Blogi: Mitä me teemme jäsentemme eduksi?

2.10.2020

Pyry Meriluoto & Jenna Nikula
puheenjohtaja & varapuheenjohtaja

Heips! Me tehdään yhdessä aika paljonkin asioita. Teemme yhdessä toiminnanohjausta sekä -kehittämistä. Rakennamme toiminnallemme linjoja ja informoimme paikallisyhdistystoimijoitamme muun muassa yhdistyskoulutuksista, mutta myös siitä miten toimia poikkeustilanteissa, kuten koronan aikaan. Merkittävimpänä erona toiminnassamme on se, että Pyry hoitaa enemmän sidosryhmätoimintaa ja Jenna päivittäistä hallituksen ohjaamista, molemmat omien projektiensa ohella.

Meidän työskentelymme ei näy niin selkeästi jäsenistölle, toisin kuin monen muun liittohallituksen jäsenen toiminta ja työskentely. Työllämme mahdollistamme kuitenkin liiton yleisen toiminnan, helpotamme hallituksen työskentelyä, sekä vahvistamme sidosryhmäyhteistyötä. Jäsenistö, eli te rakkaat lukijat, hyötyy tästä muun muassa siten, että viestintämme tavoittaa teitä, paikallisesti tehdään yhteistyötä yli koulutusrajojen, normaaleina vuosina järjestetään jäsentapahtumia, sekä tradenomiopiskelijoiden ääntä kuullaan monessa eri vaikuttamisen paikassa ja tämä mahdollistaa koulutuksen arvostuksen syventymisen.

Essi Murto & Anna Pentti
edunvalvonta

Me olemme liittohallituksen edunvalvontavastaavat Anna ja Essi. Osa työstämme voi olla jokseenkin näkymätöntä ulkopuolelle, sillä se koostuu pitkälti paikallisyhdistystemme kouluttamisesta ja tukemisesta. Haluamme näin saada teille mahdollisimman osaavaa ja ammattitaitoista tukea kampuksillenne!

Yksi vuoden suurimmista projekteista onkin sitten näkyvämpi myös ulospäin, ja olettekin sen saattaneet nähdä ympäri sosiaalista mediaa. Haluan päättää -kampanja järjestetään yhdessä Insinööriopiskelijaliiton kanssa, ja sillä haluammekin kannustaa jäseniämme vaikuttamaan korkeakoulujensa päätöksentekoon edustajiston kautta.

Viimeisenä kokonaisuutena on vaikuttamisviestintä, ja vaikka emme sitä täysin yksin teekään, niin suuri osa sen hallinnoinnista kuuluu meidän vastuualueeseemme. Jos siis kiinnostaa seurata työpöydällämme olevia puheenaiheita, kannattaa muiden kanavien lisäksi seurata meitä myös Twitterissä!

Alma Vänttinen
Tradenologia & tapahtumat

Tapahtumavastaavana en ole suoraan niin näkyvässä roolissa jäsenille, sillä tapahtumia järjestävät yleensä meidän paikallisyhdistykset. Koordinoin ja autan kaikkia yhdistyksiä, mutta erityisesti Tradenologiaa järjestävää yhdistystä tapahtumien suunnittelussa sekä käytännön järjestelyissä. 

Lisäksi vastaan Tradenomivapusta, joka (toivottavasti) näkyy ympäri Suomen aina vapun aikaan! Silloin vahvistamme tradenomiopiskelijoiden yhteisöllisyyttä. Syksyisin pääsemme tekemään yhteistyötä Tradenomien kanssa ja järjestämään Tradenomiviikot. Tällöin on tapahtumia ja meininkejä ympäri Suomen, ja niihin on yleensä jäsenille edullisempi tai jopa ilmainen pääsy mukaan. 

Liisa Minkkinen & Jere Liitiäinen
jäsenyys

Hallituksemme jäsenvastaavina meidän tehtävämme näkyvät pääasiassa jäsenillemme paikallisyhdistystemme kautta. Paikallisyhdistyksemme toimivat siellä missä jäsenistömme kulkee, eli laadukkaalla koulutuksella sekä tukemisella olemme parhaiten hyödyksi jäsenistöllemme.

Iso osa tehtäviämme on jäsenhankinta, eli tarjoamme paikallisyhdistyksiemme toimijoille tarvittavat taidot ja tiedot sekä mahdolliset muut resurssit jäsenhankintaa varten. Meidän tehtävä on varmistaa, että paikallisyhdistykset tuntevat jäsenyydet sekä tarjoamamme edut ja palvelut, ja osaavat tarjota tradenomiopiskelijalle juuri oikeaa jäsenyyttä. Vaikuttamisen mahdollisuudet niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti kasvavat, kun paikallisyhdistyksemme tekevät jäsenhankintaa laadukkaasti sekä aktiivisesti. Näin saamme ylläpidettyä tradenomikoulutuksen tason korkealla.

Toisena päävastuuna meillä jäsenvastaavilla on Tradenomiopiskelijoiden jäsenpalvelujen ylläpitäminen. Meidän jäsenyyksiimme kuuluvat edut tulevat meille suoraan Tradenomien tuottamana tai hankkimana, eikä meidän siis tarvitse itse käyttää aikaa tai resursseja etujen hankkimiseen. Sen sijaan voimmekin käyttää aikaa kehittämistyöhön sekä jäsenkampanjoiden suunnitteluun.

Toki jäsenpalveluun myös kuuluu jäsenille näkyvää työtä. Tuomme jatkuvasti etujamme esille meidän eri sosiaalisen median kanavissamme, jotta jäsenemme löytävät palveluiden äärelle silloin, kun ne koetaan tarpeellisiksi. Näin jäsenemme saavat parhaan mahdollisen hyödyn jäsenyydestään irti. Lisäksi yksi tärkeitä tehtäviämme on kouluttaa paikallisyhdistyksiämme tuottamaan laadukasta jäsenpalvelua paikallisella tasolla. Tämän ansiosta paikallisyhdistyksemme osaavat hankkia jäsenilleen kattavia ja laadukkaita etuja alueellisesti kohdennettuna.

Annika Pihlainen
viestintä

Mun tehtävänä on hoitaa meidän viestintää sekä sen säännöllisyyttä ja jatkuvuutta. Käytännössä se tarkoittaa sosiaalisen median ja nettisivujen päivittämistä sekä blogitekstien (tämän mukaan lukien) kokoamista ja julkaisemista. Lisäksi organisoin viestintää yhdessä hallituksen kanssa, jotta viestintä on sujuvaa ja monipuolista.

Viestintävastaavana näyn jäsenillemme pääsääntöisesti somen ja nettisivujen kautta; lähes kaikki, mitä julkaistaan, tulee mun kautta. Teen myös paljon grafiikoita ihan perus postauksiin sekä myös eri kampanjoihin. Esimerkiksi tänä vuonna Opiskelijasta Ammattilaiseksi ja Haluan Päättää! -kampanjoiden grafiikat on mun käsialaa. Onkin ollut mukavaa, kun saa käyttää luovuutta hyväksi.

Suunnittelen myös viestintää mahdollisimman informoivaksi, jotta jäsenemme pysyvät ajan tasalla mm. siitä, mitä tapahtuu, mitä jäsenetuja on hyvä hyödyntää milloinkin ja mitä etuja heille ylipäätään kuuluu. Infon myös siitä, mitä meidän hallitus milloinkin tekee ja missä milloinkin menee. Somessa pyrin pitämään meidät aktiivisesti näkyvillä ja luoda läpinäkyvää viestintää, jotta meidän tekemisen meininki välittyisi myös sinne ruudun toiselle puolelle.