Neste Jacobs Oy on Suomen paras kesätyönantaja

29.10.2014

Raati painotti valinnassaan työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Raadin perusteluissa Neste Jacobs erottautui edukseen nuorten työntekijöiden arvostamisessa; kesätyöntekijöille maksettiin työstä tai harjoittelusta asiaankuuluvaa palkkaa sekä heidän työhyvinvoinnistaan huolehdittiin koko työsuhteen ajan.

– Kaikenikäisten työntekijöiden arvostaminen on tärkeää. Nuoret ansaitsevat tekemästään työstä palkan siinä, missä vanhemmatkin. Eri-ikäiset työntekijät hyödyttävät myös yrityksiä tuomalla sen toimintaan kokemusta, intoa ja luovuutta, korostaa palkinnon ojentanut Ihalainen.

Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Jouni Markkanen kiittää Neste Jacobsia ennakkoluulottomasta suhtautumistavasta kesätyöntekijöihin.

– On yrityksen etu, että uudet työntekijät perehdytetään tehtäviinsä ja otetaan heti osaksi koko työyhteisöä. Omaa osaamista kehittävät työtehtävät ja esimiehen tuki motivoivat työntekijöitä hyviin suorituksiin, sitouttavat työnantajaan ja luovat hyvää yritysmainetta, Markkanen sanoo.

Kesätöistä saatava työkokemus hyödyttää myös opiskelijoita. Koulutusta vastaava työkokemus on Akavan opiskelijoiden harjoittelubarometrin mukaan suurin yksittäinen tekijä, joka edistää valmistumisen jälkeistä työllistymistä.

– Noin 60 prosenttia kaikista korkeakouluopiskelijoista tekee töitä opintojensa aikana. Maisterivaiheessa luku on tätäkin korkeampi. Työtä ei tehdä pelkästään korkeiden elinkustannusten kattamiseksi, vaan myös verkostoitumiseksi sekä opiskeluissa opitun soveltamiseksi. Tulevaisuudessa on mietittävä, miten työelämän vaatimukset ja koulutus saadaan entistä paremmin vastaamaan toisiaan, Markkanen sanoo.

Suomen paras kesätyönantaja -palkinto jaettiin tänä vuonna seitsemättä kertaa lukuisten ehdokkaiden joukosta.

Neste Jacobs toimittaa vaativia teknologia-, suunnittelu- ja projektinjohtopalveluita ja ratkaisuja laajalle joukolle öljy- ja kaasu-, petrokemian- ja kemianteollisuuden sekä biotekniikan alan yrityksiä. Neste Jacobs työllistää yli tuhat ammattilaista maailmanlaajuisesti.

Akava on Suomen johtava opiskelijoiden työmarkkinajärjestö. Akavan opiskelijat on noin 110 000 korkeakouluopiskelijan yhteisö, joka ajaa korkeakouluopiskelijoiden etua toimimalla aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskunnallisena keskustelijana.