Jäsenyyden päättäminen

MIETIHÄN VIELÄ HETKINEN!


Voit päättää Tradenomien jäsenyytesi milloin tahansa. Selvitä kuitenkin ensin kuinka jäsenyyden päättäminen vaikuttaa tilanteeseesi. Jäsenyyden päättyessä menetät muun muassa oikeuden työttömyysturvaan, oikeusturvaan, liiton kautta saatuihin vakuutuksiin, pankkietuihin, henkilökohtaiseen uraneuvontaan ja muihin rahanarvoisiin jäsenetuihin.

JÄSENYYDEN PÄÄTTÄMINEN VAIKUTTAA OIKEUKSIISI TYÖELÄMÄSSÄ. 
Harkitse siis jäsenyyden päättämistä tarkkaan.


TIESITHÄN, ETTÄ JÄSENMAKSU ON VEROVÄHENNYSKELPOINEN?

Verovähennyksen huomioiden täysjäsenen todellinen jäsenmaksu on keskimäärin alle 250 € vuodessa, joka sisältää 66 euroa työttömyyskassan jäsenmaksua. Pelkästään työttömyyskassan ja vakuutusten arvo on reilut 200 euroa vuodessa. Jäsenyyden arvo riippuu siitä, kuinka paljon käytät eri palveluita.

Myönnämme jäsenmaksualennusta esimerkiksi perhevapaiden ajalta tai työttömyyden kohdatessa.
 

TARVITSETKO APUA TYÖLLISTYMISEEN?

Työttömyyden kohdatessa oman talouden turhat kulut joutuvat tiukkaan syyniin. Liitosta eroaminen ei työttömyyden kohdatessa kuitenkaan kannata. Saat jäsenyyteesi 50 % alennuksen työttömyyden ajaksi. Autamme satoja jäseniä vuodessa henkilökohtaisella uravalmennuksella, palkkaneuvonnalla sekä työnhaun verkkokoulutuksilla.

Jäsentemme keskimääräiset työttömyysjaksot ovat vain parin-kolmen kuukauden mittaisia. Tarjoamme jäsenillemme myös henkilökohtaista työttömyysturvaneuvontaa.
 

JÄSENYYDEN PÄÄTTYESSÄ MENETÄT MUUN MUASSA SEURAAVAT EDUT JA PALVELUT 

  • työttömyysturva
  • oikeusturva
  • matkustaja- ja tapaturmavakuutus
  • työsuhdejuristien apu kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa.
  • maksuton neuvonta kaikissa yksityisoikeudellisissa asioissa yhteistyössä Suomen Juristit Oy:n kanssa
  • henkilökohtainen uravalmennus
  • henkilökohtainen palkkaneuvonta
  • työhyvinvointivalmennus ja yrittäjyyssparraus

Kaikki jäsenetumme ja -palvelumme löydät täältä

 

HALUAN KUITENKIN PÄÄTTÄÄ JÄSENYYTENI – MITEN TOIMIN?

JÄSENYYDEN PÄÄTTÄMINEN EDELLYTTÄÄ AINA ERILLISTÄ YHTEYDENOTTOA LIITTOON

Liitolle on velvollisuus tehdä jäsenilleen selväksi jäsenyyden päättymisen vaikutukset esimerkiksi vakuutusturvaan sekä työttömyysturvaan, jotta jäsen varmasti tiedostaa menettävänsä jo kerätyn työssäoloehdon ja oikeuden ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan – ellei liity kuukauden kuluessa toiseen työttömyyskassaan.

Mikäli edelleen harkitset jäsenyyden päättämistä, ole yhteydessä meihin sähköpostitse jasenasiat@tradenomi.fi tai puhelimitse 020 155 8800.


JÄSENMAKSUN LASKUTUS JÄSENYYDEN PÄÄTTYESSÄ

Jäsenyyden voi päättää ilman irtisanomisaikaa, mutta ei takautuvasti. Jäsenyyden päättäminen käsitellään ja jäsenmaksut laskutetaan eroilmoituksen saapumispäivämäärän mukaisesti. Koska Tradenomien jäsenmaksu on kiinteä kuukausimaksu, laskutetaan jäsenmaksut käytännössä sen kuukauden loppuun saakka, jonka aikana eroilmoituksesi on vastaanotettu. Jäsenmaksua ei ositeta päiväkohtaisesti.

Mikäli jäsenmaksu on maksettu etukäteen koko vuoden osalta, palautetaan jäsenmaksusta loppuvuoden osuus, mikäli jäsenyys päättyy kesken vuoden. Jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei ole keino päättää jäsenyyttä, vaan jäsenmaksut tulee olla maksettu jäsenyyden päättymispäivään saakka.