Rahoitusalalla alkaa ylityökielto 8.12. klo 14
8.12.2017
Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Lehdistötiedote 8.12.2017
Rahoitusalalle ylityökielto
Rahoitusalan työehtosopimusneuvotteluja on käyty lokakuun alusta alkaen, mutta toistaiseksi tulosta ei ole saavutettu. Suurin kiistakysymys koskee lauantai- ja sunnuntaityötä, jota työnantaja haluaisi paikallisen sopimisen sijasta teettää työnantajan määräyksellä. Ylemmät Toimihenkilöt YTN aloittaa alalla ylityökiellon 8.12.2017 alkaen vauhdittaakseen neuvotteluja.
- Neuvotteluja on käyty jo kaksi kuukautta, mutta työnantajalla ei ole valmiutta hakea kaikkia osapuolia tyydyttäviä ratkaisuja, sanoo finanssialan vastuullinen asiamies Riikka Sipilä. - Todellisten neuvottelujen sijaan halutaan edelleen sanella, Sipilä toteaa.
Viikonlopputyön lisäksi työnantaja haluaa ottaa alalla käyttöön jaksotyön, jonka myötä työaikaa voitaisiin sijoittaa 4-10 tunnin pituisina vuoroina maanantaista sunnuntaille. Asiantuntijatyötä tekeville tällainen muutos vaikeuttaisi myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamista merkittävällä tavalla.
- Työnantajan laatimat työvuorolistat soveltuvat huonosti asiantuntijatyöhön tilanteessa, jossa asiakkaiden tarpeet vaihtelevat ja muuttuvat nopeasti, Sipilä huomauttaa. - Vapaaehtoisuuteen ja paikalliseen sopimiseen perustuva malli hyödyttäisi parhaiten molempia osapuolia. Samalla alan asiantuntijoilla säilyisivät vaikuttamismahdollisuudet oman työaikansa sijoitteluun, sanoo Sipilä.
YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi ihmettelee työnantajaliiton suunnan muutosta paikallisen sopimisen suhteen.
- Rahoitusalan työnantajille paikallinen sopiminen näyttää olevan vain välitavoite, jolla pyritään kohti direktion laajentamista työntekijöiden tappioksi, arvioi Kauppi. - Sama ilmiö on nähtävissä laajemminkin, myös muutamilla muilla sopimusaloilla, Kauppi jatkaa.
- Olemme neuvottelujen aikana useaan otteeseen tarjonneet paikallista sopimista ratkaisuksi viikonlopputyön laajentamiseen liittyvissä kysymyksissä, kertoo Sipilä. - Haluamme saada ratkaisut aikaan neuvotteluteitse ja toivomme työnantajapuolenkin löytävän halun sopia sanelun sijaan, Sipilä kiteyttää.
Rahoitusalan ylityökielto alkaa 8.12.2017 kello 14.00 ja on voimassa toistaiseksi. Alalla työskentelee noin 7000 YTN-liittojen jäsentä asiantuntija- ja esimiestehtävissä. Rahoitusalan työehtosopimuksen sopijaosapuolet ovat YTN:n lisäksi Ammattiliitto Nousu ja Ammattiliitto Pro, työnantajaa edustavat Finanssiala FA sekä Palvelualojen työnantajat PALTA. Neuvottelut jatkuvat seuraavan kerran 12.12.
Ylemmät Toimihenkilöt YTN on Akavan yksityisen sektorin neuvottelujärjestö.YTN vastaa Akavan kentässä ylempien toimihenkilöiden sopimus- ja neuvottelutoiminnasta teollisuudessa sekä liike- ja palvelualoilla. YTN:n jäseninä on 19 akavalaista liittoa, joiden kautta se edustaa 170 000 asiantuntijaa ja esimiestä eri toimialoilla. TRAL on YTN:n neljänneksi suurin jäsenliitto.
Käytännön ohjeita ylityökiellosta löydät YTN:n finassialan verkkosivuilta.
TRALin rahoitusalalla työskentelevien jäsenten kysymyksiin vastaavat:

Joonas Kopra
Special Advisor, commercial, finance and IT sector
050 407 4876
joonas.kopra@tradenomi.fi