Johan Sirén: Voin tehdä työssäni mitä vain, mutta en kaikkea

17.6.2021 | Uratarinat

Pizza Hutin brand managerina työskentelevä Johan Sirén uskoo ilon ja positiivisen energian kautta tekemiseen niin työssään kuin vapaa-ajallaankin.

 

Helsingin Forum-kauppakeskuksessa kajahtaa humoristinen mainos. Kaksi nuorta naista pysähtyy kuuntelemaan. Mainoksen loppuessa kummatkin räjähtävät nauruun. Liukuportaissa seisova Johan Sirén huomaa tilanteen ja naurahtaa myös.

– Mainos oli omani. Silloin tuli tunne, että jes, nyt meni suoraan eetteriin, hän kertoo.

Työssään Pizza Hutin brand managerina Sirén arvostaa luovuutta ja hauskuutta.

– Pizza Hut on ikoninen brändi, jolle halutaan tehdä vakavasti otettavaa mutta innovatiivista ja hauskaa markkinointia. Pitsan tekeminen otetaan tosissaan, mutta ainahan sitä syödään vähän murut rinnuksilla. Jos työni saa aikaan ilon hihkahduksia, koen osuneeni oikeaan.

Tosissaan mutta luovasti

Sirén on työskennellyt pitsatalossa neljän vuoden ajan.

– Olin tehnyt Pizza Hutille markkinointia jo aiemmin mainostoimistossa työskennellessäni ja miettinyt pariinkin otteeseen siirtymistä heille. Keväällä 2017 oli vihdoin oikea hetki.

Työtehtävänsä hän tiivistää yhteen lauseeseen: myynnin edistäminen brändimarkkinoinnin avulla monikanavaisessa maailmassa. Brändimarkkinoinnissa Sirén uskoo kolmeen kovaan: luovaan, tarkoituksenmukaiseen ja mitattavaan markkinointiin.

– Kaksi ei riitä, vaan mukana täytyy olla kaikki kolme, jotta voidaan tehdä oivaltavaa ja toimivaa markkinointia.

Työssä samalla parasta ja haastavinta on Sirénin mielestä sen laaja-alaisuus.

– Voin tehdä mitä vain, mutta en kaikkea. Haluaisin tehdä asioita koko ajan isommin, nopeammin ja paremmin, mutta samalla huomioon on aina otettava olemassa olevat resurssit. Minunlaisellani räjähtävän energisellä tyypillä on myös aina se vaara, että motivaationi lopahtaa nopeasti. Pizza Hutilla niin ei ole käynyt, olen saanut tehdä todella upeita juttuja.

Markkinointiin mutkan kautta

Sirénistä ei alun perin pitänyt tulla markkinoinnin ammattilaista.

– Kun aloitin tradenomiopinnot vuonna 2002 ammattikorkeakoulu Arcadassa, olin juuri armeijasta päässyt 20-vuotias pojankloppi ja vähän vastarannan kiiski. Puolet meistä aloittaneista valitsi linjakseen markkinoinnin, joten itse valitsin kansainvälisen logistiikan, Sirén nauraa.

Opinnot toivat hyvää vastapainoa aktiiviseen elämään.

Olen kuin rallikuski, jonka ajatukset ovat jo seuraavassa mutkassa. 

– Käytin kaiken vapaa-aikani ja rahani lumilautailuun ja reissasin Alpeilla ja Norjassa. Vaativa opiskelulinja toi elämään vastapainoa ja opintojen puurtamisen myötä nöyryyttä.

Opiskeluaikana Sirén aloitti työt Small Planet Limited Oy -nimisessä alustasofta-yrityksessä, jossa jatkoi myös valmistumisen jälkeen.

– Alustan kautta myimme soittoääniä, taustakuvia ja sen ajan kännykkäpelejä. Suomalaiset ja kansainväliset operaattorit ja mediayhtiöt käyttivät download centeriämme ennen kuin oli vielä olemassakaan iTunesia, Apple Storea tai Google Play Storea. Olin itse erikoistunut Java-pelien jakelukanavaan.

Kun Small Planetin tulevaisuus tyssäsi vuonna 2009 finanssikriisiin, tiesi Sirén, että on aika vaihtaa suuntaa.

– Lähdin tyttöystäväni, nykyisen vaimoni, kanssa lomalle Uuteen Seelantiin. Sen reissun aikana selkenivät tulevaisuudensuunnitelmat niin perheen perustamisen kuin urankin suhteen. Matkan jälkeen siirryin työskentelemään markkinoinnin parissa, ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Seikkailut tapahtuvat nyt lasten kanssa ja ehdoilla

Tätä juttua kirjoitettaessa Sirén on kahden kuukauden pituisella perhevapaalla puolitoistavuotiaan tyttärensä Lisin kanssa.

