Työelämän ytimessä -kiertue keräsi yleisöä ympäri Suomen

4.11.2022

Syksyn aikana tradenomit ovat keskustelleet työelämästä kiertueemme tilaisuuksissa, joita järjestetään yhdeksällä paikkakunnalla. Vielä on jäljellä yksi tilaisuus 17. marraskuuta Jyväskylässä. Tähän mennessä tilaisuudet ovat tavoittaneet kymmeniä jäseniämme.

Mitä aiheita tilaisuuksissa käsiteltiin?

Kiertueen teemana oli raha ja tasa-arvo, mutta keskusteluihin mahtui työelämäasioita laidasta laitaan osallistujien toiveiden mukaisesti. Näin jokainen tapahtuma näytti pitkälti osallistujiensa mukaiselta, vaikka kaikkialla keskustelujen perusrunko oli sama.

 

Espoon Tapiolan kiertue tavoitti 27. syyskuuta, jolloin työelämäaiheista keskusteltiin rennossa tunnelmassa päivällisen lomassa. Paikalle saapui monipuolinen joukko tradenomeja, joita ajankohtaiset työelämäaiheet kiinnostivat. Kiertueteemoista alusti vaikuttamisyksikkömme asiantuntija Jenni Lakso.

Tilaisuudessa kuultiin konkreettisesti käynnissä olevan neuvottelukierroksen tavoitteista, kuten palkankorotuksista sekä perhevapaan palkallisuuden kirjaamisesta nykylain mukaisesti työehtosopimuksiin. Keskustelua syntyi muun muassa ansiokehityksestä, kustannusten noususta, työelämän tasa-arvon toteutumisesta työpaikoilla, palkka-avoimuudesta sekä siitä, kuinka itse pystyy vaikuttamaan omaan palkkaansa.

Tilaisuudessa avattiin konkreettisesti työmarkkinoiden tulevaisuuden suuntaa ja sitä, kuinka se tulee vaikuttamaan liiton jäsenten omaan työarkeen.

 

Jäikö tilaisuus sinulta välistä? Ei hätää! Päätimme järjestää webinaarin tapahtuman aiheisiin liittyen 23.11. klo 8-9.  Tule matalan kynnyksen Työelämän ytimessä -webinaariin kuulemaan rahasta ja tasa-arvosta asiantuntijoidemme Julian ja Jennin johdolla. Ilmoittaudu täällä.