Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin

18.1.2023 | Uratarinat

Teksti: Pi Mäkilä


Kiinnostus taloushallintoa ja juridiikkaa kohtaan houkutteli Vuoden Tradenomi Topi Komulaisen opiskelemaan tradenomitutkinnon. Pankin kassapalveluista alkanut tradenomiura vei lopulta aivan uusille teille.

Tamperelaisen Topi Komulaisen työpäivät alkavat usein puolen tunnin kävelymatkalla toimistolle. OP:lla ohjelmistorobottien kehittäjänä työskentelevä Komulainen istuu toimistotuoliin mielellään, vaikka työskentely olisi mahdollista etänäkin. Kotona Komulaisen pitävät kiireisenä 2- ja 4-vuotiaat pojat, joten toimistolle suuntaaminen on mukavaa vastapainoa ruuhkavuosiarjelle.
– Meillä on tosi joustava tapa työskennellä. Sillä, mistä päin työskentelen, ei ole käytännössä väliä, kunhan työt hoituvat. Voin myös vaikuttaa siihen, millä tavalla päiväni rytmitän, hän kertoo.

Käytännössä Komulainen kehittää OP:lle robotiikkaa, joka auttaa pankin työntekijöitä tekemään työnsä.
– Esimerkiksi sijoittamiseen liittyvä robotti auttaa sijoitusneuvojia tekemään työnsä aiempaa helpommin. Mutta robotiikkaa voidaan kehittää tosi moneen muuhunkin tarpeeseen, myös esimerkiksi asiakaskokemuksen parantamiseen, hän kertoo.

Komulainen on työprojekteistaan aidosti innoissaan, sillä kehitettävää ja opittavaa tuntuu riittävän rajattomasti. Toisaalta työ ei ole aina helppoa.
– Tekninen tekeminen on välillä kaikkein vaikeinta. Robottien kehittämisen tietysti osaan, mutta en ole koskaan opiskellut esimerkiksi koodausta. Teknisesti monimutkaisemmissa tapauksissa joudun kysymään välillä tyhmiä kollegoilta, mutta asiat ratkeavat kyllä aina, Komulainen sanoo.

Virheisiin hän kertoo suhtautuvan vähän turhankin armottomasti.
– Yritän tehdä työt aina niin virheettömästi kuin mahdollista. Muistan edelleen sen, kun ihan uran alkuvaiheessa työskentelin pankin kassalla ja annoin vahingossa asiakkaalle 50 euroa liikaa. Se on jäänyt kummittelemaan mieleen, koska virhe oli niin hölmö, hän nauraa.

 

Tradenomitutkinto mahdollisti moninaisen urapolun

Vielä muutama vuosi sitten Komulainen osasi tuskin haaveilla työurasta ohjelmistorobotiikan parissa. Komulainen oli päätynyt töihin Kainuun osuuspankkiin tradenomiopintoihin liittyvän työharjoittelun kautta. Käytännössä hän työskenteli pankin kassalla, eli vastasi asiakkaiden kysymyksiin ja auttoi nostamaan ja tallettamaan rahaa.
– Työskentelin infossa ja asiakasneuvojana, ja sitä kautta päädyin tekemään myös erilaisia taustatöitä, joita pankkipalveluissa tehdään. Kassalla työskentely oli todella opettavaista, sillä siinä oppi pankkialan perusasiat ja lainalaisuudet, Komulainen muistelee.

Taloushallinto ja siihen liittyvä juridiikka olivat kiinnostaneet Komulaista jo aiemmin, mutta moni muukin uravaihtoehto ehti käydä sitä ennen mielessä.
– Äitini oli työskennellyt kirjanpidon parissa, joten tiesin hieman, mistä taloushallinnossa on kyse. Tradenomitutkinnon valitsin kuitenkin summanmutikassa. Hain tradenomiopintojen lisäksi pienkonekorjaajaksi ja talonrakentajaksi. Olin varma ainoastaan siitä, että maatilalle en haluaisi töihin. Olin kasvanut maalla ja tiesin, mitä maatilan pitäminen tarkoittaa käytännössä, Komulainen sanoo.

Tradenomiopinnot kiinnostivat lopulta siksi, että Komulainen uskoi, että tradenomina erilaisia urapolkuvaihtoehtoja olisi eniten.
– Ja ihan tottahan se olikin. En osannut aavistaakaan, miten kiinnostavia työmahdollisuuksia voisi aueta. Esimerkiksi nämä robotiikkahommat tuskin olisivat auenneet ilman tradenomitutkintoa. Pienkonekorjaajana tai talonrakentajana työura olisi varmasti ollut vähän suoraviivaisempi, hän pohtii.

