Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin
4.7.2022 | Uratarinat

Esko Koskisen työpäivät kuluvat S-pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Tradenomitutkinto avasi ovet kaupalliseen maailmaan.
Eräänä päivänä Esko Koskisen työpäivä sai tavallista erikoisemman käänteen. Koskinen työskenteli myyjänä Anttilan tavaratalossa, ja myymälään saapuneella asiakkaalla oli ongelma ostetun tuotteen kanssa. Koskinen ratkaisi kiperän tilanteen – omien sanojensa mukaan venymällä hieman normaalia enemmän. Kun asiakas palasi myymälään, hän pyysi Koskisen omalle työpaikalleen Evli-pankkiin työharjoitteluun osa-aikaiseksi työntekijäksi opintojen ohella.
– Aina sanotaan, ettei kukaan tule hakemaan töihin, mutta itse päädyin kyllä pankkialalle suoraan Anttilan tiskiltä, Koskinen nauraa nyt, vuosia myöhemmin.
Kaupallinen ala ja tradenomitutkinto kiinnostivat monipuolisuuden vuoksi.
Täysin sattumaa erikoinen urakäänne ei ollut, sillä kaupallinen ala oli kiinnostanut Koskista jo aiemmin. Koskinen oli suorittanut tradenomiopintoja kaksoistutkintona silloisessa Mercuria Business Schoolissa Vantaalla. Tradenomitutkinto kiinnosti muun muassa siksi, että laaja-alaisen tutkinnon sai suorittaa kokonaan englanniksi. Opinnot huipentuivat vuoden kestäneeseen opiskelijavaihtoon Englannissa.
– Se oli huikeaa aikaa, ja meillä oli tosi hyvä opiskeluporukka, Koskinen pohtii nyt, vuosia myöhemmin.
Päätyminen juuri pankkiin töihin oli kuitenkin Koskisen mukaan sattuman kauppaa. Perhetilanteella oli osansa työuran suuntaa pohtiessa.
– Alun perin ajattelin, että olisin suunnannut tutkinnon avulla töihin ulkomaille. Lasten syntymä määritteli kuitenkin sen, että oli helpompi alkaa tehdä uraa Suomessa.
Asiantuntijatyö luotonvalvonnassa ja perinnässä tarjoaa laajat etätyömahdollisuudet
Viime vuodet Koskinen on työskennellyt S-Pankissa perinnän- ja luotonvalvonnan asiantuntijatehtävissä.
– Käytännössä hoidan vakuudellisten asuntolainojen, sijoitusasuntolainojen ja mökkilainojen luotonvalvontaa ja ongelmatilanteita sekä palvelu- ja muiden prosessien kehitystöitä. Tiimissäni pidetään huolta siitä, että pankilla riittää rahaa jatkossakin, hän selventää.
Koskisen työpäivät ovat harvoin toistensa kaltaisia. Ainoa säännöllisesti toistuva elementti työpäivissä on joka aamu pidettävä aamupalaveri, jossa tiimi vaihtaa kuulumiset ja pohtii, miten päivä lähtee käyntiin.
Työ hoituu pääsääntöisesti etänä. Ennen koronapandemiaa Koskinen työskenteli toimistolla Helsingissä. Pandemia kuitenkin mahdollisti etätyön teon täysin uudella tavalla, joten Koskinen päätyi muuttamaan Tampereelle.
– Ajoitus oli myös perhe-elämän kannalta otollinen, kun lapset eivät enää asu kotona ja puolisokin tekee etätöitä, Koskinen kertoo.
Työpäivät kuluvat etänä samoissa merkeissä kuin aiemmin. Tyypillisimmin työtehtäviin sisältyy lainojen maksuohjelmien järjestelyä ja tapaamisia pankin sisäisten sidosryhmien kanssa. Myös ulkoisiin yhteistyökumppaneihin, kuten perintätoimistoihin, pidetään säännöllisesti yhteyttä, käydään asiakastapauksia läpi ja hiotaan toimintamalleja ja prosesseja tarvittaessa. Itse työ on varsin itsenäistä.
– Pohdin, miten asiakasta voidaan auttaa erilaisissa ongelmatilanteissa. Palavereja asiakastapauksista tulee kutsuttua koolle harvemmin ja yleensä vain silloin, kun kyseessä on jokin hankalampi tapaus. Muuten työasioista tulee juteltua lähinnä Teamsin chatissa, Koskinen kertoo.
Monipuoliset tapaukset ja luottamustoiminta tuovat vaihtelua työhön
S-Pankissa Koskinen on työskennellyt vuodesta 2014.
– Tai vuodesta 2006, hieman laskutavasta riippuen. Tulin Tapiola Pankkiin töihin tuolloin, ja LähiTapiola Pankiksi muuttunut pankki fuusioitiin osaksi S-Pankkia vuonna 2014, hän selventää.

