Poikkeustila näkyy tradenomeilla maltillisena palkkakehityksenä

26.1.2021

Korona-ajan vaikutukset näkyvät myös tradenomien työelämässä. Työttömyysjaksojen määrä kasvoi viime vuonna merkittävästi, sillä pandemian vuoksi lomautukset ja irtisanomiset osuivat toimialoille, joilla tradenomeja työskentelee.

- Viime vuoden aikana tradenomien työttömyys kasvoi liki 30 prosenttia, sanoo kehityspäällikkö Anna Sirviö-Hautala. - Yleisestikin luottamus oman työpaikan vakauteen on romahtanut tradenomien keskuudessa, vakaana oman työpaikkansa tilannetta piti ainoastaan noin 30 prosenttia ja luku on alhaisimmillaan sitten vuoden 2015, Sirviö-Hautala jatkaa.

Työmarkkinoiden epävarmuus heijastuu työuupumuksen ja stressin määrään kaikilla asematasoilla. Erityisesti esihenkilötyötä tekevät tradenomit arvioivat tuntevansa työstressiä enemmän verrattuna muihin ryhmiin.

- Asiantuntijat työskentelevät valtaosin etänä ja se tuo haasteita niin yhteisöllisyyteen kuin johtamiseenkin. Kun siihen lisätään kasvava kokemus työpaikan epävarmuudesta, on selvää, että esihenkilöt ovat kovilla, eritysasiantuntija Joonas Kopra muistuttaa. - Siksi jaksamisesta ja osaamisen kehittämisestä on pidettävä entistä enemmän huolta.

Tutkimustulokset näyttävät, että osaamisen kehittämisessä on otettu askelia eteenpäin tradenomikunnan työpaikoilla. Aiempiin vuosiin verrattuna työpaikoilla osaamisen kehittämisestä keskustellaan enemmän. Kahdessa vuodessa työnantajan aloitteesta tapahtuva keskustelu osaamisen kehittämisestä on kasvanut 14 prosentista lähes 20 prosenttiin.

- Edeltävinä vuosina osaamisen kehittämisen suunnasta ja sisällöstä on keskusteltu työpaikoilla pääasiallisesti silloin, jos asiantuntija on itse ollut aloitteellinen, Kopra kertoo. - Aihe on ollut paljon esillä julkisuudessa ja varmasti myös poikkeustila on vauhdittanut näiden tarpeiden kehittämistä työpaikoilla, arvoi Kopra.

Poikkeustilasta huolimatta tradenomien ansiotaso jatkoi kasvuaan, joskin varsin maltillisesti. Edelliseen vuoteen verrattuna keskipalkka nousi 0,6 prosenttia ollen 3916 euroa kuukaudessa. Myös tradenomeille kaikille maksettava yleiskorotus on merkittävin tekijä positiivisessa ansiokehityksessä.

Vaikka naisten ja miesten keskipalkan välillä on edelleen valitettavan suuri ero, viime vuonna naisten keskipalkka nousi noin 2,4 prosenttia miesten palkan laskiessa 1,6 prosenttia aiempaan vuoteen verrattuna.

 - Osin eroa selittää sijoittuminen eri asematasoille ja toimialoille. Mutta tutkimuksemme mukaan miehet pyytävät ja saavat enemmän palkkaa sekä nousevat naisia nuorempina ja vähemmällä kokemuksella korkeammille asematasoille, joka voi osaltaan selittää nopeampaa palkkakehitystä, Sirviö-Hautala korostaa.

- Tasa-arvoista palkkakehitystä turvataan parhaiten suunnitelmallisella osaamisen kehittämisellä, palkka-avoimuuden edistämisellä sekä perhevapaita uudistamalla, jossa hoitovastuun tasapuolinen jakaminen mahdollisestaan molemmille vanhemmille, Kopra painottaa.


Tradenomien vuotuisen jäsentutkimuksen aineisto kerättiin lokakuussa 2020. Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa tradenomi.fi/jasentutkimus. Tutkimus postitetaan jäsenille vuoden ensimmäisen Tradenomi-lehden mukana maaliskuussa.

Anna Sirviö

Kehityspäällikkö, tutkimustoiminta ja tiedontuotanto

Joonas Kopra

Erityisasiantuntija, finanssi- ja ICT-ala

050 407 4876

joonas.kopra@tradenomi.fi