Tradenomiviikoista nostetta verkostoitumiseen

28.10.2018

Syksyn ja uusien opiskelijoiden myötä Tradenomiliitto TRAL sekä Tradenomiopiskelijaliitto TROL
järjestivät tänäkin vuonna valtakunnalliset Tradenomiviikot, jotka järjestettiin nykyisessä
muodossaan toista kertaa 24.9.-7.10.2018. Viikkojen aikana TRAL:n ja TROL:n paikallisyhdistykset
ja verkostot järjestivät lukuisia tempauksia ja tapahtumia sekä paikallisesti että valtakunnallisesti.



Vaikkakin haluna on kehittää sekä tradenomien, että tradenomiopiskelijoiden tietoutta TRAL:n
jäsenpalveluista, paikallisesta toiminnasta sekä innostaa jäsenistöä verkostoitumaan niin
paikkakunnallisesti, kuin valtakunnallisestikin ympäri vuoden, haluttiin kyseisiä asioita nostaa
Tradenomiviikkojen aika entistä selkeämmin esille. Lopputuloksena tapahtumiin osallistui eri
paikkakunnilla tuhansia ihmisiä!



Henkilökohtaisesti on ollut aivan mahtavaa nähdä, miten koko kenttä on lähtenyt mukaan
toteuttamaan Tradenomiviikkojen visiota. Pääsin kahden viikon aikana kiertämään useita erilaisia
tapahtumia, näkemään paljon erilaisia ständejä sekä myös verkostoitumaan after workien myötä.



Erilaisten tapahtumien kirjoa riitti valtakunnallisesti vuosijuhlien, koulutusten, after workkejen
sekä seminaarien muodossa. Valtakunnallista näkyvyyttä saatiin myös useiden erilaisten
sosiaalisen median tempauksien muodossa! Viime vuoden tapaan Tradenomiviikot kruunasi
Oulussa 4.-6.10. järjestetty Tradenologia, jossa perjantain jatkoille osallistui yli 900
opiskelijamielistä ympäri Suomen.



Tänä vuonna Tradenologia saavuttikin jo kunnioitettavan 15-vuoden iän, jonka aikana Logia onkin
onnistunut nousemaan monien opiskelijoiden syyslukukauden kohokohdaksi. Tänä vuonna
Oulussa tutkittiin suurta rikosaaltoa pahamaineisen pyöräkartellin iskettyä kaupunkiin. Mysteerin
ratkaisemiseen otti osaa huikeat 130 joukkuetta lukuisilta eri paikkakunnilta!