Tradenomin yrittäjätarina: Radikaali valinta vei Kati Huovinmaan opintojen kautta yrittäjäksi

11.10.2022 | Uratarinat

Kati Huovinmaan radikaali valinta johti ensin tradenomiopintoihin 

Tukea aloittavalle yrittäjälle on saatavilla. Lopulta yrittäjäksi ryhtymisessä on kyse uskalluksesta, kuten kaikissa elämänmuutoksissa.

– Jos laskelmoit liikaa, ei motivaatio pysy korkealla, vaikka sitä tarvitaan, kun eteen vääjäämättä tulee vaikeitakin vaiheita, sanoo Kati Huovinmaa.

Tämä on yksi kantavista ajatuksista Huovinmaan kirjassa Radikaali unelma – näin johdat muutoksen. Se on suunnattu muutosta tavoitteleville johtajille sekä henkilökohtaisesta suunnanvaihdoksesta haaveileville ihmisille.

Ennakkoluulottomuus ja uusiin mahdollisuuksiin tarttuminen on ohjannut myös Huovinmaan omaa polkua. Hän oli tehnyt työuransa museoissa, kunnes Vantaan taidemuseon Artsin johtajana vuonna 2017 päätti tehdä radikaalin ratkaisun.

– Ajattelin, että ellen tee nyt jotain, niin muutun museoesineeksi ja otsaani tatuoituu inventaarionumero, hän taustoittaa päätöstään. Ja lisää perään:

– Kaikki kunnia museoesineille tietenkin.

Hän oli valmistunut 2000-luvun alussa Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan taidehistoria, mutta haki nyt opiskelemaan liiketaloutta Haaga-Helia ammattikorkeakouluun.

– Minua viehätti se, että humanistisella taustalla ja pitkän työkokemuksen kanssa oli mahdollista päästä opiskelemaan. Opettajatkin sanoivat, että sinä olet ensimmäinen museonjohtaja meillä ikinä.

Ennakkoluulottomuus ja uusiin mahdollisuuksiin tarttuminen on ohjannut myös Huovinmaan omaa polkua.

Ennakkoluulottomuus ja uusiin mahdollisuuksiin tarttuminen on ohjannut myös Huovinmaan omaa polkua.

Tradenomiopintojen aikana syntyi ajatus yrittäjyydestä

Huovinmaan suunnitelmissa ei alun pitäen ollut yrittäjäksi ryhtyminen vaan ensisijaisesti johtamisen opiskelu, jotta hän saisi käytännössä hankitun johtamistaidon tueksi myös tutkinnon ja ajankohtaista teoreettista tietämystä. Opintojen aikana ajatus omasta, mentorointiin ja muutosjohtamiseen keskittyvästä yrityksestä alkoi kuitenkin kiehtoa häntä yhä enemmän, ja lopulta hän perusti toiminimen, joka oli opiskelijalle käytännöllisin yritysmuoto.

– Ensimmäiset asiakkaani sain Haaga-Helian opiskelukavereistani, jotka halusivat minulta mentorointia omalle uralleen. Kun valmistuin, olin pystynyt jo aika laajasti hahmottamaan yritysstrategiaani ja luonut myös asiakasverkostoa, joka perustui aiempaan työtaustaani ja kontakteihini.  

Vaikka Huovinmaa korostaa intohimoa ja heittäytymistä, ne eivät yksinään riitä. Tavoitteena on tasapainoinen yrittäjyys. Monen yrittäjäksi ryhtyvän perimmäisenä motiivina onkin henkilökohtaisen vapauden lisääminen.

– Varsinkin alkuvaiheessa tämä voi olla vaikeaa, mutta ajan myötä rutiinit alkavat vakiintua ja silloin vapaudellekin löytyy tilaa.

Teksti: Mikko Nikula
Kuvat: Satu Wager

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Yrittäjyyden voi muovata itsensä näköiseksi.

Sivutoiminen yrittäjyys on työelämää hiljaa mullistava trendi.

Harkitsetko yrittäjyyttä? Jäsenyyteesi kuuluva yrittäjyyssparraus auttaa pohdinnoissa ja käytännön kysymyksissä. Sivutoimisena yrittäjänä laskutat työn helposti Palkkioplussan avulla!

Toimitko yrittäjänä? Liity Tradenomien yrittäjäjäseneksi! Yrittäjäjäsenenämme hyödynnät Tradenomien etujen lisäksi myös Suomen Yrittäjien palvelut. Tutustu yrittäjäjäsenen etuihin.

Lisää aiheesta: Uratarinat

Kirsi Alm-Siira tradenomiopinnoistaan: "Älkää tehkö, kuten minä!"

Tradenomitutkinto siivitti Kirsi Alm-Siiran tietä toimittajaksi ja uutisankkuriksi. Hän kokee saaneensa tradenomiopinnoista arvokkaita oppeja työelämään muun muassa suomen kielestä ja esiintymisestä.

Lue lisää

Pankin tiskiltä ohjelmistorobottien pariin

Topi Komulainen valittiin Vuoden Tradenomiksi 2022, sillä Komulainen on onnistunut omassa työtehtävässään ja tuonut tradenomiuttaan esille positiivisessa valossa. Vuoden Tradenomi valitaan, sillä Tradenomit haluaa palkita tradenomien joukosta yksilöitä, jotka ovat omassa yhteisössään olleet luomassa Maailman parasta työelämää ja nostamassa tradenomien profiilia.

Lue lisää

Tradenomi Lassi Lankinen: parhaat tulokset syntyvät, kun töissä voi pitää myös hauskaa

Tradenomi Lassi Lankinen työskentelee myyjänä työnantajamielikuvaan, rekrytointiin ja työntekijäkokemukseen erikoistuneella Finders Seekersillä. Myyntiä ja logistiikkaa Haaga-Heliassa opiskelleen Lassin mukaan hyväksi myyjäksi tulemiseen riittää aito palo myyntiin ja kiinnostus myytävään tuotteeseen.

Lue lisää

Anttilan tiskiltä asiantuntijaksi pankkiin

Tradenomi Esko Koskinen työskentelee rahoitusalalla pankin luotonvalvonnan ja perinnän parissa. Esko toimii myös pankin ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilönä. Perinnässä eteen tulee monenlaisia tapauksia ja työ vaatii ongelmaratkaisutaitoja.

Lue lisää

Elizabeth Harjunpää perusti ukrainalaisille tukikeskuksen Helsinkiin

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, hänen oli pakko toimia. Hän perusti apukeskuksen ukrainalaisille Helsingin Vallilaan.

Lue lisää