Osa-aikainen opintovapaa osaamisen kehittämisen mahdollistajaksi

14.10.2025 | Työelämä

Oman osaamisen kehittäminen työnohessa ei ole helppoa, vaan vaatii aikaa ja rahaa. Siksi Tradenomit esittää oikeutta osa-aikaiseen opintovapaaseen. Se joustavoittaisi työelämää ja poistaisi merkittävästi esteitä jatkuvalta oppimiselta.

Tällä hetkellä opintovapaata koskeva lainsäädäntö ei tarjoa mahdollisuutta osaamisen kehittämiselle työn ohessa. Oikeutta osa-aikaiseen opintovapaaseen ei ole, ellei työnantaja siihen suostu. Kokoaikaiseen opintovapaaseen työntekijällä on oikeus, mutta työnantaja voi siirtää opintovapaata kaksi kertaa ja aina kuusi kuukautta kerrallaan.

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen vaikeuttaa osaltaan monen opiskelusuunnitelmia. Aikuiskoulutustukea oli maksettu vuonna 2022 yli 30 000 henkilölle,  heistä 45 % opiskeli ammattikorkeakouluissa ja 26 % yliopistoissa. Puhutaan siis merkittävästä määrästä korkeakouluopintojen suorittajia, jotka tulevat jatkossa pohtimaan, riittävätkö rahat tilillä kustantamaan oman osaamisen kehittämisen.

Työssäkäynti ei saa olla esteenä osaamisen kehittämiselle.

Tradenomien kannalta merkittävin osaamisen kehittämisen väylä viime vuosina on ollut ylempi ammattikorkeakoulututkinto. Tutkinto on rakennettu yleensä siten, että tutkinnon suorittaminen on mahdollista työn ohessa, mutta tämä vaatii joustavuutta myös työnantajalta.

Tradenomit selvitti jäsenistönsä näkemystä osa-aikaiseen opintovapaaseen. Vastaajista noin 90 % oli sitä mieltä, että oikeus osa-aikaiseen opintovapaaseen tulisi olla. Lisäksi enemmistö vastaajista kannatti opintovapaan siirtomahdollisuuksien rajaamista.

Selkeytetään opintovapaaseen oikeuttavaa koulutusrajausta

Opintovapaa on nykyiselläänkin mahdollista, mutta vain kokoaikaisena. Vielä haastavampaa on varmistua siitä, millainen koulutus on mahdollista suorittaa opintovapaan aikana. Laki ei ole yksiselitteinen, ja toki onhan se jo 40 vuotta vanha - niin opiskelu kuin koulutustarjontakin on tuona aikana muuttunut merkittävästi. Vai miten sinä ymmärrät lainkirjauksen: “Opintovapaa voidaan myöntää opiskeluun julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa”? Kirjauksen tulkinta aiheuttaa ylimääräistä byrokratiaa ja tilanteita, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu.

Jotta osa-aikainen opintovapaa olisi todellinen vaihtoehto osaamisen kehittämiselle, on myös käytävä avoin keskustelu siitä miten tunnistamme ja tunnustamme osaamisen kehittämistä tulevaisuudessa. Onko osaamisen kehittymisestä esimerkiksi aina kerryttävä opintopisteitä, vai voiko opintovapaata käyttää muunlaiseenkin opiskeluun?

Opintovapaan hakeminen tällä hetkellä vs. Tradenomien esitys.

Opintovapaan hakeminen tällä hetkellä vs. Tradenomien esitys.

Tradenomit esittää

  • oikeutta osa-aikaiseen opintovapaaseen
  • opintovapaan siirtämisen rajoittamista vain yhteen kertaan ja enintään kolme kuukautta
  • opintovapaaseen oikeuttavaa koulutusrajausta tulisi selkeyttää

Kuulostaako osa-aikainen opintovapaa hyvältä? Liity jäseneksi!

Joonas Kopra

Erityisasiantuntija, finanssi- ja ICT-ala

050 407 4876

joonas.kopra@tradenomi.fi

Tuomas Meriniemi

Erityisasiantuntija, koulutus-, työllisyys- ja elinkeinopolitiikka

040 357 2628

tuomas.meriniemi@tradenomi.fi

Lisää aiheesta: Työelämä

Kotihoidontuki on kiintiöitävä

Kotihoidon tuki pitäisi kiintöidä samaan tapaan kuin vanhempainvapaat. Se edistäisi työelämän tasa-arvoa, tasaisempaa hoitovastuuta ja lapsen oikeutta molempiin vanhempiin.

Lue lisää

Henkilöstön edustajana oppii uutta sekä työpaikastaan että luottamustehtävästään: ” Oma ammattiliitto ja YTN auttavat ja ovat taustalla tukena”

Nikke Syväkuru on työpaikkansa Luvata Oy:n työsuojeluvaltuutettu ja varaluottamushenkilö. Liiketalouden sekä IT-alan tradenomi on toiminut luottamustehtävissään kohta kaksi vuotta ja aikoo asettua ehdolle myös toiselle kaudelle.  

Lue lisää

Luottamushenkilönä pääsee vaikuttamaan: ”Jos muiden hyvinvointi ja työolot kiinnostavat, tämä on ihan avainpaikka”

Tradenomi YAMK Noora Montonen työskentelee Laurea-ammattikorkeakoulussa verkkolehti Laurea Journalin päätoimittajana ja toimii luottamushenkilönä ensimmäistä kauttaan. Kausi on pian katkolla ja Montonen aikoo asettua uudelleen ehdolle.

Lue lisää

Tradenomi, näin työehtosopimus kasvattaa tilipussiasi työuran aikana

On tärkeää ymmärtää, että työehtosopimukset turvaavat paljon enemmän kuin vain palkan. Ne ovat kuin henkilökohtainen vakuutus, joka on olemassa silloin, kun sitä eniten tarvitset. Paljonko tradenomi voi hyötyä työehtosopimuksesta? Lue asiantuntijamme Joonas Kopran blogi aiheesta!

Lue lisää

Tradenominaisen palkkapäivä on marraskuun puolivälissä

Naisten palkkapäivää vietettiin 2. marraskuuta 2025. Tradenominaisten palkkapäivä on selvityksemme perusteella hieman myöhemmin, marraskuun puolivälissä. Tradenomien palkkaero miesten ja naisten välillä on yksityisellä sektorilla 13 prosenttia, mikä tarkoittaa keskimäärin 658 euroa. Julkisella sektorilla ero on 11 prosenttia, eli keskimäärin 500 euroa.

Lue lisää