Avoimen ja uteliaan asenteen sekä tradenomitutkinnon turvin uudelle uralle

21.3.2022 | Ura

Pohditko parhaillaan, mikä sinusta tulee isona? Haluaisitko oppia jotain uutta, ehkäpä vaihtaa alaa? Koulutuspaikan valinta on iso päätös ja siihen kannattaa perehtyä huolella. Mikäli kaupallinen ala kiinnostaa, on yksi suosittu vaihtoehto tradenomin AMK-tutkinto. Tradenomiksi voit opiskella useammassa ammattikorkeakoulussa Suomessa. Tilastojen mukaan tradenomit työllistyvät hyvin. Laureassa voit erikoistua sinua eniten kiinnostaviin aiheisiin ja päästä töihin vaikkapa henkilöstöjohtamisen, markkinoinnin tai taloushallinnon pariin.

Opiskelu päivä, monimuoto- vai verkko-opintoina?

Opiskelupaikkaa valittaessa suosittelen lämpimästi tutustumaan eri vaihtoehtoihin huolellisesti. Minkälainen oppija olen? Minkälainen elämäntilanne minulla on? Opinko parhaiten itsenäisesti, vai kaipaanko ihmisiä ympärilleni? Minkälaisella aikataululla haluan valmistua? Mitä ylipäätään tutkinnolla tavoittelen? Olenko ehkä jo työelämässä kerännyt tietoja ja taitoja, joiden kautta voisin näyttää osaamistani osaksi tutkintoa? Kysele myös tutuilta kokemuksia ja tietenkin perehdy oppilaitosten nettisivuihin.

Laureassa tutkintoja voi suorittaa erilaisissa ryhmissä. Perinteinen päiväopetus eli pitkälti lähiopetuksena suoritettava tutkinto on nykyisinkin suosittu etenkin nuorten keskuudessa. Tämän rinnalla monimuoto- ja verkkotutkinnot ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Opiskelu pääosin tai kokonaan verkossa mahdollistaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen joustavasti. Ei kuitenkaan pidä tuudittautua siihen, että opinnot sujuvat ns. vasurilla, vaan monimuoto- ja verkko-opinnot edellyttävät sitoutumista ja työtä opiskeluihin.

Mikäli konkreettinen ”kädet savessa” asenne kiinnostaa, löytyy Laureasta myös täysin työelämäprojekteissa suoritettavaan tutkintoonkin vaihtoehtoja. ”Projekteissa marinoidut opiskelijat ovat erityisen kuumaa valuuttaa työmarkkinoilla”, työelämäkumppanimme hehkuttavat.

Uuden oppiminen on mahdollisuus 

Kun olet tutustunut vaihtoehtoihin ja tehnyt valintasi, sitoudu hakuun ja opiskeluun täysillä. Ajattele uuden oppimista hienona matkana, jonka aikana rikastat elämääsi uusilla taidoilla, ystävillä ja tuoreilla ajatuksilla. Näe opettajat coacheina, jotka haluavat saattaa sinut kohti potentiaaliasi. Usko itseesi matkalla ja ole aktiivinen. Opiskeluaikana kertyvä verkosto voi luoda ainutlaatuisia mahdollisuuksia urallasi.

Avoin ja utelias asenne ruokkii elämään uutta sisältöä. Me ammattikorkeakouluissa teemme kaikkemme rakentaaksemme oppimista tukevan ympäristön, jota opiskelijat pääsevät hyödyntämään – kukin omalla tavallaan ja tyylillään.

Menestystä opiskelupaikan valintaan – ehkäpä törmäämme Laureassa! 😊

Energisin terveisin,

Ilkka Kurkela
liiketalouden koulutuksen kehittämispäällikkö, Laurea

ps. Muistathan avoimen AMK:n vaihtoehdot. Tutustu tarjontaan ja opiskele aluksi vaikkapa kurssi sieltä, toinen täältä – pienin askelin eteenpäin!

Lisää aiheesta: Ura

Arvot ja uravalinnat: oman työn peili

Omien arvojen tunnistaminen ja ymmärtäminen auttavat tekemään tasapainoisia uravalintoja ja löytämään työn, jossa arjen päätökset ja työkulttuuri tukevat omaa hyvinvointia. Opi, miten vältät arvoristiriidat ja rakennat merkityksellisen, arvojesi mukaisen työelämän.

Lue lisää

Uranäkymät ja palkkataso uudessa työssä

Muutosneuvotteluja käydään tällä hetkellä vilkkaasti. Kuinka yleistä on, etten löydä aiempaa vastaavaa työtä? Entä kuinka tavallista on, että uusi työnantaja ei tarjoa yhtä korkeaa palkkaa kuin edellinen, vaikka minulla on vahva kokemus? Juristimme vastaa.

Lue lisää

Miten piilotyöpaikan voi löytää?

Mistä voi löytää piilotyöpaikan? Lue asiantuntijan vinkit piilotyöpaikkojen etsimiseen.

Lue lisää

Kuinka suurta palkkaa voi pyytää? Autamme palkkapyynnön määrittämisessä ja perustelussa

Kun palkkapussin suuruus mietityttää, Tradenomien palkkaneuvonta auttaa muodostamaan realistisen palkankorotuspyynnön. Neuvonnasta on hyötyä myös silloin, kun haussa on uusi työpaikka – ja kenties entistä ehompi palkka.

Lue lisää

Mistä hyvä työelämä rakentuu?

Mistä elementeistä rakentuu hyvä työ? Työterveyslaitoksen (TTL) johtava asiantuntija Sinimaaria Ranki ja kehittämispäällikkö Teppo Valtonen kertovat, mistä elementeistä koostuu mielekäs työelämä.

Lue lisää