Etätyöskentelyn tukeminen on kunnille mahdollisuus houkutella asiantuntijoita asukkaiksi
29.4.2021 | Työelämä
Koronan myötä etätyöt on otettu käyttöön myös sellaisissa tehtävissä ja aloilla, joilla niitä ei aiemmin ollut mahdollista tehdä. Kotona työskentely oli tuttua monille asiantuntijoille jo ennen pandemiaa, mutta määrällisesti muutos on ollut huomattavan suuri. Muutos kohdistuu laajasti suomalaiseen työelämään ja vauhdittaa sen muuttumista ajasta ja paikasta riippumattomaksi.
Muutos pakottaa kaikki työpaikat, kunnat mukaan lukien, pohtimaan toimivimpia etätyökäytäntöjä.
Etätöiden mahdollistaminen entistä vapaammin on muodostumassa asiantuntijoiden rekrytoinnin sekä henkilöstön hyvinvoinnin ja motivaation edellytykseksi.
KT Kuntatyönantajien ja kunta-alan pääsopijajärjestöt laativat ennen koronapandemiaa raportin etätyöstä ja sen hyödyntämisestä kunta-alalla. Raportissa todetaan, että ilman toimenpiteitä kunta-ala jää jälkeen muiden alojen etätyökehityksestä. Koronapandemia antoi kunta-alalle tilaisuuden ottaa nopea harppaus etätyöhön. Yllättävässä muutoksessa käytännöistä ja ohjeistuksista sopiminen kuitenkin unohtui monessa kuntaorganisaatiossa. Kuntasektorille tuleekin luoda yhteiset pelisäännöt, joilla turvataan yhdenvertaiset mahdollisuudet etätyöskentelyyn työtehtävien sen salliessa.
Kunnat etätyöskentelyn edelläkävijöiksi
Kunnilla on nyt mahdollisuus siirtyä etätyökehityksen peränpitäjästä edelläkävijäksi. Kuntien osalta kuitenkaan pelkästään oman henkilöstön huomioiminen etätyöskentelyn osalta ei riitä. Työelämän muuttuessa on huomioitava myös kunnan asukkaiden muuttuvat tarpeet palveluissa.
Kunnat voivat helpottaa paikkariippumatonta työskentelyä luomalla kaikille asukkailleen avoimia työskentelytiloja, etätyöhubeja.
Tiloja voidaan perustaa esimerkiksi tyhjilleen jääneisiin toimistotiloihin. Hubit mahdollistavat kuntalaisten työn ja muun elämän paremman yhteensovittamisen, kun työpiste löytyy kävelymatkan päästä kotoa eikä työpaikalle tarvitse pendelöidä. Hubien tarjoaminen lisää kunnan vetovoimaisuutta asuinpaikkana.
Kuntavaalien alla on syytä pitää esillä työelämän myötä muuttuvia tarpeita kuntien palveluissa ja roolissa. Moderni kunta voi houkutella muutoksen keskellä asiantuntijoita. Kunnilla on tilaisuus toimia suunnannäyttäjänä uudenlaisen työelämän rakentajana ja mahdollistajana, sekä oman henkilöstönsä että asukkaidensa osalta.
Tutustu kuntavaalitavoitteisiimme ja vaalien tradenomiehdokkaisiin täällä.
Julia Lauren
Erityisasiantuntija, tieto- ja vakuutusala
050 376 2240
julia.lauren@tradenomi.fi
Joonas Kopra
Erityisasiantuntija, finanssi- ja ICT-ala
050 407 4876
joonas.kopra@tradenomi.fi
Lisää aiheesta: Työelämä
Työelämä muuttuu arpapeliksi
Miten hallituksen työelämämuutokset vaikuttavat tradenomiin? Lue asiantuntijamme analyysi irtisanomissuojan heikentymisestä, määräaikaisuuksista ja ammattiliiton jäsenyyden merkityksestä muuttuvilla työmarkkinoilla.
Tekoäly muuttaa työtä – edunvalvonnan pysyttävä kehityksen kyydissä
Tekoäly tulee muuttamaan etenkin tietopohjaista asiantuntijatyötä. Rutiinitehtävien siirtyminen tekoälylle haastaa miettimään, miten työt järjestetään fiksusti uudella tavalla.
Jäsenmaksun verovähennys poistuu vuonna 2026
Tradenomien jäsenyys on pieni investointi omaan työuraan, palkkakehitykseen sekä paremman työelämän saavuttamiseen kaikille tradenomeille. Vain 1,08 euroa päivässä!
Kotihoidontuki on kiintiöitävä
Kotihoidon tuki pitäisi kiintöidä samaan tapaan kuin vanhempainvapaat. Se edistäisi työelämän tasa-arvoa, tasaisempaa hoitovastuuta ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.
Henkilöstön edustajana oppii uutta sekä työpaikastaan että luottamustehtävästään: ” Oma ammattiliitto ja YTN auttavat ja ovat taustalla tukena”
Nikke Syväkuru on työpaikkansa Luvata Oy:n työsuojeluvaltuutettu ja varaluottamushenkilö. Liiketalouden sekä IT-alan tradenomi on toiminut luottamustehtävissään kohta kaksi vuotta ja aikoo asettua ehdolle myös toiselle kaudelle.