 

Kaikki irti opiskeluajasta

Opiskeluaikaa Kajaanin ammattikorkeakoulussa Komulainen muistelee lämmöllä. Tradenomiopinnoissa Komulainen yllättyi etenkin opiskelijoiden yhteisöllisyydestä ja yhdessä tekemisestä.
– Olin ajatellut, että haluan opiskella ammatin ja päästä töihin. Olin tosi ujo ja vähän sulkeutunutkin, mutta kun pääsin opiskelemaan, asetelma muuttui päälaelleen. Päätin, että otan itsestäni kaiken irti. Äkkiä olinkin tutor ja opiskelijajärjestön puheenjohtaja, ja lopulta pääsin myös tosi mielenkiintoisiin työtehtäviin.

Työpaikka kainuulaisessa osuuspankissa tuntui pitkään mukavalta uravaihtoehdolta, mutta lopulta ajatus muutosta ja työpaikan vaihdosta alkoi houkutella. Vuonna 2015 Komulainen päätti muuttaa Kajaanista Tampereelle. Moni kaveri oli päätynyt jo aiemmin samalle suunnalle.

– Työskentelin ensin hetken OP:ssa vahinkovakuutuksen puolella, mutta kun OP:lta aukesi paikka taustatehtävien parissa, hain pian sinne. Sieltä päädyin asiantuntijatehtäviin. Niissä töissä sain ensikosketuksen myös robotiikkaan, Komulainen sanoo. Nykyisestä työstään Komulainen tuskin hyppää pois kovin helposti.
– Tässä on loputtomasti kehittymisen paikkoja ja opeteltavaa. Lisäksi meillä on mahdollista käyttää kymmenen prosenttia työajasta oman osaamisen kehittämiseen. Se motivoi opettelemaan uutta aina vaan enemmän.


3 nopeaa

1. Mitä teet vapaa-ajalla?
Pelasin ennen paljon tietokonepelejä, mutta kiireisessä ruuhkavuosiarjessa niiden osuus on jäänyt aika vähäiseksi. Kun ehdin, käyn kävelyllä ja pelaan pojan kanssa Pokémonia.

2. Mottosi?
Tekemällä oppii. En pystyisi työskentelemään ohjelmistorobotiikan parissa ilman tätä ajatusta. Alussa tuntui, etten voi menestyä tässä työssä, koska en osaa juurikaan koodata. Mutta koodausta ei lopulta tarvittukaan kovin paljoa, ja opin tekemällä tämänkin työn lainalaisuudet aika nopeasti.

3. Missä sinut nähdään tulevaisuudessa?
Tykkään tosi paljon nykyisestä työstäni, joten toivottavasti samassa tai samankaltaisessa tehtävässä. Tähän mennessä yksikään robotiikkaan liittyvä työtehtävä ei ole ollut samanlainen, vaan aina on tullut opittua jotain uutta. Tuntuu, että tässä pystyy haastamaan itseään ja kehittymään loputtomasti.


Tunnustusta tekemisen meiningistä

Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Komulaista pidetään työyhteisössään esimerkillisenä työntekijänä. Hän on osoittanut tradenomin laaja-alaista asiantuntijuutta sopeutumalla muuttuviin tilanteisiin ja vaativiin asiantuntijatehtäviin. Lisäksi Komulainen on toiminut yhteisönsä tukipilarina ammatillisiin asioihin liittyvissä asioissa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Lisää aiheesta: Uratarinat

Vuoden tradenomi Auri Vainio "on rohkeutta sanoa, jos ei ymmärrä"

Vuoden Tradenomi, IPR University Centerin toiminnanjohtaja Auri Vainio on oppinut pitämään langat käsissään. Lue Aurin uratarina!

Lue lisää

Tradenomi Christa Kivinen siirtyi unelmatöihin viisikymppisenä

Nordean henkilöstöhallinnossa työskentelevä Christa Kivinen aloitti tradenomiopinnot viisikymppisenä. Rohkeus kannatti, sillä uusi tutkinto mahdollisti siirtymisen unelma-ammattiin.

Lue lisää

Opiskelu Suomessa oli hyvä päätös

Ilya Lebedev ei ikinä ollut ajatellut opiskelevansa ulkomailla. Kouluaikainen opintomatka Rovaniemelle ja lapsuudenystävän lähtö Lapin ammattikorkeakouluun muuttivat Murmanskissa kasvaneen nuoren miehen ajatukset. Tradenomiksi keväällä valmistunut Lebedev on nyt päättänyt jäädä Suomeen.

Lue lisää

Tradenomi Jerry Riipinen: ”Henkilöstön edustajan työ on merkityksellistä ja vaikuttavaa”

Kun henkilöstön asiat saa nostettua esiin haastavassa neuvottelutilanteessa, Fennialla henkilöstöedustajana toimiva Jerry Riipinen tuntee onnistuneensa. Tehtävä on kasvattanut esihenkilöosaamista ja opettanut entistä parempia neuvottelutaitoja.

Lue lisää

Tradenomi Joonas Hallman löysi lopulta aidosti merkityksellisen työpaikan

Puolustuskiinteistöjen asiakaspäällikkö Joonas Hallman tietää, että omaan visioon ja ammattitaitoon luottaminen kannattaa. Merkityksellinen työpaikka löytyi lopulta kiinteistöalalta, vaikka niin ei pitänyt käydä.

Lue lisää