työskentelynsä TradenomiPajassa ja uudistetuillle toimikunnille järjestetään oma tilaisuutensa kevätkaudellla.

Lisätiedot toimintasuunnitelmasta: