TRAL ei lähde mukaan uuden keskusjärjestön selvitystyöhön

24.1.2015

TRAL ei osallistu uuden keskusjärjestön selvitystyöhön – tiivistä yhteistyötä uuden keskusjärjestön kanssa toivotaan

Tradenomiliitto TRAL:n hallitus päätti tänään, ettei liitto lähde toistaiseksi mukaan uuden keskusjärjestön selvitystyöhön. Tutkintopohjaisen liiton toiminnassa koulutuspoliittisella edunvalvonnalla on merkittävä rooli, mikä erottaa TRAL:n muiden keskusjärjestöjen alaisessa liitoista.

- Mielestämme tradenomien edunvalvonta toteutuu edelleen parhaiten Akavan kautta, sanoo puheenjohtaja Niko Aaltonen.  –Tutkintomme arvostusta kasvatetaan menestyksellisesti korkeasti koulutettujen keskusjärjestössä. Koulutuspoliittisen edunvalvonnan lisäksi eroja löytyy myös esimerkiksi palkka- ja veropolitiikassa, joissa Akavan linjat ovat meitä lähempänä, hän jatkaa.

TRAL edellyttää Akavalta uusia avauksia työelämän kehittämiseen, joilla edistetään korkeakoulutettujen asiantuntijoiden asemaa sekä palkkapolitiikkaa työmarkkinoilla.

- Myös yhteisiä kokonaisuuksia palkansaajayhteistyössä on runsaasti, kuten työelämän tasa-arvoasiat, joihin on saatava pian konkreettisia uudistuksia, sanoo toiminnanjohtaja Mika Varjonen. – Myös työhyvinvointiin ja  sosiaaliturvaan sekä kansainväliseen edunvalvontaan liittyvät kysymykset ovat yhteisiä. Toivomme näissä asioissa tiivistä yhteistyötä mahdollisen uuden keskusjärjestön kanssa, jatkaa Varjonen.

- TRAL seuraa tiiviisti selvitystyön etenemistä sekä tuloksia ja arvioi tarvittaessa tilannetta uudelleen, kertoo Varjonen. – Näin varmasti toimivat kaikki palkansaajajärjestöt riippumatta siitä, ovatko mukana selvitystyössä vai eivät, Varjonen arvioi.

Lisätiedot:
Tradenomiliitto TRAL ry

Niko Aaltonen, puheenjohtaja
p. 040  512 2836

Mika Varjonen, toiminnanjohtaja
p. 040 001 69 00