Blogi: Vappu etänä? Challenge accepted!

29.5.2020

Monin tavoin kevättä häirinnyt koronaviruspandemia aiheutti myös vapun juhlijoille hiukan päänvaivaa, että mites sitä vappua nyt etänä voisi juhlia. Myös me liittohallituksen kanssa kokoonnuimme pohtimaan, voisimmeko järjestää jotain etävappuilua ja kyllähän me voitiin! Tästä syntyivät Tradenomiopiskelijoiden vappumeiningit eli vapputeemainen Disco(rd)-tiistai sekä vappupäivän piknik. Meininki tapahtumissa oli hyvä ja osallistujia mukavasti. Kenenkään ei tarvinnut matkustaa kotisohvaa pidemmälle, joten kaikki pääsivät helposti mukaan. Vappumeininkien aikana oli myös muutama kisa: musavisa, tietovisa sekä bingo. Kaikkien kilpailuiden voittajat palkittiin. Onnea vielä voittajille!



Myös jäsenyhdistyksemme viettivät etävappua monin eri tavoin. Olikin ihanaa seurata kaikkien meininkejä! Tradenomivappuun on perinteisesti kuulunut tradenomilakki, piknikit ja kuohuva sekä tradenomiylpeys, ja eivät ne jääneet tänäkään vuonna puuttumaan. Ympäri Suomen nähtiin erilaisia etäjuhlintoja. Näihin kuului sitsejä sekä jopa perinteisiä bileitä etänä. Syötiin munkkeja nuolematta huulia ja sosiaalisessa mediassa oli muutenkin monenlaisia tempauksia sekä kisoja. Päästiin visailemaan ja kisailemaan monissa muodoissa kuten musavisassa ja perinteisessä tietovisassa eri aihein. Aivan huikeaa, miten luoviksi tapahtumien kanssa heittäydyttiin ja aktiviteetteja keksittiin nopeallakin aikataululla! Jos vielä jotain positiivista halutaan tämän vuoden vappumeiningeistä hakea, ei ainakaan haitannut, että perinteinen vappusää eli räntäsade yllätti taas puoli Suomea! Toivotaan kuitenkin, että ensi vuonna pääsemme taas juhlimaan tätä opiskelijaelämän kulta-aikaa yhdessä perinteisin menoin.

Alma Vänttinen

Tradenologia ja tapahtumat

040 502 6365

alma.vanttinen@tradenomiopiskelijat.fi

Aluevastuu: KuoTra ry, MTO ry, Joensuun Kilta ry