Terveisiä aluetoimijoiden seminaarista!

27.9.2018

Tradenomiliitto TRAL kutsui tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Tradenomiopiskelijaliitto TROL:n puheenjohtajat mukaan aluetoimijoiden seminaariin. Lauantainen seminaaripäivä Tampereen hotelli Ilveksessä oli täynnä hyvää ja aktiivista keskustelua, ja tarjosi osallistujien  mukaan paljon uusia ideoita. Seminaarin aikana käytiin läpi mm. opiskelijoiden jäsenkaarimallia ja sen kehitystä, sekä jäsenyyden jatkumista aina opiskelujen alkuaikojen hopea- tai kultajäsenyydestä täysjäseneksi asti.

TROL on mahdollistanut jo kauan jäsenyhdistystensä tapaamiset erilaisten koulutusten ja tilaisuuksien kautta, ja ensimmäistä kertaa päästiin istumaan samaan tilaan myös TRAL:n aluetoimijoiden kanssa. Mahdollisuus yhteisiin keskustelutilanteisiin nähdään tärkeänä ideoiden vaihdon ja ongelmatilanteiden ratkaisujen kannalta. Seminaarin yhtenä tarkoituksena olikin tuoda opiskelijoita lähemmäs TRALin toimintaa, jotta yhteistyötä voitaisiin kehittää ja luoda myös heidän kanssaan.

 

TROL:n puolella paikallisyhdistyksiä on miltei jokaisella tradenomikoulutusta tarjoavalla paikkakunnalla. Valmistuneiden puolella yhdistystoimintaa ei sen sijaan ole kuin Pääkaupunkiseudulla, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei toimintaa jo ole, tai voisi järjestää muuallakin. TRALin puolella toimii paikallisia verkostoja, jotka järjestävät erilaista toimintaa niin yksin, kuin yhdessä opiskelijoiden paikallisyhdistystenkin kanssa. Verkostotoiminta on myös helppo käynnistää, tai jo toimivaan verkostoon on helppo lähetä mukaan. Verkostomuotoinen toiminta on vapaampaa kuin yhdistystoiminta, joten toimintaan mukaan lähteminen ei vaadi syyskokouksen odottamista.  

 

Yhteistyötä tapahtumien osalta nähdään jo nyt Tradenomiviikoilla muutamilla paikkakunnilla. Tapahtumat voivat olla esimerkiksi vapaampia After Work -tilaisuuksia, tai asiapitoisia seminaareja tai koulutuksia. Mitään yhtä tapahtumatyyppiä ei siis ole määritelty, vaan voit itse miettiä mikä Sinua kiinnostaisi? Ensi vuoden Tradenomiviikkojen ohjelmassa voisikin olla mukana ideoimasi tapahtuma.  Mikäli siis valmistumisen jälkeen haluaisit tapahtumia tradenomeille omalla paikkakunnallasi, ota rohkeasti yhteyttä TRALin asiamieheen Anna Sirviö-Hautalaan, joka vastaa aluetoiminnasta. Voit ottaa yhteyttä myös paikalliseen TROL-yhdistykseesi, he osaavat myös ohjata yhteydenotot tarvittaessa oikeaan paikkaan.

Yhteistyön lisäksi seminaarissa pohdittiin myös TROLin tulevaisuutta. Vaikka vuotta on jäljellä vielä monta kuukautta, on tämän vuoden liittohallitus kääntänyt jo osan ajatuksista kohti tulevaa. Keskustelu TROLin toiminnasta ja sen kehityskohteista kävivät kuumana osallistujien kanssa, ja liittohallitus haluaa kuunnella paikallistoimijoita suunnitellessaan ensi vuoden suuntaa. Tämä takaa sen, että voimme vastata entistä paremmin jäsenistömme tarpeisiin olemalla paikallisyhdistysten tukena ja apuna. Seminaarin keskustelun tuloksia päästäänkin hyödyntämään jo viikonloppuna, kun liittohallitus kokoontuu syysevakkoon valmistelemaan liittokokousta ja tulevaa vuotta.