Tulevan puheenjohtajan tervehdys

22.11.2021 | Työelämä

Hei olen Eppu Åberg ja minut valittiin Tradenomiopiskelijoiden puheenjohtajaksi kaudelle 2022! Olen toiminut opiskelijavaikuttamisen parissa jo vuodesta 2019 lähtien ja haluankin antaa viimeisenä opiskeluvuotenani kaikkeni tämän huikean yhteisön kehittämiselle.

Tuleva toimikausi tulee vahvasti keskittymään pahimman pandemia-ajan jälkeiseen maailmaan. Tämä tarkoittaa runsaasti enemmän yhteydenpitoa paikallisyhdistyksiimme ja sidosryhmiin, jotka ovat asioita, joita odotan suurella innolla. Oma henkilökohtainen tavoiteeni ensi vuodelle onkin Tradenomiopiskelijoiden edunvalvonnan ja vaikuttavuuden kehittäminen sidosryhmiä hyödyntämällä!

Pääsemme myös huomattavasti useammin tapaamaan kasvotusten uuden hallituksen kesken ja näimmekin toisiamme ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna! Viikonlopun aikana uudet toimijat pääsivät kouluttautumaan väistyvän hallituksen johdolla uusiin vastuualueisiinsa ja muuhun liittohallituksen toimintaan. Opittavaa oli hurjasti, mutta oli mahtavaa nähdä kuinka tiedonjanoista porukkaa uudesta hallituksesta löytyy! Muistimme tottakai myös ryhmäytyä ja pitää hauskaa uuden porukan kesken muun muassa paljun ja karaoken merkeissä.

Viikonloppuna pidettiin myös järjestäytymiskokous, jossa päätettiin tulevan hallituksen projekti- ja aluevastuut.

Hallitus järjestäytyi seuraavasti: 

hallitus22

Eppu Åberg – Puheenjohtaja
Aaro Huttula – Varapuheenjohtaja - PORA ry, VATO ry, WsTf sf, Trade ry, RLO Kilta ry
Eeva Määttä – Edunvalvonta - HePo ry, Hattara ry, HanSe SF
Niko Posio – Edunvalvonta - Trombi ry, Jenkins, ry, LATO ry
Oona Akkanen – Jäsenvastaava - Talko ry, Sture ry, Atkins ry
Nuuti Pulkkinen – Jäsenvastaava - KuoTra ry, MTO ry, Joensuun Kilta ry
Laura Santala - Tradenologia ja tapahtumat - OUTO ry, TOKKO ry, ROTTA ry, KAATO ry, PeriKATO ry
Timo Typpö – Vaikuttamisviestintä - Linkki ry, LapTOP ry, Klato ry
Ida von Boehm – Viestintä - Konkurssi ry, TTO ry, SULKA ry, HÄTÄ ry

Eppu Åberg

Vaikuttamisviestintä

040 414 7397

eppu.aberg@tradenomiopiskelijat.fi

Aluevastuu: Linkki ry, LapTOp ry, Klato ry

Lisää aiheesta: Työelämä

BLOGI: Pidetään kiinni työelämälähtöisestä ammattikorkeakoulusta!

Opiskelijat ovat tulevaisuuden työelämän huippuosaajia. Jos haluamme, että ammattikorkeakouluistamme valmistuu entistäkin osaavampia tekijöitä, meidän täytyy pitää huoli opintojen työeälämäyhteyksistä!  

Lue lisää

Blogi: Vinkkejä oman tulevaisuuden turvaksi!

Nyt Black Weeks-kampanjan aikana tulemme nostamaan esille Musta-jäsenyyden etuja. Kannattaa siis pistää seurantaan Tradenomiopiskelijat Instagramissa ja Facebookissa!

Lue lisää