Tradenomeilla ei halua luopua lomarahoista, työaikaa voidaan tarkastella

17.9.2015

Hallitus on vedonnut työmarkkinaosapuoliin ja on esittänyt varteenotettavina vaihtoehtoina suunnitelluille säästötoimille lomarahoista luopumisen ja työajan pidentämisen. Tradenomit ovat valmiita maltilliseen työajan pidentämiseen, mutta lomarahoista ei ole halukkuutta luopua.

– Olemme omalta osaltamme valmiita keskustelemaan erilaisista vaihtoehdoista, sanoo toiminnanjohtaja Mika Varjonen Tradenomiliitto TRAL:sta. - Aiemminkin työmarkkinajärjestöt ovat saaneet vaikeat asiat maaliin neuvotteluteitse ja tilausta olisi vielä yhdelle yritykselle, kun siihen on tilaisuus annettu, Varjonen huomauttaa.
 
TRAL toteutti syyskuun alussa laajan kyselytutkimuksen, jolla kartoitettiin jäsenkunnan suhtautumista erilaisiin vaihtoehtoihin. Tradenomit tyrmäsivät täysin lomarahoista luopumisen tai edes niiden osittaisen vähentämisen. Selvästi parempana keinona nähdään työajan maltillinen pidentäminen sekä työaikalainsäädännön uudistaminen. Uudistusten vastineeksi työaikapankit on kuitenkin otettava laajalti käyttöön kaikilla toimialoilla. Työaikapankkien avulla lisätään työelämän joustoja, joilla on tutkitusti positiivinen vaikutus työn tuottavuuteen.

- Jos on pakko valita lomarahojen poiston tai työajan lisäämisen välillä, valitsevat tradenomit ehdottomasti maltillisen työajan lisäämisen, sanoo yksikönjohtaja Ville-Veikko Rantamaula. - Olemme jo aiemmin esittäneet uutta mallia asiantuntijatyötä tekevien työaikojen säätelyyn, joka on täysin uudenlainen avaus palkansaajakentässä, Rantamaula muistuttaa.