Sirén pitää opiskelua tärkeänä, mutta ei itsearvoisena. - Olen aina ajatellut opinnot projekteina, jotka suorittamalla osoitetaan, että ollaan valmiita tekemiseen. Vasta aikuisiällä olen alkanut opiskella myös itseäni varten.

Sirén pitää opiskelua tärkeänä, mutta ei itsearvoisena. - Olen aina ajatellut opinnot projekteina, jotka suorittamalla osoitetaan, että ollaan valmiita tekemiseen. Vasta aikuisiällä olen alkanut opiskella myös itseäni varten.

– Neljä- ja kuusivuotiaiden poikieni kanssa olen ehtinyt jo touhuta paljon, mutta kohta kaksivuotiaan tyttäreni kanssa en niinkään. Perhevapaalla oleminen on ollut ihanaa mutta samalla raadollista: tiedän, että kaksi kuukautta on lyhyt aika, ja kohta se on ohi.

Vapaa-ajallaan Sirén kunnostaa vaimonsa kanssa satavuotiasta perinnetaloa ja pihapiiriä Espoon Kauklahdessa.

– Saimme mahdollisuuden ja ostimme isäni lapsuudenkodin. Olemme asuneet talossa jo kohta 11 vuotta, ja lapsemme ovat viides sukupolvi tässä talossa. Perinnerakentaminen; talon kunnostaminen ja korjaaminen, on yhteinen harrastuksemme. Vaikka saatan olla vähän tällainen rauhaton sielu, olen myös todella maanläheinen. On juurruttavaa korjata ikkunoita tai vaihtaa tapetteja sen vaatimalla pieteetillä. Siinä ei kelloa katsota.

Nuoren hurjapään vanhat harrastuksetkin ovat säilyneet, tosin hieman muotoaan muuttaen.

– Nyt seikkailut tapahtuvat lasten kanssa ja ehdoilla. Alpit ovat kotipihan mäet ja lähiympäristön kukkulat ja vuonot Espoonjoella sekä lähisaaristossa. Viime talvena pääsimme ensimmäistä kertaa yhdessä laskettelemaan.


3 nopeaa

Mitä haluaisit osata paremmin?

Työn ja vapaa-ajan yhdistämisen sekä kehon ja mielen huollon. Arjessa mennään välillä aika kovaa ja laput
silmillä, joten tiedän, että näissä olisi
treenattavaa.

Mitä taitoja sait opinnoistasi nykyiseen työhösi?

Opiskelukaverini kanssa teimme parityöt aina ajatuksella, että ”layout is everything”. Vaihtovuosi Vancouverissa avarsi ja toi varmuutta englannin puhumiseen.

Mitä perhevapaa on opettanut?

Syvempää tutustumista omiin lapsiin, suosittelen sitä kaikille.


Teksti: Ida Ijäs.
Kuvat: Ville Rinne.

Artikkeli on julkaistu Tradenomi-lehdessä 2/2021. Lue koko Tradenomi-lehti täältä.

Lisää aiheesta: Uratarinat

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"

Tradenomitutkinto siivitti Kirsi Alm-Siiran tietä toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Hän kokee saaneensa tradenomiopinnoista arvokkaita oppeja työelämään muun muassa suomen kielestä ja esiintymisestä.

Lue lisää

Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin

Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Lue lisää

Tradenomi Lassi Lankinen: parhaat tulokset syntyvät, kun töissä voi pitää myös hauskaa

Tradenomi Lassi Lankinen työskentelee myyjänä työnantajamielikuvaan, rekrytointiin ja työntekijäkokemukseen erikoistuneella Finders Seekersillä. Myyntiä ja logistiikkaa Haaga-Heliassa opiskelleen Lassin mukaan hyväksi myyjäksi tulemiseen riittää aito palo myyntiin ja kiinnostus myytävään tuotteeseen.

Lue lisää

Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi

Kati Huovinmaa toimi taidemuseon johtajana, mutta päätti vaihtaa alaa. Tradenomiopintojen aikana syntyi idea omasta yrityksestä.

Lue lisää

Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin

Tradenomi Esko Koskinen työskentelee rahoitusalalla pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Esko toimii myös pankin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Perinnässä eteen tulee monenlaisia tapauksia ja työ vaatii ongelmaratkaisutaitoja.

Lue lisää