Arvot: johtamisen perustavanlaatuinen työkalu

29.9.2025 | Työelämä

Aloitan tämän Työelämäkorjaamo-blogipostauksen tunnustuksella: olen todellinen arvohullu. Innostun aina, kun pääsen paasaamaan arvoista, sillä näen ne aivan ratkaisevana perustana niin johtamisessa kuin työelämässä ylipäätään. Oikein käytettyinä työkaluina arvot ovat johtamisen kovaa ydintä ja siksi ne kuuluvat niin olennaisesti myös Työelämäkorjaamon työkalupakkiin, josta nyt ammennan vinkit ja käyttöohjeet hyödyksesi.

Mitä arvot ovat?

Arvot kertovat, mikä on kaikkein tärkeintä. Ne määrittävät, millaisia päätöksiä teemme, millainen on meille oikea strategia ja miten johdamme ihmisiä arjessa arvoihin sitouttavasti. Arvot tekevät näkyväksi sen, mistä emme ole valmiita tinkimään mistään hinnasta. 

Miten arvot tehdään todeksi?

Arvoista tulee todellisia vasta, kun ne oikeasti kytkeytyvät käytännön tekoihin. Tämä tarkoittaa sitä, että arvot sanallistetaan yhdessä, ne pidetään aktiivisesti mukana matkassa, ja ennen kaikkea niitä testataan arjen tilanteissa. Tärkeitä kysymyksiä ovat esimerkiksi: mitä tämä arvo tarkoittaa meidän työssämme tässä kokouksessa, tässä projektissa tai isommassa mittakaavassa strategiassamme? Arjen tilanteet ovat paras mittari sille, ovatko arvot todellisia työkaluja vai tyhjiä sanoja. 

Kun arvot eivät vastaa todellisuutta:

  • Jos arvo on hyvinvointi, mutta tiimin viestikanaviin odotetaan vastattavan iltamyöhään ja viikonloppusin, arvo ei ole totta.
  • Jos arvo on luottamus, mutta ihmiset joutuvat toistuvasti epäilemään päätöstentekoprosessin luotettavuutta, arvo ei ole totta.
  • Jos arvo on asiakaslähtöisyys, mutta asiakaspalautteita ei koskaan käydä läpi eikä niistä tehdä johtopäätöksiä, arvo ei ole totta.
  • Jos arvo on rohkeus, mutta virheiden tekemistä pelätään ja ideat tyrmätään heti alkuunsa, arvo ei ole totta.

Arvot rekrytoinnin sillanrakentajina

Rekrytointi on yksi tärkeistä paikoista arvojen kannalta. Kun työnantaja kykenee ihmiset mukaanottaen sanallistamaan omat arvonsa ja osoittaa niiden toteutuminen arjessa, se houkuttelee oikeita ihmisiä. Esimerkiksi jos yrityksen arvo on vastuullisuus, on syytä voida näyttää jo työhaastattelussa konkreettisesti, miten arvo näkyy jokapäiväisessä työssä ja valinnoissa. Ihannetilanteessa arvot toimivat sillanrakentajina työnantajan ja uuden tekijän välillä. 

Työkalupakin vinkit arvojen hyödyntämiseen johtamisessa

1. Sanallista yhdessä.

Älä jätä arvoja johdon omaisuudeksi. Ota ihmiset mukaan heti alkuvaiheessa: mitkä ovat meille tärkeimpiä arvoja ja miksi? Tai kääntäen, missä havaitsemme arvoristiriitoja - voiko sieltä löytyä vastakohtana se tärkein arvo? 

2. Konkretisoi.

Muuta arvo toimintalauseeksi: mitä tämä arvo tarkoittaa meidän työarjessamme?

3. Elä todeksi.

Etsi yhdessä ihmistenne kanssa arjen esimerkkejä, jotka osoittavat, että arvot ohjaavat oikeasti tekemistä.

4. Rekrytoi arvojen pohjalta.

Nosta arvot pöydälle jo rekrytointivaiheessa ja selvitä, miten ne osuvat yksiin hakijan arvomaailman kanssa. 

5. Päivitä.

Arvot ovat verrattain pysyviä, mutta ajoittain niitä on syytä tarkistella ja päivittää.

Työkalupakin viimeisenä nostona ennustan, että arvojen merkitys johtamisen työkaluna vain kasvaa tulevaisuudessa.

Arvojen radikaalissa ytimessä on inhimillinen ajattelu: kyky peilata menneisyyteen, tulkita nykyarjen tilanteita ja suunnata yhdessä kohti tulevaa.

Mitä ajatuksia sinulle herää? Kun arvot kiinnostavat, löydät lisää aineksia ajatteluusi seuraavasta Työelämäkorjaamon blogipostauksessa, jossa käsittelen arvojen merkitystä suhteessa omiin valintoihin.

