Yksi meistä: Peeter-Erik Kiis

27.4.2021 | Uratarinat

Kun Peeter-Erik Kiisin työpäivä päättyy, hän lähtee thainyrkkeilemään.

Miten sinusta tuli tradenomi?

Lukion jälkeen opetin Kiinassa englantia, mutta kun Kiina alkoi vaatia opettajilta korkeakoulututkintoa ja palasin Suomeen sitä hankkimaan, aloinkin miettiä mitä oikeasti haluaisin tehdä. Minua oli alkanut kiinnostaa erityisesti tuotteiden ja palvelujen konseptointi ja kehitys.

Pääsin opiskelemaan Metropolia-ammattikorkeakouluun International Business and Logistics -tutkintoa englanniksi ja valmistuin vuonna 2016. Vuoden 2021 alusta lähtien olen työskennellyt Foodoran Senior Product Specialistina.

Miten päädyit harrastamaan thainyrkkeilyä?

Opintojeni alkupuolella ilmoittauduin thainyrkkeilyn alkeiskurssille. Aluksi jännitti, sillä en ollut aiemmin harrastanut täyskontaktilajeja. Nyt olen harrastanut thainyrkkeilyä pian yhdeksän vuotta, joista viimeiset seitsemän vuotta olen viihtynyt Helsinki Thaiboxing Clubilla.

Mitä thainyrkkeily on antanut sinulle?

Laji on monipuolinen: treeneissä on niin teknistä ja aerobista harjoittelua kuin lihaskuntoakin.

Thainyrkkeilyssä myös oman kehityksen seuraaminen päivä päivältä paremmaksi on motivoivaa ja tuo iloa. Työni on toimistotyötä, jossa fyysistä rasitusta on vähän, joten tekee myös hyvää päästä töiden jälkeen vähän salille räiskimään. Se on melkein kuin terapiaa.

Miten kehität itseäsi työssä?

Olen aina ollut sen verran kunnianhimoinen, ettei tismalleen sama työ vuodesta toiseen motivoi minua, vaan haluan kehittää itseäni. Tiesin esimerkiksi, ettei edellinen työpaikkani ollut unelmatyöni. Yritin kuitenkin hankkia siellä ollessani sellaisia projekteja ja osaamista, jotka liittyisivät haluamaani tulevaisuuden unelmatyöhön. Kun viime syksynä päätin vaihtaa alaa ja työpaikkaa, oli hankkimistani taidoista ja osaamisesta paljon hyötyä.

Parhaat vinkkisi työhaastatteluun?

Työhaastatteluissa käyminenkin on kuin treeniä, sen oppii vain tekemällä. Haastatteluun minulla on kaksi vinkkiä: koeta saada haastattelijat nauramaan ja hymyile paljon. Ne ovat toimineet ainakin omalla kohdallani.

Perheesi?

Asun Helsingissä vaimoni ja kahden pienen lapseni kanssa.


Artikkeli on julkaistu Tradenomi-lehdessä 1/2021

Haluatko kertoa uratarinasi tai harrastuksestasi lehdessä? Tai tiedätkö tradenomin, jonka tarina ansaitsee tulla kerrotuksi? Ilmoittaudu mukaan täältä!

Lisää aiheesta: Uratarinat

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"

Tradenomitutkinto siivitti Kirsi Alm-Siiran tietä toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Hän kokee saaneensa tradenomiopinnoista arvokkaita oppeja työelämään muun muassa suomen kielestä ja esiintymisestä.

Lue lisää

Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin

Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Lue lisää

Tradenomi Lassi Lankinen: parhaat tulokset syntyvät, kun töissä voi pitää myös hauskaa

Tradenomi Lassi Lankinen työskentelee myyjänä työnantajamielikuvaan, rekrytointiin ja työntekijäkokemukseen erikoistuneella Finders Seekersillä. Myyntiä ja logistiikkaa Haaga-Heliassa opiskelleen Lassin mukaan hyväksi myyjäksi tulemiseen riittää aito palo myyntiin ja kiinnostus myytävään tuotteeseen.

Lue lisää

Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi

Kati Huovinmaa toimi taidemuseon johtajana, mutta päätti vaihtaa alaa. Tradenomiopintojen aikana syntyi idea omasta yrityksestä.

Lue lisää

Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin

Tradenomi Esko Koskinen työskentelee rahoitusalalla pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Esko toimii myös pankin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Perinnässä eteen tulee monenlaisia tapauksia ja työ vaatii ongelmaratkaisutaitoja.

Lue lisää