Yksi meistä: Veera Tossavainen
5.1.2021 | Uratarinat

Miksi sinusta tuli tradenomi?
Kun valmistuin lukiosta, en ollut vielä aivan varma, mitä haluan tehdä. Tradenomiopinnot vaikuttivat monipuolisilta ja siksi hyvältä vaihtoehdolta. Hain Tampereen ammattikorkeakouluun ja pääsin ensimmäisellä kerralla sisään. Valmistuin vuonna 2015 Proakatemian puolelta. Vuoden 2019 alusta olen työskennellyt kirjakustantamo Docendon viestintäpäällikkönä.
Miten päädyit harrastamaan moottoripyöräilyä?
Kumpikin vanhempani on harrastanut moottoripyöräilyä, samoin ukkini. Kaksipyöräiset ovatkin kiinnostaneet minua aina. Ensin ajoin mopokortin, sitten opetusluvalla 16-vuotiaana kevarikortin. Nykyisin meillä on mieheni kanssa yhteinen Honda CBR600rr -pyörä, jota ajamme vuorotellen. Parhaimmillaan olen ajanut 15–20 000 kilometriä vuodessa. Kuulun myös valtakunnalliseen Moottoripyöräkerho 69 ry:hyn, jossa toimin tällä hetkellä puheenjohtajana, minkä lisäksi olen mukana myös koulutustoiminnassa.

Mitä moottoripyöräily merkitsee sinulle?
Ennen kaikkea omaa aikaa ja mielenrauhaa. Kun aikanaan ajoin moottoripyöräkortin, olin juuri satuttanut jalkani ja kuljin kyynärsauvoilla. Ajossa konkretisoitui vapaus: sain sitoa sauvat kiinni pyörään ja ajaa normaalisti. MP69:n kautta olen saanut myös oman ajoporukkani ja paljon ystäviä. Yhdistyksen toiminnassa mukana oleminen ja kouluttajana toimiminen on minulle tärkeää: saan tuoda omaa työelämän osaamistani yhdistystoimintaan ja levittää samalla turvallisen ajamisen ilosanomaa.
Mitä hyvä työkaveruus on?
Minulle se on luottamusta ja avoimuutta. Hyvä työkaveri tukee ja ymmärtää, mutta myös haastaa. Käyttäydyn itse työkaverina niin, kuin haluaisin minua kohtaan käyttäydyttävän.
Koti ja perhe?
Asun Muuramessa, aivan Jyväskylän kupeessa, mieheni ja kolmevuotiaan lapseni kanssa. Asumme omakotitalossa, jonka rakensimme itse. Sisustaminen onkin vienyt mukavasti vapaa-aikaa.
Teksti: Ida Ijäs
Kuva: Mikko Vähäniitty
Lisää aiheesta: Uratarinat

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"
Tradenomitutkinto siivitti Kirsi Alm-Siiran tietä toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Hän kokee saaneensa tradenomiopinnoista arvokkaita oppeja työelämään muun muassa suomen kielestä ja esiintymisestä.

Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin
Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Tradenomi Lassi Lankinen: parhaat tulokset syntyvät, kun töissä voi pitää myös hauskaa
Tradenomi Lassi Lankinen työskentelee myyjänä työnantajamielikuvaan, rekrytointiin ja työntekijäkokemukseen erikoistuneella Finders Seekersillä. Myyntiä ja logistiikkaa Haaga-Heliassa opiskelleen Lassin mukaan hyväksi myyjäksi tulemiseen riittää aito palo myyntiin ja kiinnostus myytävään tuotteeseen.

Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi
Kati Huovinmaa toimi taidemuseon johtajana, mutta päätti vaihtaa alaa. Tradenomiopintojen aikana syntyi idea omasta yrityksestä.

Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin
Tradenomi Esko Koskinen työskentelee rahoitusalalla pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Esko toimii myös pankin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Perinnässä eteen tulee monenlaisia tapauksia ja työ vaatii ongelmaratkaisutaitoja.