Tradenomien Eppu Åberg ehdolla Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtajaksi

10.11.2022

Tradenomit esittää Eppu Åbergia Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtajaksi vuodelle 2023. Åberg opiskelee Turun AMK:ssa liiketaloutta ja hän on ollut mukana Tradenomiopiskelijoiden toiminnassa vuodesta 2018 lähtien.

–  Akavan opiskelijoiden toiminta on murrosvaiheessa Akavan puheenjohtajan vaihtuessa vuodenvaihteessa. Tämä tarjoaa mahtavat lähtökohdat toiminnan kehittämiselle yhteisöllisempään ja vaikuttavampaan suuntaan ja haluan ehdottomasti olla tämän muutoksen keskiössä, Åberg sanoo.

Vuonna 2022 Åberg on toiminut Tradenomiopiskelijoiden hallituksen puheenjohtajana ja Tradenomien hallituksen jäsenenä.

– Akavan opiskelijoilla on käytössään runsaasti resursseja laajamittaiseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen erityisesti opiskelijoiden hyvinvointi, toimeentulo ja edunvalvonta kärkenä. Näihin teemoihin on tartuttava! hän jatkaa.

Lisäksi Tradenomit esittää Akavan opiskelijoiden opiskelijaneuvostoon Rosamari Rissasta. Rissanen on valmistunut tradenomiksi Turun AMK:sta sekä tradenomi YAMK:ksi Laurea AMK:sta ja on vaikuttanut Tradenomien toiminnassa vuodesta 2019.

–  Vuonna 2023 Akavan opiskelijoiden strategian painopisteet ovat näkyvyys ja yhteisöllisyys, joihin koen oman taustani ja kokemuksen perusteella itselläni olevan paljon annettavaa. Mielestäni Akavan opiskelijoissa täytyy kuulua myös muidenkin kuin päiväopiskelijoiden ääni ja haluan olla tekemässä uudempia opiskelumuotoja edustavien akavalaisten ääntä kuuluviin, Rissanen toteaa.  

 

LISÄTIEDOT:

Eppu Åberg, puh. 040 4147397
Rosamari Rissanen, puh. 040 717 00 10
Juha Hämäläinen, Tradenomiopiskelijoiden toiminnanjohtaja, puh. 050 543 9226

Akavan opiskelijat vastaa opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden edunvalvonnasta Akavassa. Akavan opiskelijoiden valtuuskunta valitsee kokouksessaan 25.11. uuden puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa sekä neljä jäsentä opiskelijaneuvostoon vuodelle 2023.

Tradenomiopiskelijat on kaikkien tradenomi- ja BBA-opiskelijoiden järjestö, johon kuuluu yli 14 000 jäsentä. Tradenomiopiskelijoiden tehtävänä on tukea ja neuvoa tradenomiopiskelijoita kaikessa uraan ja työelämään liittyvässä, lisätä tradenomitutkinnon tunnettuutta ja arvostusta sekä osallistua tradenomikoulutuksen kehittämiseen. Tradenomiopiskelijat kuuluu Tradenomeihin itsenäisenä jäsenyhdistyksenä.