Ura ja työnhaku

Tradenomien jäsenenä saat ilmaista apua työhön ja uraan liittyvissä kysymyksissä. Näin varmistamme, että sinua ja kaikkia tradenomiopiskelijoita kohdellaan työelämässä reilusti.


Me haluamme auttaa sinua löytämään mielekkään työn ja omannäköisesi urapolun. Siksi olemme koonneet laajan tietopankin mielenkiintoista asiaa, esimerkiksi videomuodossa.
Katso videokirjastosta vinkit työnhakuun ja urasuunnitteluun.

Voit myös selata minkälaisiin työ- tai harjoittelupaikkoihin etsitään juuri nyt tradenomeja.


NÄIN LUOT MIELEKÄSTÄ, OMAN NÄKÖISTÄ URAA

Oman uran suunnittelua kannattaa tehdä jo opiskeluajoista lähtien. Urasuunnittelu lähtee itsetuntemuksesta. Kun tunnistat omat vahvuutesi ja kiinnostuksen kohteesi, pystyt hakeutumaan tehtäviin, joissa pääset hyödyntämään niitä ja todennäköisesti myös viihdyt.

Kun olet pohtinut vahvuuksiasi ja unelmiasi, tee toimintasuunnitelma ja toteuta sitä askel kerrallaan. Suunnitelmaan voi kuulua esimerkiksi tiettyjen kurssien suorittaminen, mielekkään harjoittelupaikan löytäminen ja sellaisten taitojen opettelu, jotka vievät sinua lähemmäs unelmiesi työtä. Voit lukea lisää urasuunnittelusta työelämäoppaasta


HENKILÖKOHTAINEN URAVALMENTAJA TSEMPPAA TYÖNHAUSSA

Tradenomiopiskelijoiden Musta- ja Kulta-tason jäsenet saavat henkilökohtaista uravalmennusta, jossa keskitytään valitsemaasi aiheeseen. Voit kysyä valmentajan mielipidettä urasuunnitelmistasi tai saada kommenttia LinkedIn-profiilistasi tai apua työhakemuksesi laatimiseen.

Uravalmentaja auttaa omien vahvuuksiesi tunnistamisessa tai vaikkapa työhaastatteluun valmistautumiseen.


TYÖHAASTATTELUJAKIN VOI HARJOITELLA

Työhaastattelu on se hetki, jolloin tulisi olla terävimmillään ja aidoimmillaan. Kun pitäisi olla valmiina näyttämään itsestään parhaat, saattaakin jännitys aiheuttaa odottamattomia seurauksia. Harjoittelu auttaa!

Olemme luoneet verkkokurssin työhaastattelussa onnistumista varten. Verkkokurssilla käydään läpi niitä asioita, joita rekrytoijat yleensä haluavat kuulla ja neuvotaan, miten heidät vakuutetaan.

Tutustu Onnistu työhaastattelussa verkkokurssiin >>

Lisäksi tarjoamme jäsenillemme mahdollisuuden työhaastattelusimulaattorin käyttämiseen, jossa pääset yksin ja omassa rauhassa hiomaan vastauksiasi Recright-videosimulaattorin kanssa.

Kokeile itse ja opi nauttimaan työhaastatteluista!


VINKKEJÄ TYÖNHAKUUN? TÄÄLTÄ PESEE!

Jos työnhaku tuntuu ahdistavan isolta asialta ja omat menestymisen mahdollisuudet liian pieniltä, kannattaa osallistua työnhaun verkkokurssillemme. Saat konkreettisia vinkkejä työnhaun eri vaiheisiin sekä selkeät mallit CV:n ja työhakemuksen laatimiseen.


MENTOROINNILLA APUA URAKEHITYKSEEN

Kokenut mentori osaa auttaa tradenomiopiskelijaa katsomaan uraansa eri vinkkelistä. Tradenomien mentorointiohjelma mahdollistaa ajatusten vaihdon kahden ammattilaisen välillä, joista toisella on paljon kokemusta ja toisella vähemmän kokemusta. Silti kumpikin pystyy antamaan mentoroinnissa paljon panosta toisilleen.

Mentorointiohjelma käynnistyy vuosittain aina syksyllä ja voit hakea mukaan, mikäli olet kiinnostunut oman urasi starttaamiseen vauhdilla.


KOETKO OLOSI KUORMITTUNEEKSI TAI AHDISTUNEEKSI?

Apu on aina lähellä – ota siis vikkelästi yhteyttä kokeneisiin hyvinvointivalmentajiin. Keskustelu toisen ihmisen kanssa auttaa usein yllättävänkin nopeasti. Nopein tie keskusteluyhteyden saamiseksi on Tradenomien Huoli-chat. Huoli-chatissa saat heti tukea opiskelijan hyvinvointiin tai tilanteeseen johon tarvitset jeesiä. (Huom, Huolichat nyt kesälomalla ja aukeaa elokuussa)

Kurkkaa huolichat sivun (tyohyvinvointipalvelut) oikeasta alalaidasta ja varaa aika opiskelijoiden hyvinvointivalmennukseen >>


TYÖHYVINVOINTIVALMENNUS AUTTAA ARJEN PRIORISOINNISSA

Jos kaipaat pitkäjänteistä apua esimerkiksi itsesi johtamiseen, ajan priorisointiin tai työn ja vapaa-ajan tasapainottamiseen, Tradenomien työhyvinvointivalmennus auttaa.

Työhyvinvointivalmennuksessa hankkiudutaan eroon stressistä ja kehitetään itselle sopivia keinoja oman hyvinvoinnin lisäämiseksi.