Blogi: Liittari on ihmisen parasta aikaa! Vai onko?

11.11.2019

Lokakuun viimeisenä viikonloppuna (26.-27.10.2019), eli kaksi viikkoa taaksepäin kymmenittäin tradenomiaktiiveja suuntasi kohti Helsinkiä, kun vietettiin Tradenomiopiskelijaliitto TROL ry:n liittokokousta, joka järjestettiin Helsingissä sijaitsevan IE-talon tiloissa Pasilassa.

Liittokokouksessa käsiteltiin tulevan vuoden toimintasuunnitelma sekä talousarvio ja valittiin uusi liittohallitus samaiselle vuodelle. Muita läpikäytyjä dokumentteja liittokokouksessa oli runsaasti muun muassa hallituksen kuluneen vuoden selonteon, julkilausuman, koulutuspoliittisen ohjelman sekä seuraavan kolmen vuoden strategian muodossa. Ja myönnettiinpä kokouksessa myös vastuuvapaus vuoden 2018 liittohallitukselle.

Liittokokouksessa puhetta johti vuoden 2017 liittohallituksen puheenjohtaja Veera Koli.

Istuva liittohallitus esitteli puheenjohtajan valinnan jälkeen uuden koulutuspoliittisen ohjelman, 2020-2022 strategian, 2020 toimintasuunnitelman sekä talousarvion, jotka siirrettiin lähetekeskustelussa valiokuntiin käsiteltäväksi. Julkilausuma- ja järjestövaliokuntien lisäksi liittokokouksessa valittiin tuttuun tapaan 5 hengen vaalivaliokunta, jossa puheenjohtajisto- sekä hallitusehdokkaat pääsivät vastaamaan tiukkoihin kysymyksiin vuorotellen. 

 

Puheenjohtaja- sekä varapuheenjohtajaehdokkaita oli molempia kaksin kappalein, joiden paneelin jälkeen vuorossa oli hallituspaneeli missä ehdokkaita oli yhteensä kymmenen kappaletta, joista kaksi tosin ensisijaisia varapuheenjohtajaehdokkaita. Hallituspaneelin jälkeen olikin vuoro jo jakautua kolmeen aiemmin mainittuun valiokuntaan.

Valiokuntien jälkeen siirryimme illalliselle Sokos Hotel Pasilaan, jossa eri puolilta Suomea tulevat aktiivit pääsivät viettämään iltaa rennommissa merkeissä. Vaalivaliokunta allekirjoittanut mukaan lukien poistui kumminkin pikaisen ruokailun jälkeen takaisin IE-talolle, jossa vaalivaliokunta jatkoi työskentelyään pikkutunneille asti, jotta seuraavalle päivälle saataisiin mahdollisimman hyvä esitys liittohallituksen kokoonpanosta.

Sunnuntai-aamuna kokouksen jatkuessa hallituksella oli mahdollisuus joko ottaa valiokunnissa tulleita muutosehdotuksia nimiinsä tai äänestyttää ne uudestaan suuressa salissa. Järjestö- ja julkilausumavaliokuntien puheenjohtajat kävivät vuorotellen esittelemässä työryhmien tuotokset, joiden jälkeen pääsimmekin siirtymään henkilövaaleihin. Ensimmäisenä vaaleista oli vuorossa puheenjohtajavaali, jossa ehdolla oli Iiro Rauhala (Liittohallitus 2018/ Trade ry Turusta) ja Pyry Meriluoto (Trombi ry Vantaalta). Puheenjohtajaksi valittiin Pyry Meriluoto.

 

Pyry on toiminut aktiivisesti tradenomiopiskelijoiden paikallisyhdistyskentällä jo useamman vuoden ajan, kaudella 2019 hän on toiminut Trombi ry:n puheenjohtajana.

 

Valinnan jälkeen olikin varapuheenjohtajavaalin vuoro, jossa ehdolla oli Alma Vänttinen (Sture ry Helsingistä) sekä Jenna Nikula (Outo ry Oulusta). Liiton varapuheenjohtajaksi valittiin Jenna Nikula.

Jenna on vaikuttanut sekä opiskelijakuntakentällä OSAKOn puheenjohtajana, että yhdistyskentällä useissa erilaisissa rooleissa. Jenna oli myös 2018 Tradenologian projektivastaava.

 

Seuraavaksi olikin sitten hallitusvaalien vuoro, jossa ehdolla oli yhdeksän kappaletta. Hallituspaikkoja on Tradenomiopiskelijoiden liittohallituksessa vain kuusi (joista yksi on varajäsen), joten pääsimme kuulemaan vakuuttavia ja monipuolisia kannatuspuheenvuoroja, jota seurasikin äänestäminen. Ehdolla hallitukseen oli Alma Vänttinen (Sture ry Helsingistä), Anna Pentti (Trade ry Turusta), Annika Pihlainen (Sulka ry Seinäjoelta), Carl Åberg (Trade ry Turusta), Essi Murto (Linkki ry Lahdesta), Jere Liitiäinen (Kuotra ry Kuopiosta), Liisa Minkkinen (Lato ry Espoosta), Linda Kolehmainen (RLO kilta ry Raumalta) sekä Roy Rytikangas (MTO ry Mikkelistä). Hakijamäärän suuruuden vuoksi vaalitulos olikin erittäin tiukka ja ääntenlaskussa vierähtikin pitkään. Lopulta liittokokousväki kutsuttiin takaisin saliin ja tulos liittohallituksen kokoonpanosta oli valmiina.

 

Tradenomiopiskelijoiden liittohallitus vuosimallia 2020:

Puheenjohtaja Pyry Meriluoto

Varapuheenjohtaja Jenna Nikula

Jere Liitiäinen 

Alma Vänttinen

Essi Murto

Annika Pihlainen

Liisa Minkkinen

Varajäsen Anna Pentti

Valitun liittohallituksen toimikausi alkaa 1.1.2020.

 

Valintojen jälkeen olikin aika lounaalle, jossa aktiivit ympäri Suomen pääsivät vielä juttelemaan ruokailun yhteydessä, ennen kotimatkojen alkamista ja toimikausien päättymistä.

Liittokokous meni jälleen ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin, mutta sieltä jäi ainakin allekirjoittaneelle jälleen kerran loistavia muistoja tämän ollessa henkilökohtaisesti kolmas, ja samalla viimeinen Tradenomiopiskelijaliiton liittokokous (Samalla myös ensimmäinen missä en ollut itse ehdolla). Minulla on suuri luotto ensi vuoden liittohallitukseen, joka näytti jo valintahetkellä olevan hyvin yhteen pelaava tiimi, mikä onkin liittotasolla äärimmäisen tärkeää. 

Otsikossa esitettyyn kysymykseen en valitettavasti vieläkään osaa antaa yleispätevää vastausta, joten suosittelen kaikkia aktiiveja tai aktiivitoiminnasta kiinnostuneita kokeilemaan, omalta kohdaltani liittokokoukset ovat olleet kerta toisensa jälkeen ikimuistoisia! Onnittelut vielä kaikille valituille ja tsemppiä ensi vuoteen!