Tradenomit ovat ammattikorkeakouluille voimavara
25.10.2021 | Työelämä
Jäsenistämme noin 200 työskentelee ammattikorkeakouluissa moninaisissa tehtävissä. Pääasiallisesti tradenomeja löytyy hallinnon ja tukipalvelujen asiantuntijatehtävissä mahdollistamasta omalta osaltaan laadukkaan koulutuksen toteutumista.
Tulevaisuuden muutokset asettavat vaatimuksia henkilöstön osaamiselle ja jaksamiselle
Läpi koko historiansa amk-sektori on ollut jatkuvassa muutoksessa niin rakenteidensa, rahoituksensa kuin korkeakouluverkonkin osalta. Se on kannustanut ammattikorkeakouluja tiiviiseen yhteistyöhön keskenään ja tässä keskiössä on osaava henkilökunta.
Jatkossakaan amk:t eivät voi levätä laakereillaan, sillä tulevina vuosina esimerkiksi aloituspaikkalisäykset sekä kansainvälistymisen ja digitalisaation tavoitteet edellyttävät toimintamallien kehittämistä. Alati laajeneva tehtäväkenttä ei kuitenkaan kulje käsi kädessä rahoituksen kanssa, joten jatkossakin kehittämistyö nojaa varsin niukkoihin resursseihin. Kaikki nämä muutokset asettavat aiempaa suurempia vaatimuksia henkilöstön osaamiselle ja jaksamiselle.
AMK-sektorin kierros pohjustaa kevään sopimusneuvotteluja
Ensi keväänä käydään julkisen sektorin sopimusneuvottelut, joissa palkkojen lisäksi ratkaistaan muitakin työ- ja virkasuhteisiin liittyviä kysymyksiä, joilla on valtava merkitys myös ammattikorkeakouluissa työskentelevien tradenomien arkeen. Jotta saamme edistettyä tradenomikunnalle tärkeitä asioita neuvotteluissa, käymme aktiivista keskustelua jäsentemme kanssa työelämän kehittämisestä.
Haluamme kuulla jäsentemme näkemyksiä esimerkiksi työaikojen, palkkauksen ja työelämän joustojen osalta.
Pohjustamme tulevia julkisen sektorin neuvotteluja kierroksella, joka keskittyy nimenomaan amk-sektorilla työskenteleviin jäseniimme. Syksyn tilaisuuksissa haluamme kuulla, minkälaisia näkemyksiä jäsenillämme on työarjessa niin esimerkiksi työajan, palkkauksen kuin työelämän joustojenkin osalta. Samalla haluamme tuoda julkisen sektorin edunvalvontamme lähemmäksi jäseniämme ja avata tarkemmin tavoitteitamme. Tilaisuuksissa perehdymme yhdessä myös amk-sektorin työehtosopimuksiin.

Ensi kevään julkisen sektorin sopimusneuvotteluissa ratkotaan palkkojen lisäksi muitakin työ- ja virkasuhteisiin liittyviä kysymyksiä.
Amk-sektorin jäsentemme etuja ajamme yhdessä neuvottelujärjestömme, Julkisalan koulutettujen JUKOn kanssa, jonka jäsenliitto Tradenomit on. JUKOn työpaikkakohtaiset henkilöstöedustajat palvelevat paikallisella tasolla myös meidän jäseniämme esimerkiksi muutos- ja irtisanomistilanteissa.
Haluamme pitää huolta jäsentemme osaamisen kehittämisestä, joka antaa hyvät eväät työelämän muutokseen. Tässä kaikkien jäsentemme käytettävissä ovat urapalvelumme, joiden avulla voi ylläpitää ja parantaa omaa kilpailukykyään työmarkkinoilla. Osaamiseen liittyvät kysymykset ovat myös esillä neuvottelupöydissä.
Tervetuloa syksyn tilaisuuksiin keskustelemaan amk-sektorin henkilöstön työarjesta ja tulevaisuudesta! Saat kutsun oman ammattikorkeakoulusi tilaisuuteen sähköpostilla.
Harri Westerlund
Erityisasiantuntija, julkinen sektori, luottamusmiestoiminta
040 839 5909
harri.westerlund@tradenomi.fi
Lisää aiheesta: Työelämä
Kotihoidontuki on kiintiöitävä
Kotihoidon tuki pitäisi kiintöidä samaan tapaan kuin vanhempainvapaat. Se edistäisi työelämän tasa-arvoa, tasaisempaa hoitovastuuta ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.
Henkilöstön edustajana oppii uutta sekä työpaikastaan että luottamustehtävästään: ” Oma ammattiliitto ja YTN auttavat ja ovat taustalla tukena”
Nikke Syväkuru on työpaikkansa Luvata Oy:n työsuojeluvaltuutettu ja varaluottamushenkilö. Liiketalouden sekä IT-alan tradenomi on toiminut luottamustehtävissään kohta kaksi vuotta ja aikoo asettua ehdolle myös toiselle kaudelle.
Luottamushenkilönä pääsee vaikuttamaan: ”Jos muiden hyvinvointi ja työolot kiinnostavat, tämä on ihan avainpaikka”
Tradenomi YAMK Noora Montonen työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa verkkolehti Laurea Journalin päätoimittajana ja toimii luottamushenkilönä ensimmäistä kauttaan. Kausi on pian katkolla ja Montonen aikoo asettua uudelleen ehdolle.
Tradenomi, näin työehtosopimus kasvattaa tilipussiasi työuran aikana
On tärkeää ymmärtää, että työehtosopimukset turvaavat paljon enemmän kuin vain palkan. Ne ovat kuin henkilökohtainen vakuutus, joka on olemassa silloin, kun sitä eniten tarvitset. Paljonko tradenomi voi hyötyä työehtosopimuksesta? Lue asiantuntijamme Joonas Kopran blogi aiheesta!
Tradenominaisen palkkapäivä on marraskuun puolivälissä
Naisten palkkapäivää vietettiin 2. marraskuuta 2025. Tradenominaisten palkkapäivä on selvityksemme perusteella hieman myöhemmin, marraskuun puolivälissä. Tradenomien palkkaero miesten ja naisten välillä on yksityisellä sektorilla 13 prosenttia, mikä tarkoittaa keskimäärin 658 euroa. Julkisella sektorilla ero on 11 prosenttia, eli keskimäärin 500 euroa.