Lisää vinkkejä arvojen hahmottamiseen, selkeyttämiseen, sanallistamiseen ja hyödyntämiseen johtamisen arjessa löydät myös kirjoistani Radikaali unelma (2020) ja Ihmisjohtaja (2024).

TYÖELÄMÄKORJAAMO-BLOGIN KIRJOITTAJANA KATI HUOVINMAA 

Kati Huovinmaa on muutosjohtaja, ammattimentori ja tietokirjailija. Kati tarttuu Työelämäkorjaamo-blogisarjassaan työelämän aiheisiin, jotka vaativat huomiointia tai korjaamista. ​Kun työelämässä on jotain rikki - se pitää korjata. Tähän tarkoitukseen on luotu Työelämäkorjaamo-blogisarja. Se tuo tradenomien työkalupakkiin vinkit ja oivallukset yhä oikeudenmukaisemman ja toimivamman työelämän toteuttamiseksi. 

Kati Huovinmaan urapolku on kulkenut taidemuseon johtajasta kouluttautuneeksi ammattimentoriksi ja yrittäjäksi. Kati on valmistunut vuonna 2018 Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta maisteritason opinnoista pääsuuntanaan liiketalous. Katin arvot ovat radikaalius ja vuorovaikutus, ja hänen päämääränään on auttaa yksilöitä ja yhteisöjä saavuttamaan radikaalit muutokset, jotka parantavat nykytilannetta tuntuvasti.

Katilta on ilmestynyt vuonna 2020 tietokirja Radikaali unelma - Näin johdat muutoksen ja vuonna 2024 Ihmisjohtaja. Pääset tilaamaan Ihmisjohtaja-kirjan omistuskirjoituksella täällä >>

Aiemmin Työelämäkorjaamossa

Näin rakennat oman johtamisfilosofiasi

Voittava visio yhdistää ihmisajattelun ja teknologiakehityksen

Kohti mielekästä työuraa - Näin laadit oman työelämäsi strategian

Sinua voisi kiinnostaa myös

Tradenomien esihenkilöaamussa jaettiin vinkit työnantajamielikuvan rakentamiseen ja rekrytointiin

Kun työ ei voisi vähempää kiinnostaa - miten korjata tiimin motivaatio?

Loista esihenkilönä!

Olisiko nyt sinun aikasi satsata itseesi, kehittyä esihenkilönä ja kasvaa työyhteisösi kannustajana ja tukipilarina?

Jäsenmaksuusi kuuluvilla valmennuksilla, koulutuksilla ja verkostoitumistapahtumilla kasvat esihenkilönä.

Tutustu esihenkilöpalveluihimme!
Loista esihenkilönä!

Lisää aiheesta: Työelämä

Tradenominaisen palkkapäivä on marraskuun puolivälissä

Naisten palkkapäivää vietettiin 2. marraskuuta 2025. Tradenominaisten palkkapäivä on selvityksemme perusteella hieman myöhemmin, marraskuun puolivälissä. Tradenomien palkkaero miesten ja naisten välillä on yksityisellä sektorilla 13 prosenttia, mikä tarkoittaa keskimäärin 658 euroa. Julkisella sektorilla ero on 11 prosenttia, eli keskimäärin 500 euroa.

Lue lisää

Monikulttuurisen tiimin johtaminen on taito- ja tahtolaji

Suomalaiset johtamishyveet kuten rehellisyys ja avoimuus sopivat hyvin monikansalliseen työympäristöön.

Lue lisää

Haluatko edistää työhyvinvointia työpaikallasi - ryhdy työsuojeluvaltuutetuksi

Työsuojeluvaltuutettu on työntekijöiden edustaja työpaikan työsuojeluasioissa. Asiantuntijatyössä työn terveellisyys ja turvallisuus koskee erityisesti henkistä hyvinvointia ja kuormitusta. Työnantajan pitää huolehtia, että työsuojeluvaltuutetulla on mahdollisuus saada tehtävän edellyttämää koulutusta.

Lue lisää

Osa-aikainen opintovapaa osaamisen kehittämisen mahdollistajaksi

Opintovapaata on mahdollista saada kokoaikaisena, mutta voinko hakea osa-aikaista opintovapaata? Haluamme helpottaa osaamisen kehittämistä työn ohessa. Lue ehdotuksemme!

Lue lisää

Osaaminen nousuun tutkinnon arvon verovähennysoikeuden avulla

Haluamme turvata koulutustason nousun ja mahdollisuuden kehittää omaa osaamista työn ohessa. Yksi tapa olisi verovähennysporkkana korkeakoulututkinnon suorittajille.

Lue lisää