Liittohallitus esittäytyy – Mauri Pekkala

10.4.2017

”Opiskelijoiden elämään vaikuttaminen voisi olla ihan jees”, ajatteli ensimmäistä vuotta Tradenomiksi opiskeleva Mauri juteltuaan tovin paikallisen tradenomiainejärjestön hallituslaisen kanssa keväällä 2014. Tarinani opiskelija-aktiivina alkoi niin samalla tavalla, kuin monen muunkin. Ensin heräsi pienen pieni kiinnostuksen kipinä ainejärjestötoimintaan. Vuoden mittaan oli aikaa tutustua toimijoihin ja toimintaan sen verran, että sain uskalluksen asettua ehdolle hallitukseen. Vuonna 2015 sainkin kunnian kutsua itseäni Talko ry:n Jäsenhankinta- ja yritysyhteistyövastaavaksi. Olin innokas ja täynnä ajatuksia.

“Influencing on students life could be pretty nice” Thought a BBA freshman Mauri when he talked with his local BBA union’s board member on spring of 2014. My story as a BBA student union active started the same way as others’. At first there was a little bit of interest in the union work, and there I was, BBA student union Talko’s board member.

Pikakelataan kaksi vuotta eteenpäin. Titteli on lähes sama, Jäsenhankintavastaava, mutta paikallinen vaikuttaminen on vaihtunut kansalliseksi ja vastuu on kasvanut Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry:n hallituspaikan myötä. Väliin mahtuu monta kokemusta ja kommellusta, noloja tilanteita ja ylpeyden aiheita, vaikuttamista, hauskanpitoa ja aivan liian monta lempinimeä. Enkä mitään vaihtaisi pois.

Fast forward 2 years, now I am a board member who is responsible for membership acquirement of the national BBA student union TROL ry. There are a lot of experiences, proudness, awkwardness, influencing and way too many nicknames in between my active career. And I wouldn’t change it for anything.

Tehtäväni TROL ry:ssä ei ole aivan niin yksiselitteinen mitä titteli antaa ymmärtää. Jäsenhankintavastaava ei varsinaisesti hanki jäseniä, vaan pitää huolen siitä, että kaikki TROL paikallisyhdistykset saavat sen osaamisen, materiaalit ja avut mitä he tarvitsevat palvellakseen jäseniä siellä missä jäsenet ovat, eli kouluissa. Olen siis taustatukena paikallisyhdistysten jäsenpalvelujen ja –etujen kehittämisessä ja pyrin tuomaan hyvät ideat muualta myös tradenomiopiskelijayhdistyksille. Yksi TROL ry:n päätarkoituksista on tarjota jäsenilleen heille otollisia palveluja ja etuuksia ja yhteistyössä jäsenyhdistysten kanssa voimme tarjota kampuksilla jäsenille mahdollisimman monipuolisen ja hyödyllisen etupaletin.

My tasks in TROL are not that simple as the name might come across. The board's membership acquisitior does not actually gain members but takes care that all the local BBA student unions gain the knowledge, materials and all the help they need in gaining and serving the members in the campuses. I help the local unions to get member services locally, bring their great ideas to the whole BBA student union community etc.

Jäsenhankintavastaavan tehtäviin kuuluu myös jäsenviikkojen organisointi ja kehittäminen. Jäsenviikot ovat TROL:in ja jäsenyhdistysten ns. tehoviikot, jolloin pyritään näkymään, tekemään ja palvelemaan isosti. Jäsenviikkojen aikana opiskelija voi törmätä omalla kampuksellaan esimerkiksi TROL tai paikallisen jäsenyhdistyksen järjestämään ständiin. Ständin lisäksi jäsenviikoilla jäsenyhdistysten toimesta järjestetään esim. arvontoja, kilpailuja, tarjoilua, jäsenkyselyitä, tapahtumia ja paljon, paljon muuta. Kevään jäsenviikot päättyivät juuri ja en voisi olla ylpeämpi paikallisyhdistysten toiminnasta jäsenviikkojen aikana!

I also organize the membership weeks where TROL and the local unions dedicate 2 weeks in spring and fall for just serving the members and gaining new ones. There are a lot of fuzz in the campuses during the membership weeks. The springs membership weeks just ended and I can not be more proud of our local student unions work!

Kesä kolkuttaa jo ovella ja suosittelenkin loppuun kaikkia tradenomiopiskelijoita tutustumaan TROL:in Kulta-jäsenyyden hyötyihin kesätyöhaussa. Meiltä saa apua mm. CV:n ja työhakemuksen laatimisessa ja kun työpaikka on allekirjoitusta vaille varma, tarkistamme vielä työsopimuksesi, jotta voit neuvotella ehdot juuri sinulle sopiviksi. Kaikki edellä mainitut palvelut ovat Kulta-jäsenille maksuttomia.

Mukavaa kevättä ja loppumatonta vappua kaikille!

Summer is almost here and I do recommend all the BBA students to get to know TROL’s GOLD memberships advantages when applying for summer jobs. We offer help with CV and job application and also with work agreement so that all of the terms in the agreement are suitable for you. All of the mentioned advantages are free for you if you have a GOLD membership.

Have a nice spring and neverending Vappu!