Blogi: Terkkuja Pasilan toimistolta!

21.2.2020

Terkkuja täältä Pasilan toimistolta!

Kuten monella muullakin organisaatiolla, myös meillä on ollut kiireinen vuoden alku. Tammikuu on takana päin ja onkin hyvä katsoa hieman mitä kaikkea mennyt kuukausi on pitänyt sisällään. Uuden vuoden alkuun sisältyy paljon uuden suunnittelua sekä toisiimme tutustumista.

Olemme viettäneet hallituksen kanssa muutamia iltoja yhdessä rennoissa merkeissä keskustellen muun muassa kauden 2020 tavoitteista. Tänä kautena keskitymmekin uuden strategian jalkauttamiseen, jonka pääpainopisteinä toimivat viestintä, vaikuttaminen sekä kentän toiminnan kehittäminen. Isona osana kentän toiminnan kehittämistä on paikallistoimijoiden kouluttaminen ja vuoden ensimmäiset koulutukset järjestettiinkin Puhjonrannan kurssikeskuksessa 11.-12.1. sekä 25.-26.1.

Järjestökoulutuksissa pääsimme tapaamaan niin vanhoja kuin uusiakin paikallistoimijoita, alansa ammattilaisia eri koulutuspoluissa. Pääsimme itsekin kertomaan toiminnastamme ja tulevan vuoden kohokohdista. Koulutusviikonloppuina ilmassa oli jännitystä, innostusta ja hyvää pöhinää. 

Toisen järjestökoulutuksen päätteeksi lähdimmekin yhdessä edunvalvontavastaaviemme sekä toiminnanjohtajamme kanssa SAMOK:n Lähtölaukausristeilylle. Risteily kerää opiskelijakuntatoimijoita ympäri Suomea kouluttautumaan ja verkostoitumaan. Pääsimmekin osaksi valtakunnallista keskustelua korkeakoulupolitiikasta sekä tuomaan esiin meidän suurimmiksi havaittuja ongelmia, kuten verkko-opintojen epätasalaatuisuutta, työelämärelevanssin alueellista vaihtelevuutta ja harjoittelun palkattomuudesta.

Sidosryhmistä puhuttaessa on merkittävimpänä mainittava Tradenomit. Kuun lopuksi pääsimmekin tekemään heidän kanssaan hienon ja idearikkaan seminaarimatkan. Istuessamme samassa pöydässä pääsimme tutustumaan aivan timanttisiin toimijoihin sekä pohtimaan yhdessä Tradenomien tulevaa strategiaa ja miten sen tulisi huomioida opiskelijoita.

Jatkona sidosryhmäyhteistyölle pääsimme tapaamaan niin Insinööriopiskelijaliitto IOL:n puheenjohtajistoa kuin myös SAMOK:n hallitusta. Keskustelu tapaamisissa kävi kuumana muun muassa YTHS-uudistuksen ympärillä ja löysimme yhteisiä huolenaiheita ammattikorkeakoulukentältä. Tapahtumarikkaan tammikuun jälkeen odotammekin aiempaa innokkaampina tulevaa vuotta ja sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia.

Mukavaa kevättä kaikille!