Tradenomeille riittää kysyntää työmarkkinoilla

12.3.2019

Treidaaja, dataaja, laskija, bisnestyyppi, asiakkuuspäällikkö järjestöjyrä, controlleri, founderi, uuäxääjät, devaajat ja kooderit. Työelämän osaajat ja edellä mainitut asiantuntijat voivat kaikki olla tradenomeja.

Tradenomiksi voi kouluttautua kolmella eri koulutusalalla, joista suurimpina liiketalous ja IT-ala, joita voi opiskella myös englanniksi. Opiskelu vieraalla kielellä avaa portteja kansainvälisyyteen ja kokemusta voi jo kerryttää opintojen aikana. Tutkintomme antaa yleisestikin erinomaiset valmiudet toimia asiantuntijatehtävissä millä tahansa sektorilla niin pienten pk-yritysten kuin suurten kansainvälistenkin yritysten palveluksessa.

Suurin osa ammattikorkeakouluista tarjoaa tradenomikoulutusta, joten voit opiskella  lähes tulkoon missä päin Suomea tahansa. Voin vakuuttaa, että laadukkaan koulutuksen lisäksi saat samalla samanhenkisen yhteisön ja liudan elinikäisiä ystäviä.

Tradenomiksi valmistuva voi työllistyä monipuolisesti eri toimialoille ja uskomattomalla ammattinimikkeiden kirjolla. Yleisimpiä nimikkeitä tradenomeilla ovat esimerkiksi asiakkuus-, rahoitus-, myynti-, hallinto-, talous- tai markkinointipäällikkö, web developer, financial controller, business analyst - vain muutamia mainitakseni.

Opiskelukaverini työskentelevät moninaisissa tehtävissä työelämän eri sektoreilla. Hauskojen opiskeluvuosien jälkeen heistä on kuoriutunut rautaisia asiantuntijoita ja kunnianhimoisia kehittäjiä. Useat heistä myös ovat muuttaneet töihin ulkomaille tai ryhtyneet yrittäjiksi.

Tällä hetkellä tradenomeista noin 75 prosenttia työskentelee asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä. Tradenomeihin voit törmätä kaikilla aloilla, mutta meitä työskentelee suuria määriä esimerkiksi finanssi-, ict- ja kaupan aloilla sekä teknologiateollisuudessa. Julkisella sektorilla eli kuntien, valtion tai kirkon palveluksessa työskentelee noin 13 prosenttia tradenomeista. Voisi siis sanoa, että työllistytpä mille tahansa alalle, tapaat varmasti tradenomeja.

Tradenomit ovat löytäneet paikkansa työelämässä ja työttömyysluvutkin ovat viimein myös tradenomeilla laskusuunnassa, kuten myös muillakin korkeakoulutetuilla. Kaikkien tradenomien työttömyysaste on noin 5 prosenttia, kun liittomme jäsenten kohdalla se on noin 3 prosenttia. Työtä siis riittä asiantunteville osaajille ja työnantajat arvostavat tutkintoamme.

Lähes kaikki tradenomeista (91%) työskentelee vakituisessa työsuhteessa. Tradenomikunnan keskipalkka on tällä hetkellä 3780 euroa kuukaudessa. Ansiokehitys on ollut positiivista ja tradenomien palkat ovat nousseet nopeammin kuin työmarkkinoilla keskimäärin. Palkkatasoon vaikuttavat toimiala, tehtävä, oma osaaminen ja kokemus sekä alue, jossa työskentelee. Vastavalmistuneille palkkasuosituksemme on 2500-3200 euroa kuukaudessa, jossa on huomioitava edellä mainitut asiat.

Tradenomitutkinto avaa lukemattomia mahdollisuuksia työelämään omat vahvuutesi ja mielenkiinnon kohteesi huomoiden. Työelämä muuttuu jatkuvasti ja tradenomeilla, jos keillä on valmiuksia kulkea muutoksen etujoukossa. Voin vilpittömästi suositella tradenomiopintoja kaikille, joita kiinnostaa tulevaisuuden työelämä, liiketoiminnan kehittäminen ja monipuoliset mahdollisuudet työelämässä. Oletko sinä valmis haastamaan itsesi, käärimään hihat ja liittymään joukkoomme?



Veli-Matti Peltola, puheenjohtaja, Tradenomiliitto TRAL
veli-matti.peltola@tral.fi
Twitter: @peltolavellu

ps. Voit tutustua jäsentutkimukseemme täällä, josta löydät lisätietoa tradenomien työoloista, työhyvinvoinnista sekä palkkatasosta.

Blogikirjoitus julkaistiin alunperin 9.3.2019 Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ARENEn sivuilla.