Blogi: Opiskelijakulttuuri murroksessa

21.9.2022

Osallistuin Kuopion Tradenomiopiskelijoiden podcastiin, jonka aiheena oli alkoholiton opiskelijakulttuuri. Keskustelimme KuoTran puheenjohtaja Annika Väänäsen kanssa muun muassa siitä minkälaisia hänen opiskeluajat ovat alkoholittomana opiskelijana ja siitä miten alkoholittomuus voi vaikuttaa pääsemisessä osaksi korkeakouluyhteisöä.

Opiskelijakulttuuri on tunnetusti ollut todella märkää ja suuri osa opiskelijayhdistysten järjestämistä tapahtumista on tavalla tai toisella sisältänyt alkoholia, joka taas on aiheuttanut paineita opiskelijoille, jotka eivät käytä alkoholia. Tämän seurauksena alkoholiton opiskelija on usein saattanut jättäytyä tapahtumista kokonaan pois tai vastentahtoisesti sortua juomaan alkoholia ryhmäpaineen alla.

Toivon kipinä piilee kuitenkin yllättävässä paikassa, koronapandemiassa, joka lukuisten haitallisten puoliensa varjolla tarjoaa ratkaisumahdollisuuden tilanteeseen. Pandemian aikana suuri osa opiskelijoista ei ole päässyt kokemaan tätä vanhaa märkää opiskelijakulttuuria, mikä mahdollistaa loistavan tilaisuuden uudistamiselle, kun vanhat perinteet eivät ole enää niin voimakkaasti opiskelijoiden muistissa. Tämä on loistava tilaisuus aloittaa opiskelijakulttuurin uudistaminen puhtaalta pöydältä.

Tämä on loistava tilaisuus aloittaa opiskelijakulttuurin uudistaminen puhtaalta pöydältä.

Haluankin jo tässä kohtaa kannustaa jokaista opiskelijajärjestöä tekemään työtä sen eteen, että myös alkoholittomilla opiskelijoilla on haluttu ja turvallinen tunne osallistua tapahtumiinne. Opiskelijakulttuuri kuuluu meille kaikille, käytit alkoholia tai et!

Olemme Tradenomiopiskelijoissa tehneet kuluneen vuoden aikana muutoksia omaan toimintaamme tullaksemme organisaatioksi, joka ottaa yhä paremmin huomioon ihmiset, jotka käyttävät vähän tai eivät lainkaan alkoholia. Tähän muutokseen on muun muassa kuulunut järjestämiemme sidosryhmätapaamisten kehittäminen entistä enemmän koulutus- ja verkostoitumispainotteiseksi, joissa alkoholi toimii vain loppuillan tunnelman keventäjänä, ei pääohjelmanumerona. Niin sisäisen kuin ulkoisen toimintamme tulee olla positiivista riippumatta siitä käyttävätkö osallistujat alkoholia.

Tavoitteenamme on siis normalisoida se, että opiskelijakulttuuriin ei tarvitse aina kuulua alkoholia ja juomattomuus on täysin normaalia. 

Podcastin pääset kuuntelemaan täältä. 

Eppu Åberg

Puheenjohtaja

040 414 7397

eppu.aberg@tradenomiopiskelijat.fi