Tervetuloa fuksit!

27.8.2019

Orientointiviikkojen aikana olet voinut kuulla tai ainakin kuulet useita puheenvuoroja tradenomikoulutuksen mahdollisuuksista. Kaikki info ei kuitenkaan jää ensimmäisten viikkojen aikana mieleen ja onneksi näihin faktoihin ehdit halutessasi paneutua myöhemminkin. Koska ei olisi ollenkaan mielekästä käydä tässä läpi kaikkia mahdollisia tradenomikoulutukseen liittyviä faktoja, haluan keskittyä asioihin, jotka itse olisin halunnut tietää ja ottaa huomioon heti opintojen alusta asti.

Tradenomikoulutuksessa on valtava kirjo eri koulutuslinjavaihtoehtoja: liiketalous, tietojenkäsittely, myynti, International Business, kirjasto- ja tietopalveluala, turvallisuusala, Wellness-liiketoiminta, liiketoiminnan logistiikka… listaa voisin jatkaa pidemmällekin.

Olemme joka tapauksessa moninainen joukko eri alojen osaajia ja eri puolilta Suomea. Kyseessä on niin kutsuttu generalistitutkinto tai yleispätevä tutkinto: sen kautta saa valmiudet todella moniin erilaisiin työtehtäviin ja se tarjoaa useita mahdollisia urapolkuja. No limits, sanoo Tradenomiopiskelijoiden ja Tradenomien sloganitkin.

Vaikka generalistitutkinnon kautta aukeaa paljon uramahdollisuuksia, on yleispätevyydessä myös omat haasteensa. Suomessa tradenomikoulutusta tarjoaa 21 eri ammattikorkeakoulua, minkä kautta meitä tradenomeja ja tradenomiopiskelijoita on paljon. Kilpailu työmarkkinoilla onkin kovaa ja kiinnostavimpiin työpaikkoihin riittää reilusti hakijoita. Tämän takia muista erottautuminen on tärkeää ja oman ammatillisen profiilin rakentaminen kannattaa aloittaa jo opiskeluaikana.

Ammatillisen profiilin rakentaminen kuulostaa kieltämättä terminä aika vakavalta ja hankalaltakin, mitä kumpaakaan sen ei tarvitse olla. Tässä yhteydessä voisikin olla kuvaavampaa rohkaista kaikkia tarttumaan opiskeluaikoina rohkeasti uusiin mahdollisuuksiin ja kokeilemaan erilaisia asioita. Tähän liittyy olennaisesti avoin mieli varsinaisten opintojen ja luentojen aikana. Joistakin teistä saattaa tuntua, että esimerkiksi yrittäjyys ei ole yhtään oma
juttu tai taloushallinto on varmasti vaikeaa etkä edes aio yrittää menestyä siinä. Saat opiskeluajasta huomattavasti enemmän irti, jos et ole ennakkoon lukinnut monia eri ovia.

Epäonnistumistakaan ei kannata liikaa pelätä: opiskeluaikana on täysin ok ottaa välillä pieniä sivu- ja harha-askeleita myös bileiden ulkopuolella.

No, mitä muuta kuin opintoja ovat nämä aiemmassa kappaleessa mainitut mahdollisuudet ja erilaiset asiat? Ne voivat olla kiinnostavia projekteja, vaihto-opiskeluja, harjoitteluja ulkomailla, mitä tahansa mitä korkeakouluelämällä on sinulla tarjota! Voit lähteä mukaan myös järjestötoimintaan, jota kautta pääset luomaan verkostoja, joista on taatusti hyötyä työnhaussa. Tätä kautta osoitat, että olet aktiivinen ja haluat oppia uutta. Samalla saat työkokemukseen verrattavaa kokemusta, jota iso osa työnantajista arvostaa, ja todennäköisesti löydät myös omat kiinnostuksenkohteesi. Tiivistetysti sanottuna erotut satavarmasti työnhaussa!

Kaikista tärkein neuvoni fukseille kuitenkin on, että ole ylpeä koulutuksestasi. Vaikka et muistaisi mitään muuta tästä kirjoituksesta, muista tämä! Vieläkin ammattikorkeakoulujen käytävillä kuulee harmittavan paljon “vain AMK” -tyylistä kommentointia sekä oman koulutuksen ja osaamisen vähättelyä, mikä on todella myrkyllistä tutkintoarvotukselle. Vaikka Tradenomiopiskelijat ja Tradenomit tekevät järjestöinä tekevät työtä tradenomitutkinnon arvostuksen parantamiseksi, on tradenomikoulutus on kuitenkin tasan sen arvoista kuin millaisen arvon me itse sille annamme. Jos emme itse arvosta osaamistamme, ei sitä arvosta kukaan muukaan.

Tsemppiä opintoihin: opiskeluaika on ihmisen parasta aikaa!

Teksti:

Kaisu Hilska
Puheenjohtaja
044 072 8996
kaisu.hilska@tradenomiopiskelijat.fi