Kaupan alan osaaja haluaa haasteita

1.10.2020 | Uratarinat

Myyjän työstä osastopäällikön saappaisiin astunut Janette Peltola nauttii siitä, että saa laittaa itsensä likoon, oppia jatkuvasti uutta ja kehittyä.

Ensimmäisellä työviikollaan esimiehenä Janette Peltola haastatteli kymmeniä ihmisiä ja rekrytoi työntekijöitä uuteen hypermarkettiin.

– En ollut ikinä ennen tehnyt haastatteluja. Olen oppinut tässä työssä valtavasti uutta. Jokainen päivä on erilainen ja saan tehdä monipuolisia, mielenkiintoisia työtehtäviä, Peltola kertoo.

Haluan, että työ haastaa minua ja työssä on tavoitteita, jotta se pysyy mielekkäänä, sanoo Janette Peltola.

Haluan, että työ haastaa minua ja työssä on tavoitteita, jotta se pysyy mielekkäänä, sanoo Janette Peltola.

Hän aloitti viime keväänä käyttötavaran osastopäällikkönä Minimanin Rovaniemen myymälässä, joka oli tuolloin vasta rakenteilla. Sitä ennen Peltola työskenteli Seinäjoen Minimanissa myyjänä lähes seitsemän vuoden ajan. Hänen ei tarvinnut kauaa miettiä, kun hänelle tarjottiin osastopäällikön paikkaa.

– Elämäntilanteeni salli muuton Rovaniemelle ja ajattelin, että on mielenkiintoista aloittaa jotain ihan uutta. Uusia hypermarketteja avataan harvoin, eikä vastaavaa tilaisuutta ehkä tule toista kertaa.

Ennen muuttoa Peltola oli vuoroin innoissaan, vuoroin haikealla miellä. Kaverit jäivät Seinäjoelle eikä hän tuntenut uudelta asuinpaikaltaan ketään.

– Välillä iski pakokauhu: olenko ihan hullu, kun hyppään tyhjän päälle. Kun allekirjoitin työsopimuksen, en vielä tiennyt, millaiseen työyhteisöön menen ja millaisia työkavereita saan, hän kertoo.

Kasvun paikka

Peltola sai johdettavakseen kaupan alan ammattilaisista koostuvan tiimin. Rovaniemen Minimanissa on lähes 70 työntekijää, joista 15 työskentelee Peltolan osastolla. Johtoryhmään kuuluu Peltolan lisäksi kolme henkilöä.

– Olen saanut kokeneilta kollegoiltani valtavasti tukea. Ensimmäinen esimiestyöni on ollut kasvun ja oppimisen paikka. Myös jatkossa tulee varmasti haastavia tilanteita esimerkiksi ihmisten johtamisessa, hän sanoo.

Peltolan kesä oli kiireinen. Myymäläpinta-alaltaan noin 10 000 neliömetrin kokoisen hypermarketin avajaiset pidettiin elokuun 26. päivä.

– Rakennusvaiheen aikana opin organisointia, rekrytointia, myymälän perustamista, henkilöstöjohtamista, itseni johtamista. Kokemusta ja viisautta on kertynyt paljon lyhyessä ajassa, hän sanoo.

Peltolan viikkotuntiaika on 37,5 tuntia, ja hän saa määritellä omat työvuoronsa.

– Osastopäällikkönä minulla on tiettyjä vapauksia, mutta myös vastuuta. Haluan olla tarvittaessa henkilökunnan tavoitettavissa silloinkin, kun en ole työpaikalla.

Peltola viihtyy mainiosti vaihtelevassa, monipuolisessa työssään, johon kuuluu hallinnollisten töiden, suunnittelun ja myynnin seurannan lisäksi asiakaspalvelua ja esillepanoa. Aamut hän aloittaa tavallisesti tarkistamalla tiiminsä kanssa, mitä tavaraa on tullut. Hän organisoi ja jakaa tehtävät ja lukee sähköpostit. Tiettyinä päivinä tuore osastopäällikkö laatii työvuoroja, toisina istuu palavereissa. 

