Kela ei enää myönnä aikuiskoulutustuen lainatakausta uusiin opintoihin
26.6.2024 | Työelämä
Eduskunta päätti aikuiskoulutustuen lakkautuksesta. Sen myötä Kela ei enää myönnä aikuiskoulutustuen lainatakausta elokuussa tai sen jälkeen alkaviin opintoihin. Tähän asti palkansaaja tai yrittäjä on voinut hakea aikuiskoulutustukea Työllisyysrahastolta. Aikuiskoulutustukea saavalla opiskelijalla on ollut lisäksi oikeus opintolainan valtiontakaukseen, jonka on myöntänyt Kela. Työllisyysrahasto maksoi vuonna 2023 aikuiskoulutustukea 32 518 henkilölle. Aikuiskoulutuksen lainatakauksen sai Kelasta 9 074 henkilöä. Lakimuutoksen myötä aikuiskoulutustukea ei myönnetä uusiin opintoihin enää 1.8.2024 alkaen. Tukea on mahdollista saada opintoihin, jotka ovat alkaneet viimeistään 31.7.2024. Tukea pitää alkaa nostaa ennen elokuuta 2024, ja sitä voi saada vuoden 2025 loppuun asti. Aikarajat koskevat myös aikuiskoulutuksen lainatakausta.
Mitä tukia aikuisopiskelija voi jatkossa saada Kelasta?
Lakimuutoksen jälkeen aikuisopiskelijat voivat yhä hakea ja saada Kelan myöntämää opintotukea. Opintotukeen kuuluvat opintoraha ja opintolainan valtiontakaus. Korkeakouluopintoihin voi saada opintotukea, jos opiskelija ei ole käyttänyt kaikkia opintotukikuukausia aiempiin korkeakouluopintoihinsa. Myös toisen asteen opintoihin on mahdollista saada opintotukea ja koulumatkatukea. Opintotukea saavan aikuisopiskelijan on huomioitava opintotuen vuositulorajat. Tulot huomioidaan koko vuoden ajalta, joten opintotukea ei välttämättä saa, jos opiskelee työn ohessa. Opintorahaa ja opintolainan valtiontakausta voi kuitenkin hakea. Jos opiskelijan tulot ovat liian suuret, hän voi perua tai palauttaa opintorahat, kun opintolaina on nostettu. Aikuisopiskelija voi saada opintovapaansa ajalta myös yleistä asumistukea.
Miten jatkuvaa oppimista voitaisiin tukea jatkossa?
Jotta työikäisten välttämätöntä, jatkuvaa oppimista voidaan tukea, esitämme omaehtoisen koulutuksen muuttamista verovapaaksi henkilöstöeduksi. Kouluttautumisseteli toimisi kuten lounas-, kulttuuri- ja liikuntasetelit. Lue lisää sivuiltamme!
Juttu julkaistu Tradenomi-lehdessä 2/2024. Lue Tradenomi-lehti täällä!
Lähde: kela.fi. Lue Kelan artikkeli aiheesta täällä.
Lue lisää aiheesta
Valtioneuvosto: Aikuiskoulutustuki, ammattitutkintostipendi ja vuorotteluvapaa lakkautetaan
Työllisyysrahasto: Ajankohtaista aikuiskoulutustuesta
Sinua saattaisi kiinnostaa myös
Kuka hoitaa sairasta lasta työpäivän aikana?
Lisää aiheesta: Työelämä
Kotihoidontuki on kiintiöitävä
Kotihoidon tuki pitäisi kiintöidä samaan tapaan kuin vanhempainvapaat. Se edistäisi työelämän tasa-arvoa, tasaisempaa hoitovastuuta ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.
Henkilöstön edustajana oppii uutta sekä työpaikastaan että luottamustehtävästään: ” Oma ammattiliitto ja YTN auttavat ja ovat taustalla tukena”
Nikke Syväkuru on työpaikkansa Luvata Oy:n työsuojeluvaltuutettu ja varaluottamushenkilö. Liiketalouden sekä IT-alan tradenomi on toiminut luottamustehtävissään kohta kaksi vuotta ja aikoo asettua ehdolle myös toiselle kaudelle.
Luottamushenkilönä pääsee vaikuttamaan: ”Jos muiden hyvinvointi ja työolot kiinnostavat, tämä on ihan avainpaikka”
Tradenomi YAMK Noora Montonen työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa verkkolehti Laurea Journalin päätoimittajana ja toimii luottamushenkilönä ensimmäistä kauttaan. Kausi on pian katkolla ja Montonen aikoo asettua uudelleen ehdolle.
Tradenomi, näin työehtosopimus kasvattaa tilipussiasi työuran aikana
On tärkeää ymmärtää, että työehtosopimukset turvaavat paljon enemmän kuin vain palkan. Ne ovat kuin henkilökohtainen vakuutus, joka on olemassa silloin, kun sitä eniten tarvitset. Paljonko tradenomi voi hyötyä työehtosopimuksesta? Lue asiantuntijamme Joonas Kopran blogi aiheesta!
Tradenominaisen palkkapäivä on marraskuun puolivälissä
Naisten palkkapäivää vietettiin 2. marraskuuta 2025. Tradenominaisten palkkapäivä on selvityksemme perusteella hieman myöhemmin, marraskuun puolivälissä. Tradenomien palkkaero miesten ja naisten välillä on yksityisellä sektorilla 13 prosenttia, mikä tarkoittaa keskimäärin 658 euroa. Julkisella sektorilla ero on 11 prosenttia, eli keskimäärin 500 euroa.