Koskisen mukaan tradenomitutkinto opetti ongelmanratkaisukykyä, josta on ollut hyötyä nykyisissä työtehtävissä.
Nykyisissä työtehtävissä Koskista kiinnostaa eniten se, että työssä pystyy ratkomaan monenlaisia pulmia.
– Kaikenlaisia tapauksia tulee vastaan, mutta peliongelmaisten lainanmaksuista aiheutuvat haasteet ovat korostuneet viime vuosina. Ennen alkoholi aiheutti ongelmia lainojen maksuun, nykyisin talo pelataan alta. Työssäni näkee ikävällä tavalla sen, miten kurjaa on, jos rahaongelmat alkavat jo parikymppisenä, Koskinen kertoo.
Työ on Koskisen mukaan mielekästä, vaikka tämä näkeekin työssään monenlaisia ihmiskohtaloita.
– Osittain varmasti ajauduin tähän tehtävään, mutta olen kyllä aidosti myös kiinnostunut ongelmien ratkomisesta. Tämä työ ei myöskään lopu ikinä. Oli sitten kesä tai talvi, lama tai nousukausi, töitä riittää jatkuvasti.
Työtä on mukava tehdä myös siksi, että nykyisin Koskinen saa tehdä töitä ammattitaitoisen, lähes 20 henkilöä käsittävän tiimin kanssa.
– Aloimme suunnitella ja luoda näitä prosesseja Tapiola Pankin aikaan, ja silloin meitä oli töissä vain kaksi henkilöä. Nyt meitä on huomattavasti enemmän, mikä helpottaa työn tekemistä ja motivoi, Koskinen kertoo.
3 Nopeaa
1. Paras säästövinkkisi?
Älä menetä luottotietojasi, ja opettele säästämään. Pienilläkin summilla pääsee säästämisen makuun. Pienillä summilla pääsee käsiksi myös sijoittamiseen, ja yleensä kaikkien sijoituskohteiden arvo nousee pitkällä tähtäimellä.
2. Mitkä ovat parhaat hetket työssäsi?
Sellaiset vaikeat tapaukset, joita on ratkottu pitkään – joskus jopa vuosia – ja joissa asiakaskin on lopulta tyytyväinen, ovat erityisen palkitsevia.
3. Mitä haluaisit osata paremmin?
Vieraita kieliä olisi hienoa osata paremmin, se helpottaisi myös matkustaessa. Töissä palvelukielet ovat suomi ja ruotsi.
Teksti: Pi Mäkilä
Kuvat: Roope Permanto
Artikkeli on julkaistu alun perin Tradenomi-lehdessä 2/2022.
Lisää aiheesta: Uratarinat

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"
Tradenomitutkinto siivitti Kirsi Alm-Siiran tietä toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Hän kokee saaneensa tradenomiopinnoista arvokkaita oppeja työelämään muun muassa suomen kielestä ja esiintymisestä.

Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin
Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Tradenomi Lassi Lankinen: parhaat tulokset syntyvät, kun töissä voi pitää myös hauskaa
Tradenomi Lassi Lankinen työskentelee myyjänä työnantajamielikuvaan, rekrytointiin ja työntekijäkokemukseen erikoistuneella Finders Seekersillä. Myyntiä ja logistiikkaa Haaga-Heliassa opiskelleen Lassin mukaan hyväksi myyjäksi tulemiseen riittää aito palo myyntiin ja kiinnostus myytävään tuotteeseen.

Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi
Kati Huovinmaa toimi taidemuseon johtajana, mutta päätti vaihtaa alaa. Tradenomiopintojen aikana syntyi idea omasta yrityksestä.

Elizabeth Harjunpää perusti ukrainalaisille tukikeskuksen Helsinkiin
Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, hänen oli pakko toimia. Hän perusti apukeskuksen ukrainalaisille Helsingin Vallilaan.