Tavoitteet motivoivat

Peltola kertoo olevansa tavoitteellinen ja yrittäjähenkinen. Hän haluaa olla työnantajalleen hyödyksi ja päästä koko ajan eteenpäin, oppia lisää, kehittyä ja kasvaa.

– Ihminen viettää töissä ison osan elämästään. Siksi työn pitää olla mielekästä. Haluan, että työ haastaa minua ja työssä on tavoitteita, jotta se myös pysyy mielekkäänä, hän sanoo.

Työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen ei Peltolan mielestä ole esimiesasemassa vaikeaa. Päinvastoin, hänen arkensa on helpottunut siitä, kun hän oli töissä ja opiskeli samaan aikaan tradenomiksi.

Tradenomin opinnot antoivat Peltolan mukaan hyvät eväät esimiehen työhön.

– Sain kattavan perusosaamisen myynnistä, markkinoinnista ja taloushallinnosta. Projektiopinnossa toimin projektijohtajana ja opin ymmärtämään suunnittelun ja aikataulutuksen tärkeyden. Myös tiimityöskentelytaidoista on ollut paljon hyötyä nykyisessä työssäni.

Kiireissäkin töissä jaksaa, kun vapaa-aikana palautuu. Peltolan lempiharrastus on liikunta. Kun hän haluaa rentoutua, hän laittaa kuulokkeet korville ja lähtee metsään lenkille. Myös kaverit ja perhe auttavat jaksamaan ja saamaan ajatukset pois työasioista. Heidän kanssaan Peltola puhuu kaikesta muusta kuin työstä.

Peltola kannustaa muitakin nuoria ja vastavalmistuneita ottamaan riskejä.

– Uskalla hypätä. Se voi olla yllättävän antoisa kokemus, hän sanoo.

Teksti: Pirkko Tuominen
Kuva: Juho Kuva
Julkaistu Tradenomi-lehdessä 3/2020


Haluaisitko kertoa Tradenomi-lehdessä omasta työstäsi? Ilmoittaudu haastateltavaksi täällä

Lisää aiheesta: Uratarinat

Vuoden tradenomi Auri Vainio "on rohkeutta sanoa, jos ei ymmärrä"

Vuoden Tradenomi, IPR University Centerin toiminnanjohtaja Auri Vainio on oppinut pitämään langat käsissään. Lue Aurin uratarina!

Lue lisää

Tradenomi Christa Kivinen siirtyi unelmatöihin viisikymppisenä

Nordean henkilöstöhallinnossa työskentelevä Christa Kivinen aloitti tradenomiopinnot viisikymppisenä. Rohkeus kannatti, sillä uusi tutkinto mahdollisti siirtymisen unelma-ammattiin.

Lue lisää

Opiskelu Suomessa oli hyvä päätös

Ilya Lebedev ei ikinä ollut ajatellut opiskelevansa ulkomailla. Kouluaikainen opintomatka Rovaniemelle ja lapsuudenystävän lähtö Lapin ammattikorkeakouluun muuttivat Murmanskissa kasvaneen nuoren miehen ajatukset. Tradenomiksi keväällä valmistunut Lebedev on nyt päättänyt jäädä Suomeen.

Lue lisää

Tradenomi Jerry Riipinen: ”Henkilöstön edustajan työ on merkityksellistä ja vaikuttavaa”

Kun henkilöstön asiat saa nostettua esiin haastavassa neuvottelutilanteessa, Fennialla henkilöstöedustajana toimiva Jerry Riipinen tuntee onnistuneensa. Tehtävä on kasvattanut esihenkilöosaamista ja opettanut entistä parempia neuvottelutaitoja.

Lue lisää

Tradenomi Joonas Hallman löysi lopulta aidosti merkityksellisen työpaikan

Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Joonas Hallman tietää, että omaan visioon ja ammattitaitoon luottaminen kannattaa. Merkityksellinen työpaikka löytyi lopulta kiinteistöalalta, vaikka niin ei pitänyt käydä.

Lue lisää