Hanna Nieminen - yritysmaailman monipuolinen asiantuntija

29.10.2018 | Uratarinat

 

Hanna Niemisen tie Säkylän kunnan liiketoimintajohtajaksi on ollut vivahteikas. Edellisistä töistä ja koulutuksesta on ollut hyötyä matkan varrella.

– YO-keväänä vuonna 2000 pähkäilin kauppakorkeakoulun ja ammattikorkeakoulun välillä. Tradenomin tutkinto vei voiton, koska uskoin sen tarjoavan käytännönläheisemmän pohjan työelämään. Satakunnan AMK:sta Huittisista valmistuin vuonna 2003.

Valmistumisen jälkeen kaupan alan erilaiset työt olivat Niemiselle etsikkoaikaa. Mainospuolikin kiinnosti, mutta graafinen ala ei ollut se oikea.

– Oivalsin, että olen enemmänkin suunnittelija, ideoiden herättelijä. Kaupan alalla työskennellessäni sain sattumalta puhelun vuokratyöyritys Eilakaislalta, johon oli aikoinaan hakeutunut työnhakijaksi.

Eilakaislan kautta tarjoutui neljän kuukauden pesti MacGregor Finland Oy:n taloushallinnossa, joka kuului Cargotec Oyj:n laivateollisuuteen. Hyppy vakituisesta työstä kansainväliseen yritykseen ja vuokratyösuhteeseen kannatti. Pesti venyi kahdeksi vuodeksi ja avasi erilaisten työtehtävien kautta myös kansainvälisen kaupan maailmaa.

– Uran ahaa-elämys olikin, kun näpyttelin tietokonetta Kaarinassa, niin laivat lasteineen liikkuivat maailmalla.

Työn ohessa Nieminen aloitti YAMK-tutkinnon opinnot Turun AMK:ssa ja valmistui vuonna 2012.

Rahaliikenteen pyörteissä

Talouden taantumassa vuonna 2010 Niemisen tulevaisuus laivateollisuuden parissa ei ollut ihans selvää. Hän oli kuitenkin heittänyt muitakin verkkoja vesille, ja uusi työ Nordea Pankki Oyj:n Turun konttorilla maksuliikenneasiantuntijana alkoi syksyllä 2010.

– Pankki tarjosi uskomattoman kasvuympäristön yritysten rahaliikenteessä, jossa tapahtui tuolloin paljon. Elettiin vahvasti SEPA-muutosten aikaa, ja IBAN-numerot ja e-laskut tekivät tuloaan.

Nordeassa vierähti kuusi vuotta, ja samassa työrupeamassa tuli myös perheenlisäystä. Äitiyslomalla Nieminen pohti jo seuraavia siirtoja, koska pankkimaailma alkoi tuntua ahtaalta luovalle persoonalle. Se oli varmaa, että yritysverkostoa ja -tuntemusta pitäisi päästä hyödyntämään.  

Kun Säkylän paikka tuli uudelleen hakuun loppusyksystä 2017, niin 51 hakijan joukosta valittiin Nieminen.  Hän uskoo, että valinnassa avittivat monipuolinen työhistoria ja verkostot sekä YAMK-koulutuksen suuntauksena olleet yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen.

Kuntakin uudistuu

Helmikuusta 2018 lähtien Nieminen on vastannut Säkylän kunnan elinkeinotoiminnasta. Hän on yrittäjien ääni kunnan suuntaan ja päinvastoin. Hän näkee itsensä verkoston luojana ja ideoiden eteenpäin viejänä. Aktiivisen yrittäjäyhdistyksen ansiosta vuoropuhelun luonti on ollut helppoa.

Mutta onko hän huomannut eroja yksityisessä ja julkisessa sektorissa?

– Vaikka kunnan päätöksenteko on edelleen melko jäykkää, niin kyllä kuntamarkkinoinnissa käydään jo kilpailua siitä, kuka nappaa asukkaat ja yritykset, erottautumistekijöitä tarvitaan.

Vaikka suuret kaupungit vetävät väkeä, Nieminen uskoo, että pienissäkin on voimaa. Tarvitsevathan ihmiset palveluita.

Työssään liiketoimintajohtaja on jo ehtinyt toteuttaa pieniä tekoja.

– Teetin esimerkiksi parkkikiekon, jossa lukee: mieluummin olisin Säkylässä. Se on markkinointia pilke silmäkulmassa, koska emme tarvitse kunnan omissa ruuduissa parkkikiekkoa.

Kiireisellä, mutta levollisesti työhönsä suhtautuvalla Niemisellä on vähän vapaa-aikaa, varsinkin silloin, kun merikapteeni-aviomies on merillä. Arjen lomassa löytyy kuitenkin aikaa lenkkeilyyn ja pyöräilyyn 3,5-vuotiaan tyttären kanssa. Myös nuorkauppakamaritoiminta vetää edelleen puoleensa, varsinkin ammatillisten verkostojen luomisessa.

Teksti: Henna Tanskanen
Kuva: Pauliina Puputti

Julkaistu Tradenomi-lehdessä 3/2018

Lisää aiheesta: Uratarinat

Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi

Kati Huovinmaa toimi taidemuseon johtajana, mutta päätti vaihtaa alaa. Tradenomiopintojen aikana syntyi idea omasta yrityksestä.

Lue lisää

Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin

Tradenomi Esko Koskinen työskentelee rahoitusalalla pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Esko toimii myös pankin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Perinnässä eteen tulee monenlaisia tapauksia ja työ vaatii ongelmaratkaisutaitoja.

Lue lisää

Elizabeth Harjunpää perusti ukrainalaisille tukikeskuksen Helsinkiin

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, hänen oli pakko toimia. Hän perusti apukeskuksen ukrainalaisille Helsingin Vallilaan.

Lue lisää

Tradenomi Sari de Nier päätyi kansainvälisen uran kautta tilintarkastajaksi Turkuun

Kansainvälistä kauppaa opiskellut tradenomi Sari de Nier on työskennellyt uransa alussa Etelä-Afrikassa, mutta päätynyt yrittäjyyden kautta tilintarkastustehtäviin Turkuun. Tehtävät tilintarkastajana Digi- ja väestötietovirastossa ovat monipuolisia ja tarjoavat näkymän yhteiskunnan muutoksiin.

Lue lisää

It-alan rekrytoija nauttii asiakastyöstä

Tradenomi (YAMK) Janne Borro tietää, että yrityksen arvot kiinnostavat työnhakijoita, kun ne toteutuvat työn arjessa. Borron mukaan ura on hyvä aloittaa myyntityöstä, se opettaa tarjoamaan asiakkaalle apua ja lisäarvoa. Lue tradenomin uratarina.

Lue lisää