Verkkokaupan kehittäjä

Työharjoittelu avasi Rahil Bedretdinille tien it-firman eCommerce Manageriksi.

Rahil Bedretdin aloitti tradenomiopintonsa Helsingin Haaga-Heliassa verraten myöhään. Hän oli opintojensa alkaessa 28-vuotias.

– Nuorena, siihen aikaan kun olisi pitänyt käydä koulua, olin pitkään töissä Stockmannin ruokaosastolla. Sitten päätin käydä armeijan ja lukion loppuun. Armeijassa olin vuosina 2004–2005 ja vuonna 2008 tammikuussa aloitin tradenomiopinnot. Hain muutamaan paikkaan ja pääsykokeissa pääsin Haaga-Heliaan, kertoo Espoosta kotoisin oleva Bedretdin.

Alana eniten kiinnosti it, sillä se oli trendikästä ja vaikutti mielenkiintoiselta. Bedretdin halusi opiskella englanniksi, joten suuntautumisvaihtoehdoksi valikoitui Business Information Technology.

– It veti puoleensa, mutta ei minulla ollut mitään tarkkaa uratavoitetta. En ollut koodaajatyyppiä, joten konsultointipuoli tuntui luonnolliselta valinnalta. Opinnoissa asioita käsiteltiin laajalla skaalalla, mikä antoi pohjan sille, että asioita pystyi opiskelemaan itsenäisesti vapaa-ajalla. Tietokoneet kiinnostivat myös koulun ulkopuolella.

”En ollut koodaajatyyppiä, joten konsultointi tuntui luonnolliselta valinnalta", sanoo Rahil Bedretdin.

”En ollut koodaajatyyppiä, joten konsultointi tuntui luonnolliselta valinnalta", sanoo Rahil Bedretdin.

BBA-tutkintoon kuuluvan työharjoittelun Bedretdin suoritti ITaidolla Vantaalla, jossa hän työskentelee edelleen. Opinnäytetyössään hän käsitteli samaisen yrityksen verkkokauppaa.

– ITaito oli vielä silloin pikkufirma. Pääsin koulunpenkiltä suoraan töihin, ja tittelini oli heti tuotepäällikkö. Vastasin verkkokaupassa myytävistä tuotteista ja varastonhallinnasta.

Vaihtelu opettaa

Sen jälkeen urapolulle on mahtunut monenlaista titteliä ja työnkuvaa. Työnteon ohella Bedretdin suoritti vielä MBA-tutkinnon, johon liittyvän opinnäytetyön kautta hän pääsi perehtymään ITaidon sisäiseen kommunikaatioon ja prosesseihin.

– MBA-tutkinto toi taas vähän lisää natsoja. Erilaisten tehtävien kautta olen saanut perehtyä niin asiakaspalveluun kuin tekniikkapuoleenkin. Se on tuonut ymmärrystä siitä, miten firma sisäisesti toimii.

Nykyisessä tehtävässään Bedretdin vastaa muutaman vuoden tauon jälkeen jälleen verkkokaupasta eCommerce Managerina. Hän tekee myös Microsoftin lisenssikonsultointia ja -kartoitusta, jonka sanoo pitävän mielen virkeänä. Kaikkiaan ITaidossa on vierähtänyt liki yhdeksän vuotta. Työ on itsenäistä ja työyhteisö viihtyisä.

– Pääsen itse suunnittelemaan työtäni sen jälkeen, kun tavoitteet on annettu, ja homma toimii hyvin. Joka päivä ei tarvitse olla kahdeksasta neljään toimistolla, ja vietän aina perjantaisin etäpäivää. Meillä on tiivis työporukka, jossa kaikilla on samanlainen huumorintaju.

Työpaikallaan Bedretdinillä on vastuunsa myös Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry:n yhteistoimintaedustajana. Hän pitää muiden työntekijöiden asioiden ajamisesta siinä missä yhteisten peli-iltojen järjestämisestäkin.

Osaksi Dustinia

Uusia tuulia työhön tuo yrityskauppa, jonka seurauksena ITaidosta tuli kesäkuun alussa osa ruotsalaista Dustinia. Bedretdin katsoo muutosta positiivisesti.

– Olemme tähän asti olleet aika omissa oloissamme, ja nyt saimme muutaman kollegan lisää. Pysymme toistaiseksi entisissä tiloissamme. Dustiniin liittyminen tuo mukanaan mielenkiintoisia uramahdollisuuksia. Ulkomaanpestit kiinnostaisivat; esimerkiksi Hollannissa, josta Dustin osti myös firman, olisi kiva käydä katsomassa. Sekin on nyt osa meitä.

Työstä palautumisesta ja jaksamisestaan Bedretdin huolehtii liikkumalla. Kotoa Helsingin Roihuvuoresta noin 20 kilometrin matka työpaikalle hoituu tavallisesti polkupyörällä.

– Pyöräilen ympäri vuoden. Hankimme myös juuri oman vakiosulkapallovuoron. Tammikuussa odotetun perheenlisäyksen myötä tulee varmasti uusia vapaa-ajanharrastuksia.       

Rahil Bedretdinin virstanpylväät

  • BBA-tutkinto, Haaga-Helia 2011, Business Information Technology, opinnäytetyö verkkokaupasta
  • Jatkuva oppiminen ITaidossa vaihtuvissa työtehtävissä
  • MBA-tutkinto työn ohella, Haaga-Helia 2017, Information Systems Management, opinnäytetyö yrityksen sisäisestä kommunikaatiosta

Teksti: Päivi Maaniitty
Kuva: Sami Heiskanen

Julkaistu Tradenomi-lehden numerossa 4/2018.